ݺߣ

ݺߣShare a Scribd company logo

Kouluväkivalta, väkivaltakasvatus ja koulupuukotukset (luonnos)

•Download as PPTX, PDF•
•
SannJok
SannJok

Kouluväkivalta, väkivaltakasvatus ja koulupuukotukset Suomessa. Lyhennelmä/luonnos. Tekijä: Sanna Jokinen 2014

1 of 25
Download to read offline
Koulun väkivaltakasvatus ja koulupuukotukset
Johdantoa…   Viime kuukausina mediassa on käyty kiivasta keskustelua kouluväkivallasta. Sitä on kiihdyttänyt viimeaikaiset väkivaltaiset tapahtumat kuten vuonna 2013 Oulussa tapahtunut koulupuukotus. Koulupuukotukset ovat kuitenkin vain yksi osa kouluväkivallan ilmenemismuodoista, joten lähdin alustamaan tutkimustani tutkimalla kouluväkivallan taustoja tarkoituksena tuoda lukijalle kuvan mitä kouluväkivalta on. Suomessa käytetään yleensä kouluväkivalta termin sijasta koulukiusaamista joten lähdin sen takia tarkastelemaan aihetta kansainvälisesti. Kouluturvallisuuden ja kouluväkivallan tilastoinnit vaihtelevat eri maiden välillä, ja kouluväkivallan muodot ovat yksilöllisiä riippuen maasta ja kulttuurista. Yhteisiä piirteitä voidaan kuitenkin löytää esimerkiksi median uutisoinneista. (Brown & Winterton 2010, 12)
  Tutkimuksessani pääpaino on koulupuukotuksen tutkimisessa ilmiönä. Päätutkimuskysymyksenäni toimii mitä koulupuukotukset ovat? Koulupuukotuksia ei ole juurikaan tutkittu omana aiheenaan jonka takia tutkimukseni koulupuukotusaineisto koostuu useista eri sähköisenmedian sivustoista. Työni alkoi koulupuukotustapausten jäljittämisellä sähköisestä mediasta. Seuraava askel oli materiaalin koodaaminen ja tunnusmerkkien etsiminen. Syvennyin tässä vaiheessa uutisiin sekä niiden kommenttiosioihin. Lopulliset tutkimustulokset painottuvat median antamaan kuvaan tapauksista mutta myös kommenttiosiot vaikuttivat lopulliseen määritelmään. Tämä näkyy esimerkiksi siinä laskivatko kommentoijat itse tapausta koulupuukotuksiin kuuluviksi. Lisäksi laaja uutisten ja kommenttiosioiden tutkiminen antoi hyvän pohjan Suomen kouluväkivallasta ja sen raakuudesta sekä siitä miten jopa äärimmäisistä tapauksista vain murto-osa on tutkijoiden jäljitettävissä.
  Aloitan tutkimukseni kouluväkivallan määrittelyllä. Siinä käyn läpi aihetta uhrin sekä tekijän näkökulmasta. Seuraavassa luvussa käsittelen koulun väkivaltakasvatusta. Väkivaltakasvatuksella viittaan Kiilakosken (2009, 66) määritelmään jossa tavoitteena on kohdata väkivalta ilmiönä keskustellen miten kohdata väkivaltaa osana elettyä todellisuutta ja miten sitä voidaan vastustaa. Tutkimuksessani pyrin näyttämään kuinka väkivaltakasvatus näkyy Suomen kouluissa. Tutkimukseni alatutkimuskysymyksinäni toimivat siis seuraavat kysymykset:  Mitä kouluväkivalta on?  Mitä koulun väkivaltakasvatus ilmenee?
  Kouluväkivallan määrittelyssä olen käyttänyt hyväksi erityisesti kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta. Näen työssäni koulukiusaamisen vahvasti yhtenä kouluväkivallan alakäsitteenä. Tämä käsite haarautuu kolmeen osaan: fyysiseen, henkiseen ja välilliseen väkivaltaan. Nämä kolme käsitettä määrittelen tarkemmin ensimmäisessä luvussani. Koulukiusaamisen lisäksi käsitän toiseksi kouluväkivallan alakäsitteeksi koulusurmat. Termi haarautuu kouluampumisiin ja tutkimukseni pääpainoon koulupuukotuksiin. Kouluampumisia sivuan erityisesti Äärimmäistä kouluväkivaltaa käyttävät -osiossa. Koulupuukotuksia ja puukon historiaa käsittelen puolestaan omana lukunaan kolmannessa kappaleessa. Huomattavaa on että erotan työssäni itsetunnon arvottomuuden tunteesta. Puhuessani tekijän arvottomuudesta tarkoitan henkilön yhteiskunnantason arvoa luokalle tärkeänä henkilönä. Tämä eroaa itsetunnosta siten että tekijä itse ei pysty siihen ratkaisevasti vaikuttamaan vaan arvon luovat yhteiskunnan, tässä tapauksessa organisaation, koulun henkilöt. Tämä arvo ansaitaan muiden silmissä.
  Keskeinen osa kasvatustiedettä on pohdinta kasvatuksen ja sivistyksen välisestä suhteesta ja yhteiskunnan jäseneksi kasvamisesta. Väkivaltakasvatus on osa tätä prosessia ja sen tutkiminen osana kasvatustiedettä on täten tärkeää. Myös kouluväkivalta ja äärimmäiset teot ovat näiden tarkoituksen vastaisia toimintoja. Näiden kahden asioiden tarkempi tutkiminen on tärkeää saadaksemme syvemmän käsityksen kulttuurimme kasvatuksesta ja sivistyksestä. Tulisiko väkivaltakasvatus olla osana Suomen kouluja?
