2. Tori on paras myyntikanava pienille ruuantuottajille. Paikalliset
ihmiset tulevat ostamaan tuoretta ja paikallista ruokaa tuotta-
jalta, ilman välikäsiä. Tuottajalle ei synny kiinteitä isoja kuluja ja
samalla hän oppii tuntemaan asiakkaat. Asiakkaat puolestaan
saavat suoran kontaktin ruuan alkuperään. Miksi tori sitten pitää
keksiä uudelleen? Kysytään toisin: Mitä jos sataa, tuulee tai on
muuten vaan huono ilma? Siksi halusimme testata voisiko ruo-
kapiirin ja vanhan kunnon torin yhdistää.
Uusi tori-konsepti kaavakuva
Ruokapiiriläiset tilaavat Tuottaja tietää jo torille Vaikka matkalla alkaisi Torille tulee myös paikallisia ihmisiä,
tuottajalta ennakkoon mennessä että ainakin tämän satamaan vettä. jotka eivät kuulu ruokapiiriin. Näin
tuotteita. verran saan myytyä eli että tuottaja saa vielä extraostoja.
torille meno on kannattavaa.
3. Tori + Ruokapiiri = Pop-up Toripäivä
Perinteinen ja vanha myynti- Kuluttajien muodostama yh- kuisista raaka-aineista. Ruo-
kanava. Tuottaja myy suoraan teisö, joka ostaa tuotteita kapiirin on mahdollista toimia
tuotteitaan paikallisille asuk- suoraan paikallisilta tuottajil- ennakkotilauksilla eli ruoka-
kaille. ta. Ruokapiiri ei myy tuotteita piirissä ei ole kyse kaupasta,
vaan välittää tuottajan tuottei- josta voit tulla ostamaan mitä
Tori tarkoittaa varsinkin kau- ta ruokapiiriläisille. Suurin osa vain milloin vain. Ruokapiiri
pankäyntiä varten suunniteltu- ruokapiireistä toimii harrastus- toimii kerran viikossa tai vaik-
ja aukioita, joita on erityisesti toimintana eikä voittoa tavoi- ka vain kerran kuussa. Ruoka-
kaupungeissa ja muissa asu- tella. Ruokapiiri on kanava, piiriläiset tilaavat ennakkoon
tuskeskuksissa, mutta tori voi jonka kautta paikalliset asuk- tuotteet yhteisen tilausjär-
tarkoittaa myös kaupankäyn- kaat saavat lähellä tuotettuja jestelmän kautta, esimerkiksi
tiin liittymätöntä aukiota. ruokatuotteita, joita harvoin sähköpostilistoja tai verkko-
löytyy lähikaupan hyllyiltä. kauppaa hyödyntäen.
Jo verotuksessa tuetaan tori-
myyntiä ja ylläpidetään toria Ruokapiiriläiset ovat kiinnostu-
!
yhtenä myyntimahdollisuute- neita puhtaista ja hyvän ma-
Nyt voit tutustua siihen,
mitä teimme ja mistä
na.
oikein on kysymys?
4. POP-UP
TORIPÄIVÄ
ÄÄÄ
20 VAIHETTA
TÄSSÄ KAKSIKYMMENTÄ
KESKEISTÄ VAIHETTA, JOTKA
KANNATTAA HUOMIOIDA KUN
JÄRJESTÄT OMAA TORIPÄIVÄÄ.
5. ÄÄÄ
20 VAIHETTA
1 Etsi paikka
Torin voi tehdä puistoon,
aukiolle, hukkatilaan tai niin
kuin me: parkkipaikalle.
Keskellä Länsi-Herttoniemeä
on Eränkävijäntori, joka on
ollut aina parkkipaikkana. Eli
sopiva paikka pop-up torille.
!
Vinkki: Torimyyjillä
on 3x3 metriset tel-
tat, joten siitä helppo
laskea tarvitsemasi
tila. Kerrot vain tuot-
tajien määrällä.
6. 20
2
ÄÄÄ VAIHETTA
Selvitä kuka sitä hallinnoi
3 !
Vinkki: hae samalla
Parkkipaikka on Helsingin kau-
Hanki luvat torille
lupa muihin päi-
pungin hallinnoima tila. viin, jos tiedät ne
jo etukäteen.
Löytämäsi tori voi olla myös
Tarvitset siis todennäköisesti Kysele ja heittäydy tietämättö-
mm. yksityisen, asuntoyhtiön,
luvan torin pitämiseen. mäksi asukkaaksi, joka haluaisi
liikehuoneiston tai seurakun-
tehdä omasta lähiöstään mu-
nan hallinnoima tila.
