Etsivä Nuorisotyöntekijä tarjoaa 13-29 vuotiaille nuorille vapaaehtoisuuteen perustuvaa yksilöllistä neuvontaa ja ohjausta. Työskentelyn tavoitteena on tarjota tukea erityisesti niille nuorille, jotka ovat vaarassa keskeyttää opintonsa, eivät ole löytäneet jatko-opiskelupaikkaa tai työpaikkaa valmistumisen jälkeen.
Yhteistyön lähtökohtana ovat nuoren omat tavoitteet ja toiveet. Työskentely muotoutuu yksilöllisesti kunkin nuoren tilanteen mukaan.
Olen tavoitettavissa Monitoimitalon nuorisotilasta, jossa toimistoni sijaitsee. Tavattavissa myös Kuuhankaveden koululla sekä Taitotuvan työpajalla sekä ympäri Hankasalmea. Parhaiten minut tavoittaa kuitenkin puhelimesta, sä