  Suomessa puhutaan yleensä kouluväkivallan sijaan koulukiusaamisesta joten tutkimuksessani olen pyrkinyt käyttämään useita lähteitä eri maista tavoitteena antaa selkeä mutta kattava kuva kouluväkivallasta. Erityisesti olen suosinut määritelmissäni Isobritannialaisia lähteitä joissa kouluväkivallan rajat ovat selkeästi tuotu esiin. Tästä esimerkkinä toimivat seuraavat Benbenisty ja Astorin sekä Brown ja Wintertonin määritelmät. (Tietoinen valinta gradun kannalta)
Määrittelyä   Benbenishty ja Astor (2005) määrittelevät kouluväkivallan käyttäytymiseksi, joka vahingoittaa fyysisesti ja emotionaalisesti oppilasta koulussa kuin heidän omaisuuttaan ja kouluomaisuuttaan. Määritelmä korostaa erityisesti seuraavia: Fyysistä väkivaltaa (kuten tönäisyt, potkut, lyönnit ja hakkaus), varastamista tai omaisuuden vahingoittamista, aseen käyttöä (mukana pito, uhkaaminen, käyttäminen), seksuaalista häirintää ja sanallista sekä sosiaalista väkivaltaa (Kiroileminen, nöyryyttäminen, sosiaalinen eristäminen, uhkaileva käytös, kiristys). (Brown & Winterton 2010, 12)
  Siitä tulisiko kiusaamista pitää väkivaltana, on ollut viime aikoina kansanvälisesti kiistelty aihe kasvatuksessa. Kouluväkivallasta puhuttaessa koulukiusaaminen esiintyy yhä useammin keskusteluissa. Termistö vaihtelee paljon Euroopan maiden kesken. Brown ja Winterton määrittelevät sanan väkivalta jatkuvana aggressiona ja häiritsevänä käyttäytymisenä koulussa ja koulun ulkopuolella. Toiset asiantuntijat puolestaan sanovat kiusaamisen olevan yksi osa aggressiivista käyttäytymistä. (Brown & Winterton 2010, 12–13) Yleinen määritelmä kiusaamiselle on tarkoituksellinen aggressiivinen käytös, jota toistetaan ajan myötä, ja se perustuu epätasapainoiseen voiman käyttöön. Heltymätön toisto on myös kiusaamisen avain tunnusmerkki, johon usein sisältyy nimittelyä ja kiusoittelua, tavaroiden vahingoittamista sekä ahdistelua kännyköiden kautta, tekstaamalla tai sähköpostitse. (Brown & Winterton 2010, 12–13, vrt. Salmivalli 2003, 10–11)
2.1 Kouluväkivallan uhriksi valikoituminen   keskustelupalstat joissa vanhat kiusaajat ja kiusatut ovat astuneet esille ja kertoneet motiivinsa. Monet kiusaajat ovat katuneet tekojaan ja eivätkä ole löytäneet usein kiusaamiselle aikuisiällä mitään rationaalista syytä. Tämän vuoksi yksinkertaista kattavaa teoriaa kouluväkivallan uhriksi valikoitumisesta on mahdoton esittää.  Tutkimuksien mukaan kouluväkivallan kokemisessa sukupuolien välillä on eroavaisuuksia. Pojat kokevat tyttöjä useammin fyysistä väkivaltaa ja tytöille todennäköisempää on joutuminen psyykkisen kiusaamisen kohteeksi. (Punamäki et al., 2011, 25) Yhteistä puolestaan on että kiusaamisen keston katsotaan olevan yhteydessä sen kielteisiin vaikutuksiin. Kiusaaminen altistaa nuoria mielenterveysongelmiin, mutta eräät psykososiaaliset ongelmat voivat myös lisätä lapsen riskiä joutua kiusatuksi. (Salmivalli 2010, 28) Kuten sanottu kouluväkivallan uhriksi valikoituminen ei ole yksinkertainen asia. Tämän voi huomata seuraavasta Benbenishty ja Astor (2005) kehittelemästä mallista, joka esittää sosioekologisien syiden vaikutusta oppilaan uhriksi joutumisesta. (KTS. Taulukko)
2.2 Koulussa väkivaltaisesti käyttäytyvät   Kuten johdannossani mainitsin, käsitän kouluväkivaltaan koulukiusaamisen ja koulusurmat. Tämän perusteella tekijät voidaan luokitella kahteen luokkaan: väkivaltaa ja äärimmäistä väkivaltaa käyttävät. Nämä kaksi erottuvat toisistaan sillä, että äärimmäiset väkivaltateot ovat kertaluontoisia kun tavallinen kouluväkivalta on usein toistuvaa käytöstä. Lisäksi äärimmäisissä teoissa päämääränä on tuskan tuottamisen sijasta kohteen vakava vahingoittaminen tai surmaaminen. Tekojen lähtökohdat vaihtelevat tällöin suuresti. Suomessa kouluväkivaltaa ei ole juurikaan tutkittu ja luotettavia tilastoja ei ole olemassa. Jotkut teoriat jopa kannustavat kasvattajia sallimaan kasvatettavien käymään kinasteluja läpi koulussa (vrt. Salmivalli 2003). Tämän takia koulukiusaamista voidaan Suomessa luonnehtia jopa normaaliksi kouluun kuuluvaksi kasvattavaksi osaksi.
  Perinteisistä kouluväkivallan käyttäjistä voidaan käyttää nimikettä koulukiusaajat. Tätä termiä suositaan myös kouluväkivalta termin sijaan Suomessa (Kiilakoski 2008, 19). Koulukiusaamiseen sisällytetään yleisesti kolme tunnusmerkkiä. Kiusaaja on henkisesti tai fyysisesti voimakkaampi kuin uhri, kiusaamiseen kuuluu fyysistä tai henkistä väkivaltaa, josta kiusatulle seuraa turvattomuuden tunne ja kiusaaminen noudattaa tiettyä käyttäytymiskaavaa. (Langman 2009, 30 & Salmivaara 2010, 12, ym.)  Eräät tutkijat pitävät nuorten vaihtelevaa aggressiivisuutta tavallisena murros- ja nuoruusiässä. Käyttäytyminen ei tutkimusten mukaan johda suoraan rikollisuuteen, mutta se saattaa heijastaa rikoskäyttäytymistä aikuisuudessa. Kiusaamiseen voidaan katsoa johtuvan myös lapsen ja nuoren epäsosiaalisuudesta, jonka kehittymistä tulisi erityisesti tarkkailla. (Punamäki et al., 2011, 13–15) Tietyn kouluväkivallan muodon pitäminen normaalina käytösmallina aiheuttaa kouluissa erinäisiä tilanteita joita ei raportoida koulun ulkopuolelle. Tämä aiheuttaa tilanteita joista edes vanhemmat eivät ole usein tietoisia. Tämänlaiset tilanteet voivat näyttäytyä esimerkiksi uhkaavina tilanteina koulunkäytävillä tai oppilaiden välisinä nahisteluina.  Kehitys väkivaltaisuuteen on usein seurausta tapahtumaketjusta jota kuvastaa seuraava Punamäki et al., (2011, 18) kehittelemä taulukko joka kuvaa pahojenkokemusten yhteyttä väkivaltaiseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen: (KTS. Taulukko)
  Taulukko kuvaa pahojen kokemusten yhteyttä väkivaltaiseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen moninaisen tapahtumaketjun päätöksenä johon päädytään erinäisten emootioiden, kohtaamisien, persoonallisuuden sekä yksilötason ja tilannekohtaisten muuttujien kautta (Punamäki et al., 2011, 18). Aggressiivista käyttäytymistä onkin tutkittu paljon ja sitä pyritty selittämään eri muuttujilla kuten ympäristöllä, vertaissuhteilla, biologisilla ja psykologisilla tekijöillä sekä sosioekonomisilla taustoilla. Eräät tutkijat arvioivat väkivallan riskitekijöiden olevan tietyillä henkilöillä suurempia kuin muilla, mikä saattaa ennustaa aikuisuudessa väkivaltaisia ongelmia. Erityisesti merkityksellistä nuoren väkivaltaiselle käyttäytymiselle ovat riskitekijöiden kasaantuminen ja niiden ilmeneminen kehitykselle herkissä vaiheissa. (Rissanen 2012, 22 & Punamäki et al., 2011, 22)
Äärimmäistä kouluväkivaltaa käyttävät   Määritelmässäni äärimmäisestä väkivallasta tunnusmerkkinä pidän kertaluontoisuutta ja uhrien vakavaa vahingoittamista. Tästä esimerkkinä ovat koulusurmat joita pidetään äärimmäisinä ja harvinaisena aggression, väkivallan ja epäsosiaalisuuden muotona (Punamäki et al., 2011, 15). Niiden tekijöiden profilointi ei ole saanut kannatusta, eikä yhtäläistä määritelmää ole olemassa. Tämä johtuu siitä että esimerkiksi kouluampujien joukossa on kiusattuja sekä kiusaajia, mikä tekee määrittelystä erityisen vaikeaa (Langman 2009, 30). Suomessa suoranaisia kouluampumisia on tapahtunut kolme: vuonna 1989 Raumanmerellä, 2007 Jokelassa ja 2008 Kauhajoella. Yhteistä näillä kolmella tapauksella on tekijiden jollain tavalla koulukiusatuksi joutuminen ja arvottomuuden tunteminen vertaissuhteissa instituution kautta. Ihmisviha kohdistui näissä tapauksissa siihen instituutioon mistä huonot vertaissuhdekokemukset olivat tulleet. Tästä kertoo myös se että tekijät valitsivat kohteekseen juuri koulun eikä esimerkiksi kauppakeskusta. Punamäki et al., mukaan Suomen kouluissa tapahtuneet joukkomurhat katsotaan olevan uudentyyppisiä henkirikoksia. Tekijöiden iän, sosiaalisen taustan, surmaamismenetelmien sekä tekojen motiivit ja tavoitteet poikkeavat tutkimuksien mukaan perinteisistä henkirikoksista. Lisäksi koulusurmaajista vain osa on aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti tai tehnyt rikoksia. (Punamäki et al., 2011, 10) Huomattavaa tekstissä on koulusurmat termin vaihto termiin joukkomurhat. Tämä antaa kuvan että yksittäiset koulusurmatapaukset eivät olisi uudentyyppisiä rikoksia. Tapauksista ei ole tarkkoja tilastoja, mutta kuolemaan johtavia koulutapahtumia arvioidaan tapahtuneen joitakin viime vuosien aikana (Räsänen, et al., 2012, 16).