Jos se on toristatuksella niin kavamman ja paremman. Voi-
silloin sitä hallinnoi Helsingin ko sitä joku kieltää?
kaupungin Tukkutori. Jos park-
kipaikkana yms., niin silloin sitä Tarvitset luvan, joka on ulkoil-
!
hallinnoi kaupungin rakennus- matilaisuuspäätös.
Vinkki: Sama ohje kuin
virasto.
yritysten kanssa toimiessa.
Tämän näköisen päätöksen
Soita ensin toimitusjohta-
tarvitset kaupungilta
jalle. Eli ota ensin yhteyttä Eli ota yhteyttä Helsingin kau-
apulaiskaupunginjohta-
jaan tai muihin “isoihin pungin Rakennusvirastoon ja
pomoihin”, jotka delegoi- siellä Katu- ja puisto-osaston
vat asian alaspäin oikealle
alueidenkäyttöyksikköön.
virkamiehelle.
7. 20
4
ÄÄÄ VAIHETTA
Byrokratia Pääasiahan on, että alue jää samaan kuntoon kuin ennen tilaisuutta.
Tilaisuuden järjestämiseen liit- Pelkkä lupa maksoi 60 euroa. Torillehan täytyy saada myös
tyy tiettyjä yleisiä ehtoja, joita toripöydät. Tällaisen tilapäi-
pitää noudattaa. Luvan jälkeen tilapäiset liiken- sen tapahtuman vuoksi niitä ei
nejärjestelyt tilataan esim. Sta- kannata ostaa vaan vuokrata.
Järjestäjältä edellytetään lii- ralta. Tarkoittaa sitä, että joku Ammattimaisilta tapahtuma-
kennejärjestelyjen hoitamista huolehtii siirtokehoituksista 48 järjestäjiltä saa vuokrattua
eli siihenhän tarvitaan myös tuntia ennen tilaisuuden alkua hyviä isoja pöytiä 10 €/kpl. Jos
lupa Rakennusvirastolta. parkkipaikalle. Stara huolehti jokaiselle torimyyjälle vuok-
myös autojen siirrosta, jos joku rataan pöydät niin kustannus
Tilapäiset liikennejärjestelyt oli unohtanut autonsa siirto- on 100 € + kuljetukset siihen
lupakaavake kehoituksista huolimatta park- päälle noin 30 € = 130 €.
kipaikalle. Kun ulkoistimme
ILMOI
T liikennejärjestelyt, niin meiltä Jo nyt toripäivien järjestämi-
TEHT US YLEISE
ÄVÄS LLÄ A
kaivuty TÄ LUEE
x tilap ö (johto TYÖSTÄ LLA poistui yksi huoli. Parkkipaik- sestä on tullut lähemmäs 340
äin selv ity
yleise en liikennejä s haettava)
(asem
n alue
en rjestely
(suun ka oli aina tyhjänä sovittuna euron kustannukset. Ja tämän
apiirro vuokraus
s liitett rakenn nitelma liite
ävä) ustyöh ttävä)
ön aikana. Tämä maksaa noin 150 päälle tulee vielä parkkipaikan
Sijoitu
ssopim
usnum
TYÖN
e ro
euroa. Eli tämä kannattaa eh- vuokra. Mistä rahat toripäivien
SUOR Päätö
s, katu
(kaivu ITTAJ U L1200 dottomasti ulkoistaa. järjestämiseen?
-urako tapahtu
nosturi A
ma
Nimi itsija,
yhtiö
608
tms.)
Osoite
Puheli
n
8. 5 Varmista budjetti
6 Vältä ongelmat
Torimaksuissa on eri kaupun- ainoa vaihtoehto on kerätä Kun myyt elintarvikkeita, niin
geissa varmasti erisuuruiset tuottajilta osallistumismaksu- tee neljä arkipäivää ennen
maksut. Me maksoimme park- ja kulujen kattamiseksi. Nämä ilmoitus myynnistä Helsingin
kipaikan vuokran suhteutettu- kun kerätään tuottajilta vielä kaupungin Ympäristökeskuk-
na torimyyntipaikkoihin. Torin etukäteen, niin sitoutuminen selle.
ensimmäinen paikka maksaa on isompi ja varmempi.
eniten eli 125 € ja seuraavat Ilmoituksesta ei tule vastausta,
12,5 € (+23% alv). Jos torille Eli kymmenen tuottajaa jakaa vaan se on tiedoksi. He kyllä
tulee esimerkiksi kymmenen 340 € + 237,5 = 577,5 euron ottavat erikseen yhteyttä, jos
tuottajaa, on toripaikan vuok- kulut, niin se tekee jokaiselle haluavat joitain lisäselvityksiä.
ra 1x125 € + 9x12,5 € = 237,5 €. noin 58 euron osallistumis-
Tämäkin lupa on melko helppotajuinen
maksun.
ja helppo täyttää. Eikä maksa mitään!