Koulun rooli väkivaltakasvatuksessa   Suomessa koulun kasvatuksellisia tehtäviä pohtivissa teksteissä ja keskusteluissa harvemmin törmää termiin väkivaltakasvatus. Koulua pidetään usein itsestään selvästi väkivallattomana paikkana ja sen kyseenalaistaminen sekä siitä keskusteleminen voi aiheuttaa keskustelijoissa ristiriitaisia tunteita. Suomessa kouluissa väkivaltakasvatus termiä ei käytetä eikä väkivaltakasvatusta ole suoraan aineena koulujen opetussuunnitelmissa. Voidaan kuitenkin puhua piiloopetussuunnitelmasta johon väkivaltakasvatus kuuluu. Tämä näkyy erityisesti opetussuunnitelmissa ja koulunsäännöissä joissa ohjeistetaan, kielletään sekä säädellään eri väkivaltaista käytöstä sekä opetustoimen turvallisuusoppaissa. Miten nämä todellisuudessa näkyvät koulun arjessa riippuvat lopulta koulun henkilökunnasta. Koulujen väkivaltakasvatukseen kuuluu vahvasti että koulun tulisi olla aseeton paikka. Tietynlaiset toiminnat kuten vuorenvalloitus ja toisten heittäminen lumipalloilla on myös kiellettyä. Useimmat tutkimukset kuitenkin hyväksyvät erinäiset oppilaiden väliset ristiriidat ja kannustavat opettajia sallimaan oppilaiden keskinäiset välienselvittelyt vedoten kasvattavaan vaikutukseen (Salmivalli 2003, 10–12). Tämän vuoksi voidaan sanoa että suomalaisten koulujen väkivaltakasvatuksessa kouluväkivalta ei ole täysin kiellettyä vaan sallittua tietyissä opettajien sallimissa rajoissa. Voidaankin todeta että koulukiusaaminen on ollut pitkään yksi osa suomalaisten koulujen kasvattavaa vaikutusta.
  Tätä tukevat teoriat joiden mukaan: ”kouluväkivalta ilmenee Suomessa koulukiusaamisena, joka on osa koulun arkista toimintaa ja usein hiljaisesti hyväksyttyä” (Punamäki, et, al. 2011, 23). Selvimmin tämä näkyy opettajien laatimissa ilmoituksissa, joissa ilmoitetaan vain osa siitä minkä opiskelijat kokevat kiusaamisena. Tutkimukset osoittavat, että suomalaisten oppilaiden ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa on parantamisen varaa joka mahdollistaa sen, että koulut voivat tahtomattaan pitää sisällään rakenteita, joissa väkivallalle luodaan otolliset puitteet. (Punamäki, et al., 2011, 23–24) Hiljaisuuden koodista kertoo myös että useat nuoret tiesivät väkivaltaisista iskuista ennen aikuisia (Kiilakoski 2009, 19 & Punamäki et al., 2011, 22). Tutkimuksien mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuu enemmän väkivaltaa kuin aikuisiin, ja vain pieni osa tapauksista tulee poliisin tietoon (Räsänen, et al., 2012, 16). Huomattavaa on, että tarkat luvut oppilaitoksissa tapahtuvista väkivallanteoista puuttuu. Osaltaan syynä siihen on, että poliisia ei kutsuta paikalle kuin vain vakavimmissa tapauksissa. Räsänen, et al., (2012, 16) mukaan eräissä kouluissa on kerätty tietoa väkivaltaan tai sen uhkaan liittyvistä tapahtumista, ja tapausten määrä on ollut huomattavan korkea. Päätelmiä voidaan tehdä myös kouluissa tapahtuvista tapaturmista. On arvioitu, että koulussa tapahtuvien, sairaalassa hoidettavien tapaturmien osuus 7-15-vuotiailla on noin 9 prosenttia kaikista tapahtumista. Myös kuolemaan johtavia koulutapahtumia arvioidaan tapahtuneen joitakin viime vuosien aikana. (Räsänen, et al., 2012, 16) Tilannetta on pyritty parantamaan kehittämällä tuleville vuosille oppilaitosten turvallisuustilanteen seurantaa seurantamenettelyllä, jolla kootaan tietoa uhkailu- ja väkivaltatilanteista oppilaitoksissa. (Räsänen, et al., 2012, 31)
  Koulun nykyinen rooli väkivaltakasvatuksessa sotii osaltaan Suomen lainsäädäntö vastaan jonka mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön niin että hän ei joudu väkivallan, kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi. (Räsänen et al., 2012, 15) Säännökset velvoittavat koulutuksenjärjestäjää huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa. Tämän lisäksi koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus ohjata apua tarvitseva oppilas tarvitsemaansa hoitoon. (Opetusalan ammattijärjestö, 2013) Paikallisiin opetussuunnitelmiin on sisällytettävä tavoitteena kiusaamisen ja väkivallan torjuminen sekä koulutuksen järjestäjän päättämät keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Oppilaitoksen on pystyttävä osoittamaan opiskelijoille harmittoman ja yhteisön vastaisen toiminnan rajat jonka kautta oppilailla tulisi olla tiedossa säännöt ja niiden rikkomisesta tapahtuvat seuraamukset. (Opetusalan ammattijärjestö, 2013) Hallintaa katsotaan vaikeuttavan käsitteen laajuus, joka käsittää sekä koululaitoksen henkilökunnan että oppilaiden keskinäiset konfliktitilanteet, että oppilaitoksen rajalliset resurssit ja valvonta (Räsänen, et al., 2012, 16 & Opetusalan ammattijärjestö, 2013). On arvioitu, että yksi lapsi kymmenestä joutuu toistuvasti kiusaamisen kohteeksi, mutta siihen puuttuminen on yhä ongelmallista, koska vain jos kiusaaminen täyttää lainsäädännössä rikoksen tunnusmerkit kyse on rikoksesta. Todelliset puuttumiskeinot ovat tällöin rajalliset. Kiusaaminen voi rikosnimikkeenä täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen, laittoman uhkauksen ja fyysisen tai henkisen pahoinpitelyn merkit. Myös kiusaajan rikoskumppania voidaan syyttää avunannosta tai yllyttäjänä rangaistusvastuuseen. Räsänen, et al., mukaan jo pienten lasten häiriökäyttäytymiseen puuttuminen olisi tärkeää, sillä varhaislapsuudessa ilmenevä häiriökäyttäytyminen on tutkimusten mukaan yksi keskeinen tulevan rikollisen elämäntavan ennakoija. (Räsänen, et al., 2012, 16)