Kun tuottajat myyvät tuotteita
!
Jos teet monta tapahtumaa,
suoraan kuluttajille, niin siitä ei niin pidä 30 päivää väliä.
voi ottaa katetta, vaan jostain Näin myyntitapahtuma
IKKEIDEN
1
ELINT ARV
pysyy tilapäisenä ja ILMOITUS ,
YYNNISTÄ ILUST A/
muusta on saatava kulut ka- ST Ä M
T ILAPÄISE EST A T AI T ARJO
EIST OST A
lupabyrokratia VALMIST U
KS
VIKEHUON
ST A ELINT AR
saan. LIIKKUVA ) 13 §
on huomattavas- aki (23/2006
Elintarvikel
ti kevyempi kuin Tapahtuma
n päivämäär
ä
jatkuva/pysyvä 18.8.2012
vijämäärä
Olemme huomanneet, että myynti. Tapahtuma
n nimi ja jär
jestäjä
ttoniemen
ruokaosuus
kunta Tapahtuma
n arvioitu kä
yli 500 kävij
ää
äivä / Her
vijää
x alle 500 kä
Pop-up Torip
ki Y-tunnus
800 Helsin
a
1. Tapahtum paikka
Tapahtuma ntie 37, 00 2399377-0
Hiihtomäe
Erän kävijäntori,
Puhelin
2
osuuskunta 050-571503
Nimi
Kotikunta
9. 20
7
ÄÄÄ VAIHETTA
Määritä aukioloaika
Pidä aukioloaika maltillisena.
4 tuntia on sopiva aika torille.
Kokeilu: Pidimme torin auki 10-14.
Elokuussa ihmiset olivat aktiivisesti
liikkeellä jo kymmeneltä. Lokakuun
lopussa ihmiset olivat selvästi myö-
hemmin liikkeellä: 11-12 välillä oli
kaikista vilkkain aika.
8 Onnittele itseäsi
Olet saanut luvat toripäivän järjestä-
miseen ja kaikki viralliset osuudet on
hoidettu. Kääri hihat ja rupea järjes-
tämään tapahtumaa.
10. 9 !
Vinkki: www.ruokapiiri.fi sivus-
Etsi tuottajat tolta löytyy tuottajien yhteys-
tietoja, jotka myyvät tuottei-
taan ruokapiirien kautta.
Tämä on helppoa, jos olet Varmista sitoutuminen ja ota
ruokapiirin vetäjä, sillä sinulla toripaikkamaksu ennakkoon
on jo valmiita tuottajia tie- tuottajilta. Myös kaupunki las-
doissa. Kerro heille ennemmin kuttaa tilaisuuden järjestäjää
ruokapiirin tapahtumasta kuin ennakkoon, joten tähän varau-
torista. Pelkkä tori tuskin kiin- tumalla asiat sujuvat jouhe-
nostaa heitä, sillä aika monella vammin.
saattaa olla huonoja kokemuk-
sia torimyynnistä.
!
Vinkki: Ota mukaan mah-
dollisimman monipuolisesti
Ruokapiiriinhän he jo tuovat eri tuottajia. Muuten torista
tuotteita normaalistikin. Nyt tulee pelkän hunajan ja tyr-
nin myyntipaikka. Pidä fokus
he myös näkevät ja tutustuvat ruuassa. Käsityötapahtumat
ruokapiiriläisiin. ovat erikseen.
Kokeilu: 18.8. pop-up toripäivänä myyjinä olivat mm. Livonsaaren leipomo,
Hommanäs, Ali-marttilan tila, Lehtokummun luomutila, Bovikin luomutila, Kolin
luomutila, Heikkilän luomutila, Poutakesän pienmeijeri, Lähtelän luomutila.
Hyvä laaja valikoima tekee torin.
11. 10 Tee ennakkotilauslistat
11 Tee aikataulu
Kysy tuottajien tuotteet ja tee Ennakkotilaukset ovat koko Tee aikataulu itsellesi ja tuot-
niistä ennakkotilauslistat. toripäivän pihvi. Nämä jos tajille tyyliin:
!
saadaan toimimaan hyvin, niin
Vinkki: Kannatta samalla laittaa lasku 1. Laita sähköpostilla mitä myytte ja
tapahtumasta. riskit toripäivän järjestämises- hintatiedot pe 10.8. iltaan mennessä.
tä ovat minimaaliset.
2. Teen ennakkotilauslinkit viikon-
Miksi ostaa torilta ennakkoon: loppuna ruokapiirille
1) Näin kuluttaja saa tuotteet Kokeilu: Kokeilimme
ennakkotilausten te- 3. Saat pe 17.8. aamuksi tiedon pop-
halvemmalla kuin torilta ostet-
ossa Google Docseja ja up torin ennakkomyynnistä sähkö-
taessa WordPress blogipohjan postitse
päällä toimivia Grafi-
ty Forms taulukoita. 4. Ruokapiiriläiset tulevat hakemaan
2) Torilla on yleensä sesonki-
Google Docsien käyttö ennakkotilatut tuotteet 18.8. ja mak-
tavaraa, tuoreena. Torikaup- ilmaista. savat niistä suoraan sinulle
piailla ei ole isoja varastoja
!
5. Torilla käy paljon muitakin kuin
myyntipisteellä, joten tuotteet Vinkki: Vaikka tuotta- ruokapiiriläisiä, joten varaa extra-
saattavat loppua kesken. Tee jat ovat toimittaneet myytävää heille (voit ottaa 12,5%
ennenkin ruokapiirille isomman hinnan heiltä tai tingittynä
ennakkotilaus torille varmis-
tavaroita, he eivät tiedä sama hinta kuin ruokapiiriläisille)
taaksesi, että haluamasi tuot- uudesta toripäivän
teet ovat ostettavissa. toimintatavasta. Kerro 6. Nähdään torilla 18.8. klo 9 niin
heille siitä. saadaan klo 10 mennessä torimyyn-
tipisteet kuntoon.
12. 20
! 12
ÄÄÄ VAIHETTA
Vinkki:
Tee facebook
-tapahtuma.
Kerro toripäivästä
! 13
Vinkki2: Facebook antaa vaihtaa Sinulla on kaikki kerrottava
tapahtuman päivämäärää kerran.
Käytä se hyödyksi, jos järjestät seu-
eli päivämäärä, paikka ja mitä Markkinoi
raavaa tapahtumaa. torilla myydään. Ja ennakkoti-
lausjärjestelmä avattuna
Paras markkinointi paikalli-
Aktivoi ihmisiä tilaamaan en- sille ihmisille on alueellinen
nakkoon. mainonta. Yksinkertaisesti
sanottuna valotolppiin ja säh-
Ruokapiiriläisille kannattaa kökaappeihin julisteiden/tu-
kertoa ensimmäisenä asiasta. losteiden teippaaminen
He ovat sinulle markkinoin-
tikanava ja tiedon levittäjät. Huom! Muista korjata tapahtu-
Sinulla tuskin on isoja mahdol- man jälkeen julisteet pois. Ne
lisuuksia maksaa mainonnasta. eivät ole hyvää mainosta ta-
Käytä verkostoja hyväksi. pahtuman jälkeen.
Kokemus: Teimme kahdella ensimmäisellä kerralla ennakkotilaukset pelkäs-
tään ruokapiiriläisille. Ensimmäiseen toripäivään tehtiin eniten ennakkotila-
uksia. Viimeisessä kokeilussa avasimme tilausjärjestelmän kaikille. Saimme
sitä kautta muutamia uusia tilaajia. Ennakkoon tehdyt tilaukset ovat tae torille
osallistumiselle.
13. !
Huomasimme kokeilussa,
että iso banderolli tapahtuma-
paikassa kertoo ja avaa jutun
helpoiten. Täällä tapahtuu
jotain. Ihan tavallinen valkoi-
nen lakana riittää.
14. !
20
14
ÄÄÄ VAIHETTA
Vinkki: jaa tehtävät sopiviksi eli
Lehdistötiedotteet aamuvuoro = torin pystyttäminen;
iltapäivävuoro = torin purkaminen.
Hyvästä asiasta ja ihmisten ak-
tiivisuudesta lehdet haluavat
kirjoittaa. Käytä tämä hyväkse-
si. Ja tee menoilmoitukset leh-
15 Sääennustus
16 Järjestä talkoot
Varaudu huonoon keliin. Akti- Ihan yksin tapahtumaa ei voi
dille. Ne eivät maksa mitään,
voi ihmisiä tekemään ennakko- järjestää. Hyvä aktiivinen po-
mutta ole ajoissa liikenteessä
tilauksia. Se varmistaa torille rukka saa ihmeitä aikaan.
että varmasti julkaistaan.
tulijat kelillä kuin kelillä.