Puukon historia Suomessa   Lähdin tarkastelemaan koulupuukotuksia Suomen väkivaltahistorian kautta sillä Suomella on tunnetusti pitkä ja synkkä historia puukotusten osalta. Puukkojunkkarit tekivät 1800-luvulla kolmanneksen maan kaikista surmanteoista ja puukon symbolinen asema on yhä nähtävissä eripuolilla Suomen kunnissa. Tämä näkyy myös rikostilastoissa. Vuoden 2011 aikuisten tekemien henkirikosten perusteella Suomi sijoittui läntisen Euroopan rikollisimpien maiden ryhmään (Räsänen et al., 2012, 22). Yleisimmin tappelu tapahtuu Suomessa alkoholinalaisena yksityisasunnossa aseena keittiöveitsi. Tekijänä on yleensä alkoholisoitunut, työelämästä syrjäytynyt ja aiemmin väkivaltarikoksesta tuomittu mies. (Punamäki et al., 2011, 9)  Suomalaisella puukolla on historiallisesti katsottuna huono mutta laajalti levinnyt maine. Aikanaan ulkomailla puukkoa on kantavia suomalaisia pelätty tosissaan. Tästä kertoo suomalaisten kertomat vuosisadan alkuun sijoittuvat tarinat jossa puukoin varustetulla suomalaisvieraita pelättiin ruotsalaisissa taloissa. Maailmanmaineesta kertoo myös mystiset tarinat pohjolan väestä ja siihen liittyvästä pimeydestä, pakkasesta ja revontulista sekä tietenkin ”salaisesta aseesta” puukosta. (Pälsi 1955, 60–62)
  Suomalaisten puukkoharrastus nousi erityisesti sotien aikaan ja taikauskon sijaan voidaankin puhua suomalaisten puukkouskosta. Puukko ei ole kuitenkaan ollut pelkkä tappoväline suomalaisille vaan symbolin asemaan noussut historiallinen perinne. Puukkoa on kunnioitettu ja vaalittu isältä pojalle. Tuppia on koristeltu ja sitä on pidetty yhtenä koruna muiden rinnalla niin miesten kuin naisten keskuudessa. Asetta on pidetty hengenvaarallisena jopa ampuma-aseeseen verrattavissa. Silti sitä on luonnehdittu köyhien kansojen uskolliseksi toveriksi ja toiminnaltaan rajattomaksi. Ennen puukko oli erämiehen ja maalla asuvan selviytymisen ehto. Sitä käytettiin muun muassa metsästykseen, ensiapuun ja suojan rakentamiseen. Erityisesti puukon kerrotaan pelastaneen monen miehen hengen heikoilla jäillä. Myös naisten kerrotaan käyttäneen veitsikynää napanuoran katkaisuun yllättävän synnytyksen sattuessa metsässä. Yleisyyden vuoksi ei ole ihme että puukon kerrotaan sujahtaneen ensimmäisenä suomalaisen käteen myös ratkaisevina vaaranhetkinä. (Pälsi 1955, 10–11, 62) Pälsiä (1955, 11) lainaten: ”Puukko on suomalaisen ensimmäinen apu ja viimeinen hengenturva. Sillä käydään myös vihollista vastaan, lyödään karhua ja isketään ihmistäkin tarpeen tullen. Puukolla puolustetaan miehen kunniaa, käydään kaksintaisteluja, jotka tosin ovat huonossa huudossa mutta vanhana kansantapana kuuluvat eräänlaiseen alkeelliseen ”oikeudenkäyttöön”.” Nämä pinttyneet tavat ovat muovautuneet suomalaisien mieliin vuosisatojen saatossa. Sotien aikana puukon kuva on vahvistunut ja sen luonnetta romantisoitu. (Pälsi 1955, 12)  Pälsiä arvostelee kovin sanoin teräaselakien tuloa Suomeen. Teräaseet oli huomioitu laissa pitkään, mutta puukonkantokielto iski moneen suomalaiseen.
  ja vaatimattomampia. (Pälsiä 1955, 63) Puukon vaarallisuutta ei kuitenkaan tule vähätellä. Puukkorikoksien suuren määrän pystyi huomaamaan jo 50-luvulla seuraamalla uutisointia. Pälsiä kummastelee puukkorikoksien lieviä tuomioita ja nimeää ilmiötä ”puukkoa helliväksi kansalliseksi joukkopsykoosiksi” joka on päässyt tuomareidenkin mieliin. Asiaa hän ei kuitenkaan katso tavattomaksi sillä kuuluvathan nämä virkamiehetkin hänen mielestään puukkoheimoon. Puukkorikoksia Pälsiän aikoihin luonnehti rehellinen isku edestäpäin. Iskuja salaa takaapäin tuli harvemmin. Hän muistuttaa, että puukko harvoin sattui syyttömään. Puukkotappelujen tavallisia aiheita kerrottiin olevan vanha viha, verikosto, kärsityn vääryyden kostaminen ja kuittaamattomat kalavelat. Esikuvallisena pidettiin puukkosankareiden puukkokaksintaisteluita, joista esimerkkejä on useita. Heidän maineeseen liittyi sankarillisuutta ja Pälsiän mukaan sotien ansiosta puukko korotettiin suorastaan kansalliseksi idoliksi. (Pälsiä 1955, 64, 76–78, 82) Kerrotaan myös että aikoinaan kylätappelut olivat tavallisia kansanhuveja kaikkialla Suomessa. (Pälsiä 1955, 85) Historian säilymisestä kielii nykyaikaisen termin selkäänpuukotus negatiivinen merkitys toisen pettämisestä tai pelkurimaisesta teosta.  Puukonasema suomalaisessa perinnössä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään puukkojunkkareihin. Puukkoja ja veitsiä on kuvailtu ylevästi jo Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa sekä useissa 1600–1800 luvun taideteoksissa (Ruusuvuori 2009, 76, 116). Ruusuvuoren mukaan puukkokulttuurin elpyminen alkoi jälleen 1990-luvulla jolloin vuonna 1988 julkaistiin Timo Hytisen Suuri Puukkokirja ja vuonna 1995 perustettiin Suomen Puukkoseura. Edellä mainittu kirjan sanotaan antaneen kasvot suomalaisille perinnepuukoille ensimmäisenä kattavana puukkokirjana. Suomen Puukkoseura puolestaan nosti jälleen puukontekotaidot esille järjestämällä alan koulutusta sekä erinäisiä kilpailuja. (Ruusuvuori 2009, 127
Media ja puukotukset   Koulupuukotukset mielletään mediassa kouluissa tapahtuviksi uhkaaviksi tilanteeksi jossa tapahtuu puukotus tai sen yritys. Suhtautuminen tapahtumiin vaihtelee mediassa suuresti. Eräät mediat uutisoivat koulupuukotuksesta pelkästään naarmuun johtavasta tilanteesta kun toiset eivät uutisoi tällaisesta lainkaan. Pienemmissä tapauksissa uutisoinnin hoitaa paikallislehti. Uutisoinnin käsittelyyn näyttää useissa tapauksissa vaikuttavan vahvasti vain lukijoiden kiinnostuksen määrä. Jos uutinen saa paljon lukijoita, uutisointia jatketaan ja levitetään. Epäsuositut jätetään tarkentamatta. Yhtenäistä uutisoinnissa on tekovälineen kuvailu teräaseeksi. Tämä myötäilee Suomen teräaselakia. Suomen Teräaselaki 1§ (108/1977) määrittelee teräaseen seuraavasti: ”Vaarallisella teräaseella tarkoitetaan tässä laissa tikaria, stilettiä ja pistintä. Tämän lain säännöksiä vaarallisesta teräaseesta on sovellettava myös jousipatukkaan ja nyrkkirautaan. Asetuksella voidaan säätää, että tämän lain säännöksiä vaarallisesta teräaseesta on sovellettava myös muuhun 1 ja 2 momentissa tarkoitettua terä- tai lyömäasetta vastaavaan aseeseen, joka on tarkoitettu käytettäväksi toisen vahingoittamiseen.” Laki kieltää 3§ teräaseen hallussapidon yleisellä paikalla tai yleisessä kokouksessa taikka muussa julkisessa tilaisuudessa, ellei hallussa pitämiseen ole hyväksyttävää perustetta. Myös työvälineeksi tai muuhun hyväksyttävään käyttöön tarkoitettujen puukkojen hallussapito yleisillä paikoilla, yleisessä kokouksessa ja julkisessa tilaisuudessa on kiellettyä 4§ mukaan, ellei se ole välttämätöntä työn vuoksi tai hallussa pitämiseen ei ole muuta hyväksyttävää perustetta. Teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla voidaan tuomita 7§ mukaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (Finlex.fi, Teräaselaki, 1977)
  Kun median tietoon tulee vain rajallinen määrä tapauksia joista mielenkiintoisimmat julkaistaan, voidaan pohtia mitkä ovat kiinnostuksen tasot. Ongelmallista mediatekstin analyysissa on, että osa tapauksista ei täytä tiukkaa määritelmää, jolloin tapausten määrä jää vähäisemmäksi, jos puolestaan käytettäisiin laajoja määritelmiä, ongelman laajuus kasvaisi (Kiilakoski 2009, 15). Suomen journalistiliitto on julkaissut Journalistin ohjeet 2011 jossa annetaan pelisäännöt millaisten eettisten periaatteiden mukaan journalistien haluttaisiin toimivan. Alaikäisyydestä mainitaan erityisesti Yksityinen ja julkinen -osiossa seuraavasti: ”30. Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.” sekä kohdassa 33: ”..Alaikäisen tai syyntakeettomana tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa on oltava erityisen pidättyväinen.” (Suomenjournalistiliitto, 2013) Tämä näkyy sähköisen median uutisoinnissa siten että huomioon otetaan yleensä vain ja ainoastaan koulun sisällä tehdyt tapahtumat unohtaen mahdolliset taustatekijät ja yksityiskohdat kuten yksittäinen kiusaaja. Langmanin (2011, 20) mukaan varsinkin koulusurmissa on yleistä että tapausten alussa tiedotusvälineillä on suuri kiinnostus joka kuitenkin tarjoaa epätarkkoja tietoja ja unohtaa tapauksen ennen tarkempien tietojen saamista. Tämä on myös nähtävissä suomalaisessa mediassa. Uutisia ei tulisi sen takia Langmanin mukaan uskoa suoraan vaan tapausta tulisi tarkastella uutisten toiselta puolelta (Langman 2011, 20). Tämän takia median tuomat tapaukset antavat vain viitteitä todellisista syistä. Määrittelemäni koulupuukotuksista perustuu median esittämään kuvaan ja poliisin raportteihin. Lukijan tulisi muistaa tekstiä lukiessaan kriittisyys totuutta kohtaan koska uutiset kertovat usein vain sen osan minkä haluamme kuulla. Tekijöiden todelliset motiivit tulevat esille lopullisissa pöytäkirjoissa.
Tapauksia…      4.2.1 Vuosina 1984–2007 tapahtuneet teot Vanhin sähköisestä mediasta löytyvin koulupuukotus sijoittuu vuodelle 1984. Tällöin Kuusankoskella yläasteella 14-vuotias oppilas puukotti kuoliaaksi naispuolisen opettajan kesken koetilaisuuden. Motiiviksi kerrottiin opettajan ja oppilaan tulehtuneet välit. (Ojansivu, 11.2007) Sen jälkeen vuosina 1999–2007 uutisoitiin kolme koulussa tapahtunutta teräaseella tapahtunutta koulupuukotusta. Tekijät olivat kaikki 15–16 -vuotiaita koulukiusattuja poikia. Ensimmäinen puukotus 1999 huhtikuussa tapahtui Eurajoen yläasteella kun 15-vuotias oppilas puukotti vuotta vanhempaa luokkatoveriaan. Hollolassa 2001 Tammikuussa 15-vuotias löi toista saman ikäistä poikaa linkkuveitsellä. Tekijä kertoi poliiseille joutuneensa kiusatuksi henkisesti ja fyysisesti. (STT, 11.2007) Vuonna 2003 Porin lyseossa 15-vuotias yläasteen poikaoppilas puukotti 13-vuotiasta koulutoveriaan hengenvaarallisesti keuhkoon kesken oppitunnin. Puukotettu selvisi teosta hengissä. Teon taustalla uutisoitiin olevan pitkään jatkunut koulukiusaaminen. Poika tuomittiin nuorena henkilönä ja täyttä ymmärrystä vailla tehdystä törkeästä pahoinpitelystä vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon. (Turun Sanomat 24.10.2003) Samainen poika pääsi neljä vuotta myöhemmin otsikkoihin tapon yrityksestä. Tällöin hän oli karkumatkalla Harjavallan sairaalasta, jossa hän oli ollut pakkohoidossa vakavan masennuksen ja vaikea-asteisen skitsofrenian vuoksi. (STTIS, 8.2007) Samana vuonna, 2007, Tampereella tapahtui lukiossa kesken koulupäivän koulupuukotus. 16-vuotias poika oli tuonut teräaseen mukanaan kouluun. Uhrin hän oli valinnut jo etukäteen, sillä tekijä oli etsinyt ruokatunnin jälkeen vanhan koulukaverinsa ja iskenyt tätä suoraan vatsaan. Teon motiivia ei kommentoitu, mutta teon myönnettiin olevan harkittu ja taustalla olevan koulukiusaamista. Uhri joutui leikkaukseen. Tapausta alettiin tutkia alustavasti törkeän pahoinpitelynä. (Matilainen, 11.2007) Oppilailla uutisoitiin teon jälkeen olevan mahdollisuus keskustella asiasta luokissa, kouluterveydenhoitajan tai -psykologin kanssa (Aamulehti, 2007). JNE JNE…