Yhdessä olette parantamassa
Kokeilusta: ei kirjoitettu yhtään
Mieti voisiko teltat olla ratkaisu yhteistä ympäristöä ja koko
buffijuttua. Eli kaikki julkisuus
syyskuun keleihin? alueen imagoa. Tämä ei ole
ja mainonta olivat itse tehtyä
kaupallista toimintaa vaan ak-
ja ansaittua. Tämä todistaa,
Kokeilupäivinä oli onneksi tiivisten ihmisten kykyä ottaa
että ilmaisia kanavia hyödyn-
hyvät ilmat. Eli kokeiluissa ei ohjat omiin käsiin.
täen on mahdollista tehdä
saatu testattua torin toimi-
onnistunut yleisötapahtuma.
vuutta ihan surkeimmalla ke- Tee ajoissa ihmisille ajanva-
lillä. Viimeisessä toripäivässä rauslista, jonne he voivat mer-
oli jo pakkasta ilmassa, mutta kitä sopivan talkooajan.
porukkaa riitti mukavasti.
15. 17 Toripäivä
Jaa flyereita seuraa-
vaan toriin tai liitty-
misohjeita ruokapii-
riin yms. Oikeanlaiset
ihmiset ovat juuri
silloin liikkeellä eli
he, jotka ovat kiin-
nostuneita hyvästä ja
paikallisesta ruoasta.
16. 18 Torikahvila
Tori on sosiaalinen paikka. Torikahvilalla se onnistuu parhaiten.
Mieti teetkö sen itse vai pyydätkö jonkun seuran yms. järjestämään?
!
Vinkki: toripäivän jälkeen
joimme kahvit tuottajien kans-
sa. Siitä jäi hyvä fiilis kaikille
ja tuottajat tutustuivat toisiin
tuottajiin. Yhteistyökuvioita on
aina helpompi järjestää naa-
makkain. Vertaistukea.
17. 19
Kiitä osallistujia
ja tuottajia
Ilman heitähän ei
olisi koko tapahtu-
maa. Pidä heidät
tyytyväisenä.
18. ÄÄÄ
20 VAIHETTA
20 Tee-se-itse
Lähiruokaa lähiöön -ajatus
leviämään toripäivien kautta.
Autamme jakamaan tietoja, jos
aiot järjestää omalla paikka-
kunnalla toripäivän.
Tekemällä sen oppii.
Ota yhteyttä:
www.ruokaosuuskunta.fi
tai
Olli Repo
olirepo@gmail.com
19. ”Ilman ennakkotilauksia ei uskaltaisi ottaa niin
paljoa myytävää torille. Antaa suuntaa menekille.”
Paavo, Lähtelän luomutila
“Kiitos järjestäjille ja tuottajille! Oli niin hieno tunnelma ...
ihastelin ja maistelin mainioita luomuherkkuja. Toivottavasti
saamme järkättyä myös Viikkiin jotain vastaavaa.” Eva-Liisa
”Lupauksia antava.
“Sain sieltä viimeksi superhyviä Kehittämisen arvoinen juttu ja
vihanneksia ja juureksia, esim. antaa osviittaa kysynnälle.”
palmukaalia. Suosittelen!” Kari, Lehtokummuntila
Eva-Liisa
“Joskus reilu vuosi sitten kadehtien lueskelin netistä
kuinka Tukholmassa on säännöllinen luomutori ja nyt
sellainen on 10 minuutin matkan päässä!”Janne
20. Olli Repo on Herttoniemen ruokaosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja sekä Kaupunkilaisten oma pelto -kon-
septin kehittäjä. Herttoniemen ruokaosuuskunta ja Olli Repo vastasivat Pop-up toripäivä -kokeilun toteutuksesta.
Kokeilu on osa Sitran Kokeilujen maaseutu -hanketta.
Lue pop-up torikonseptin blogikirjoitus Sitran sivuilta:
http://www.sitra.fi/blogi/2012/toripaivasta-uusi-suoramyyntikanava-paikallisille-lahi-ja-luomuruuantuottajille
Valokuvat: Veikko Somerpuro (paitsi s. 19 kuva: Nina Repo ja s. 11 kuvat: Olli Repo)