Tuloksia…   Kolmessa ensimmäisessä luvussa olen käsitellyt erilaisia kouluväkivallan muotoja. Suomen tasolla aihe on kohtalaisen vähän tutkittu ja tarkkoja tilastoja ei ole löydettävissä. Tämä hidastaa tutkimista ja vaikeuttaa johtopäätelmien tekoa. Sähköisestä mediasta löytyvien tapauksien pohjalta voidaan kuitenkin löytää yhteneväisiä piirteitä. Tutkimuksessani syvennyin Suomen tapauksiin. Näiden pohjalta voidaan tehdä seuraavia luvun sisältämiä päätelmiä.   Motiivit puukotuksiin vaihtelevat vakavista mielenterveysongelmista koulukiusaamiseen. Ongelmallista tarkassa määrittelyssä on teräaseen kaltaisen välineen helppo saatavuus, joka saattaa muuttaa nopeasti vaikka luokasta löytyvillä saksilla impulsiivisen vihastuksen tapoksi. Aiheeseen ei ole aiemmin keskitytty omana aiheenaan vaan sitä on pikemminkin sivuttu puhuttaessa kouluväkivallasta Suomen vahvasta teräaserikoshistoriasta huolimatta. Tutkijat kuten Kiilakoski (2009, 17) ovat aiemmin verranneet koulupuukotuksia koulusurmiin. Määritelmässäni yritän kuitenkin kumota ajatukset koulupuukotuksista impulsiivisina tekoina ja että koulupuukotuksissa henkilö valikoituisi kohteeksi pelkästään kiistojen tai vihanpidon vuoksi. Koulupuukotuksen määritelmän täyttävät tekijät olivat kaikki kouluampumisien kaltaisesti nuoria miehiä. Tekohetkellä tekijät olivat 14–18 –vuotta. Puukottajat voidaan jakaa aineiston vastaanoton mukaan kolmeen osaan: itsensä puolustajiin, kostajiin ja psyykkisesti sairaisiin. Varsinkin pitkästä tai uhkaavasta koulukiusaamisesta kertoneet tekijät otetaan kommenttiosuuksissa ymmärtäväisemmin vastaan. Tämä viestii oikeutetun koston hyväksynnästä. Teoista voidaan löytää myös toistuva kaava. Tekijä toimii yksin ja teko tapahtuu koulutilassa kesken koulupäivän. Kohteet vaihtelevat yksittäisestä henkilöstä useisiin ihmisiin riippuen muiden reaktiosta tapahtumiin. Usein opettajan aikainen puuttuminen tilanteeseen on estänyt kuolonuhrit.     
  Koulupuukotuksista ja kouluampumisista on löydettävissä yhteisiä tekijöitä. Tekoja vertaillessa tekijöiden ja uhrien iät sekä sukupuolijakaumat, arvottomuuden tunne sekä mahdollinen yritys nostattaa statustaan kohtaavat. Koulupuukotuksen tunnusmerkit voidaan jakaa viiteen osaan. 1. Tapahtumapaikkana toimii oppilaitos tai sen pihapiiri, 2. Tekijä on yhä kirjoilla oleva opiskelija, 3. Aseena toimii Suomen Teräaselain määrittelemä teräase 4. Teko on harkittu ja se järkyttää koulupiiriä 5. Teossa vahingoittuu vähintään yksi ihminen. Neljä ensimmäistä kriteeriä täyttäessään tekoa voidaan kuvata uhkaavana koulupuukotustapauksena. Näin saadaan eriteltyä vahinkotilanteet todellisista uhkatilanteista sekä impulsiiviset teot suunnitelluista. Kaikkien muiden paitsi uhrimäärän täyttyessä tapausta voidaan pitää uhkaavana koulupuukotustapauksena. Uhkauksen tai teon kohteena voi toimia oppilaitoksen opiskelijat, opettajat että henkilökunta.

More Related Content

Kouluväkivalta, väkivaltakasvatus ja koulupuukotukset (luonnos)

  • 2. Johdantoa…   Viime kuukausina mediassa on käyty kiivasta keskustelua kouluväkivallasta. Sitä on kiihdyttänyt viimeaikaiset väkivaltaiset tapahtumat kuten vuonna 2013 Oulussa tapahtunut koulupuukotus. Koulupuukotukset ovat kuitenkin vain yksi osa kouluväkivallan ilmenemismuodoista, joten lähdin alustamaan tutkimustani tutkimalla kouluväkivallan taustoja tarkoituksena tuoda lukijalle kuvan mitä kouluväkivalta on. Suomessa käytetään yleensä kouluväkivalta termin sijasta koulukiusaamista joten lähdin sen takia tarkastelemaan aihetta kansainvälisesti. Kouluturvallisuuden ja kouluväkivallan tilastoinnit vaihtelevat eri maiden välillä, ja kouluväkivallan muodot ovat yksilöllisiä riippuen maasta ja kulttuurista. Yhteisiä piirteitä voidaan kuitenkin löytää esimerkiksi median uutisoinneista. (Brown & Winterton 2010, 12)
  • 3.   Tutkimuksessani pääpaino on koulupuukotuksen tutkimisessa ilmiönä. Päätutkimuskysymyksenäni toimii mitä koulupuukotukset ovat? Koulupuukotuksia ei ole juurikaan tutkittu omana aiheenaan jonka takia tutkimukseni koulupuukotusaineisto koostuu useista eri sähköisenmedian sivustoista. Työni alkoi koulupuukotustapausten jäljittämisellä sähköisestä mediasta. Seuraava askel oli materiaalin koodaaminen ja tunnusmerkkien etsiminen. Syvennyin tässä vaiheessa uutisiin sekä niiden kommenttiosioihin. Lopulliset tutkimustulokset painottuvat median antamaan kuvaan tapauksista mutta myös kommenttiosiot vaikuttivat lopulliseen määritelmään. Tämä näkyy esimerkiksi siinä laskivatko kommentoijat itse tapausta koulupuukotuksiin kuuluviksi. Lisäksi laaja uutisten ja kommenttiosioiden tutkiminen antoi hyvän pohjan Suomen kouluväkivallasta ja sen raakuudesta sekä siitä miten jopa äärimmäisistä tapauksista vain murto-osa on tutkijoiden jäljitettävissä.
  • 4.   Aloitan tutkimukseni kouluväkivallan määrittelyllä. Siinä käyn läpi aihetta uhrin sekä tekijän näkökulmasta. Seuraavassa luvussa käsittelen koulun väkivaltakasvatusta. Väkivaltakasvatuksella viittaan Kiilakosken (2009, 66) määritelmään jossa tavoitteena on kohdata väkivalta ilmiönä keskustellen miten kohdata väkivaltaa osana elettyä todellisuutta ja miten sitä voidaan vastustaa. Tutkimuksessani pyrin näyttämään kuinka väkivaltakasvatus näkyy Suomen kouluissa. Tutkimukseni alatutkimuskysymyksinäni toimivat siis seuraavat kysymykset:  Mitä kouluväkivalta on?  Mitä koulun väkivaltakasvatus ilmenee?
  • 5.   Kouluväkivallan määrittelyssä olen käyttänyt hyväksi erityisesti kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta. Näen työssäni koulukiusaamisen vahvasti yhtenä kouluväkivallan alakäsitteenä. Tämä käsite haarautuu kolmeen osaan: fyysiseen, henkiseen ja välilliseen väkivaltaan. Nämä kolme käsitettä määrittelen tarkemmin ensimmäisessä luvussani. Koulukiusaamisen lisäksi käsitän toiseksi kouluväkivallan alakäsitteeksi koulusurmat. Termi haarautuu kouluampumisiin ja tutkimukseni pääpainoon koulupuukotuksiin. Kouluampumisia sivuan erityisesti Äärimmäistä kouluväkivaltaa käyttävät -osiossa. Koulupuukotuksia ja puukon historiaa käsittelen puolestaan omana lukunaan kolmannessa kappaleessa. Huomattavaa on että erotan työssäni itsetunnon arvottomuuden tunteesta. Puhuessani tekijän arvottomuudesta tarkoitan henkilön yhteiskunnantason arvoa luokalle tärkeänä henkilönä. Tämä eroaa itsetunnosta siten että tekijä itse ei pysty siihen ratkaisevasti vaikuttamaan vaan arvon luovat yhteiskunnan, tässä tapauksessa organisaation, koulun henkilöt. Tämä arvo ansaitaan muiden silmissä.
  • 6.   Keskeinen osa kasvatustiedettä on pohdinta kasvatuksen ja sivistyksen välisestä suhteesta ja yhteiskunnan jäseneksi kasvamisesta. Väkivaltakasvatus on osa tätä prosessia ja sen tutkiminen osana kasvatustiedettä on täten tärkeää. Myös kouluväkivalta ja äärimmäiset teot ovat näiden tarkoituksen vastaisia toimintoja. Näiden kahden asioiden tarkempi tutkiminen on tärkeää saadaksemme syvemmän käsityksen kulttuurimme kasvatuksesta ja sivistyksestä. Tulisiko väkivaltakasvatus olla osana Suomen kouluja?
  • 7.   Suomessa puhutaan yleensä kouluväkivallan sijaan koulukiusaamisesta joten tutkimuksessani olen pyrkinyt käyttämään useita lähteitä eri maista tavoitteena antaa selkeä mutta kattava kuva kouluväkivallasta. Erityisesti olen suosinut määritelmissäni Isobritannialaisia lähteitä joissa kouluväkivallan rajat ovat selkeästi tuotu esiin. Tästä esimerkkinä toimivat seuraavat Benbenisty ja Astorin sekä Brown ja Wintertonin määritelmät. (Tietoinen valinta gradun kannalta)
  • 8. Määrittelyä   Benbenishty ja Astor (2005) määrittelevät kouluväkivallan käyttäytymiseksi, joka vahingoittaa fyysisesti ja emotionaalisesti oppilasta koulussa kuin heidän omaisuuttaan ja kouluomaisuuttaan. Määritelmä korostaa erityisesti seuraavia: Fyysistä väkivaltaa (kuten tönäisyt, potkut, lyönnit ja hakkaus), varastamista tai omaisuuden vahingoittamista, aseen käyttöä (mukana pito, uhkaaminen, käyttäminen), seksuaalista häirintää ja sanallista sekä sosiaalista väkivaltaa (Kiroileminen, nöyryyttäminen, sosiaalinen eristäminen, uhkaileva käytös, kiristys). (Brown & Winterton 2010, 12)
  • 9.   Siitä tulisiko kiusaamista pitää väkivaltana, on ollut viime aikoina kansanvälisesti kiistelty aihe kasvatuksessa. Kouluväkivallasta puhuttaessa koulukiusaaminen esiintyy yhä useammin keskusteluissa. Termistö vaihtelee paljon Euroopan maiden kesken. Brown ja Winterton määrittelevät sanan väkivalta jatkuvana aggressiona ja häiritsevänä käyttäytymisenä koulussa ja koulun ulkopuolella. Toiset asiantuntijat puolestaan sanovat kiusaamisen olevan yksi osa aggressiivista käyttäytymistä. (Brown & Winterton 2010, 12–13) Yleinen määritelmä kiusaamiselle on tarkoituksellinen aggressiivinen käytös, jota toistetaan ajan myötä, ja se perustuu epätasapainoiseen voiman käyttöön. Heltymätön toisto on myös kiusaamisen avain tunnusmerkki, johon usein sisältyy nimittelyä ja kiusoittelua, tavaroiden vahingoittamista sekä ahdistelua kännyköiden kautta, tekstaamalla tai sähköpostitse. (Brown & Winterton 2010, 12–13, vrt. Salmivalli 2003, 10–11)
  • 10. 2.1 Kouluväkivallan uhriksi valikoituminen   keskustelupalstat joissa vanhat kiusaajat ja kiusatut ovat astuneet esille ja kertoneet motiivinsa. Monet kiusaajat ovat katuneet tekojaan ja eivätkä ole löytäneet usein kiusaamiselle aikuisiällä mitään rationaalista syytä. Tämän vuoksi yksinkertaista kattavaa teoriaa kouluväkivallan uhriksi valikoitumisesta on mahdoton esittää.  Tutkimuksien mukaan kouluväkivallan kokemisessa sukupuolien välillä on eroavaisuuksia. Pojat kokevat tyttöjä useammin fyysistä väkivaltaa ja tytöille todennäköisempää on joutuminen psyykkisen kiusaamisen kohteeksi. (Punamäki et al., 2011, 25) Yhteistä puolestaan on että kiusaamisen keston katsotaan olevan yhteydessä sen kielteisiin vaikutuksiin. Kiusaaminen altistaa nuoria mielenterveysongelmiin, mutta eräät psykososiaaliset ongelmat voivat myös lisätä lapsen riskiä joutua kiusatuksi. (Salmivalli 2010, 28) Kuten sanottu kouluväkivallan uhriksi valikoituminen ei ole yksinkertainen asia. Tämän voi huomata seuraavasta Benbenishty ja Astor (2005) kehittelemästä mallista, joka esittää sosioekologisien syiden vaikutusta oppilaan uhriksi joutumisesta. (KTS. Taulukko)
  • 11. 2.2 Koulussa väkivaltaisesti käyttäytyvät   Kuten johdannossani mainitsin, käsitän kouluväkivaltaan koulukiusaamisen ja koulusurmat. Tämän perusteella tekijät voidaan luokitella kahteen luokkaan: väkivaltaa ja äärimmäistä väkivaltaa käyttävät. Nämä kaksi erottuvat toisistaan sillä, että äärimmäiset väkivaltateot ovat kertaluontoisia kun tavallinen kouluväkivalta on usein toistuvaa käytöstä. Lisäksi äärimmäisissä teoissa päämääränä on tuskan tuottamisen sijasta kohteen vakava vahingoittaminen tai surmaaminen. Tekojen lähtökohdat vaihtelevat tällöin suuresti. Suomessa kouluväkivaltaa ei ole juurikaan tutkittu ja luotettavia tilastoja ei ole olemassa. Jotkut teoriat jopa kannustavat kasvattajia sallimaan kasvatettavien käymään kinasteluja läpi koulussa (vrt. Salmivalli 2003). Tämän takia koulukiusaamista voidaan Suomessa luonnehtia jopa normaaliksi kouluun kuuluvaksi kasvattavaksi osaksi.
  • 12.   Perinteisistä kouluväkivallan käyttäjistä voidaan käyttää nimikettä koulukiusaajat. Tätä termiä suositaan myös kouluväkivalta termin sijaan Suomessa (Kiilakoski 2008, 19). Koulukiusaamiseen sisällytetään yleisesti kolme tunnusmerkkiä. Kiusaaja on henkisesti tai fyysisesti voimakkaampi kuin uhri, kiusaamiseen kuuluu fyysistä tai henkistä väkivaltaa, josta kiusatulle seuraa turvattomuuden tunne ja kiusaaminen noudattaa tiettyä käyttäytymiskaavaa. (Langman 2009, 30 & Salmivaara 2010, 12, ym.)  Eräät tutkijat pitävät nuorten vaihtelevaa aggressiivisuutta tavallisena murros- ja nuoruusiässä. Käyttäytyminen ei tutkimusten mukaan johda suoraan rikollisuuteen, mutta se saattaa heijastaa rikoskäyttäytymistä aikuisuudessa. Kiusaamiseen voidaan katsoa johtuvan myös lapsen ja nuoren epäsosiaalisuudesta, jonka kehittymistä tulisi erityisesti tarkkailla. (Punamäki et al., 2011, 13–15) Tietyn kouluväkivallan muodon pitäminen normaalina käytösmallina aiheuttaa kouluissa erinäisiä tilanteita joita ei raportoida koulun ulkopuolelle. Tämä aiheuttaa tilanteita joista edes vanhemmat eivät ole usein tietoisia. Tämänlaiset tilanteet voivat näyttäytyä esimerkiksi uhkaavina tilanteina koulunkäytävillä tai oppilaiden välisinä nahisteluina.  Kehitys väkivaltaisuuteen on usein seurausta tapahtumaketjusta jota kuvastaa seuraava Punamäki et al., (2011, 18) kehittelemä taulukko joka kuvaa pahojenkokemusten yhteyttä väkivaltaiseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen: (KTS. Taulukko)
  • 13.   Taulukko kuvaa pahojen kokemusten yhteyttä väkivaltaiseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen moninaisen tapahtumaketjun päätöksenä johon päädytään erinäisten emootioiden, kohtaamisien, persoonallisuuden sekä yksilötason ja tilannekohtaisten muuttujien kautta (Punamäki et al., 2011, 18). Aggressiivista käyttäytymistä onkin tutkittu paljon ja sitä pyritty selittämään eri muuttujilla kuten ympäristöllä, vertaissuhteilla, biologisilla ja psykologisilla tekijöillä sekä sosioekonomisilla taustoilla. Eräät tutkijat arvioivat väkivallan riskitekijöiden olevan tietyillä henkilöillä suurempia kuin muilla, mikä saattaa ennustaa aikuisuudessa väkivaltaisia ongelmia. Erityisesti merkityksellistä nuoren väkivaltaiselle käyttäytymiselle ovat riskitekijöiden kasaantuminen ja niiden ilmeneminen kehitykselle herkissä vaiheissa. (Rissanen 2012, 22 & Punamäki et al., 2011, 22)
  • 14. Äärimmäistä kouluväkivaltaa käyttävät   Määritelmässäni äärimmäisestä väkivallasta tunnusmerkkinä pidän kertaluontoisuutta ja uhrien vakavaa vahingoittamista. Tästä esimerkkinä ovat koulusurmat joita pidetään äärimmäisinä ja harvinaisena aggression, väkivallan ja epäsosiaalisuuden muotona (Punamäki et al., 2011, 15). Niiden tekijöiden profilointi ei ole saanut kannatusta, eikä yhtäläistä määritelmää ole olemassa. Tämä johtuu siitä että esimerkiksi kouluampujien joukossa on kiusattuja sekä kiusaajia, mikä tekee määrittelystä erityisen vaikeaa (Langman 2009, 30). Suomessa suoranaisia kouluampumisia on tapahtunut kolme: vuonna 1989 Raumanmerellä, 2007 Jokelassa ja 2008 Kauhajoella. Yhteistä näillä kolmella tapauksella on tekijiden jollain tavalla koulukiusatuksi joutuminen ja arvottomuuden tunteminen vertaissuhteissa instituution kautta. Ihmisviha kohdistui näissä tapauksissa siihen instituutioon mistä huonot vertaissuhdekokemukset olivat tulleet. Tästä kertoo myös se että tekijät valitsivat kohteekseen juuri koulun eikä esimerkiksi kauppakeskusta. Punamäki et al., mukaan Suomen kouluissa tapahtuneet joukkomurhat katsotaan olevan uudentyyppisiä henkirikoksia. Tekijöiden iän, sosiaalisen taustan, surmaamismenetelmien sekä tekojen motiivit ja tavoitteet poikkeavat tutkimuksien mukaan perinteisistä henkirikoksista. Lisäksi koulusurmaajista vain osa on aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti tai tehnyt rikoksia. (Punamäki et al., 2011, 10) Huomattavaa tekstissä on koulusurmat termin vaihto termiin joukkomurhat. Tämä antaa kuvan että yksittäiset koulusurmatapaukset eivät olisi uudentyyppisiä rikoksia. Tapauksista ei ole tarkkoja tilastoja, mutta kuolemaan johtavia koulutapahtumia arvioidaan tapahtuneen joitakin viime vuosien aikana (Räsänen, et al., 2012, 16).
  • 15. Koulun rooli väkivaltakasvatuksessa   Suomessa koulun kasvatuksellisia tehtäviä pohtivissa teksteissä ja keskusteluissa harvemmin törmää termiin väkivaltakasvatus. Koulua pidetään usein itsestään selvästi väkivallattomana paikkana ja sen kyseenalaistaminen sekä siitä keskusteleminen voi aiheuttaa keskustelijoissa ristiriitaisia tunteita. Suomessa kouluissa väkivaltakasvatus termiä ei käytetä eikä väkivaltakasvatusta ole suoraan aineena koulujen opetussuunnitelmissa. Voidaan kuitenkin puhua piiloopetussuunnitelmasta johon väkivaltakasvatus kuuluu. Tämä näkyy erityisesti opetussuunnitelmissa ja koulunsäännöissä joissa ohjeistetaan, kielletään sekä säädellään eri väkivaltaista käytöstä sekä opetustoimen turvallisuusoppaissa. Miten nämä todellisuudessa näkyvät koulun arjessa riippuvat lopulta koulun henkilökunnasta. Koulujen väkivaltakasvatukseen kuuluu vahvasti että koulun tulisi olla aseeton paikka. Tietynlaiset toiminnat kuten vuorenvalloitus ja toisten heittäminen lumipalloilla on myös kiellettyä. Useimmat tutkimukset kuitenkin hyväksyvät erinäiset oppilaiden väliset ristiriidat ja kannustavat opettajia sallimaan oppilaiden keskinäiset välienselvittelyt vedoten kasvattavaan vaikutukseen (Salmivalli 2003, 10–12). Tämän vuoksi voidaan sanoa että suomalaisten koulujen väkivaltakasvatuksessa kouluväkivalta ei ole täysin kiellettyä vaan sallittua tietyissä opettajien sallimissa rajoissa. Voidaankin todeta että koulukiusaaminen on ollut pitkään yksi osa suomalaisten koulujen kasvattavaa vaikutusta.
  • 16.   Tätä tukevat teoriat joiden mukaan: ”kouluväkivalta ilmenee Suomessa koulukiusaamisena, joka on osa koulun arkista toimintaa ja usein hiljaisesti hyväksyttyä” (Punamäki, et, al. 2011, 23). Selvimmin tämä näkyy opettajien laatimissa ilmoituksissa, joissa ilmoitetaan vain osa siitä minkä opiskelijat kokevat kiusaamisena. Tutkimukset osoittavat, että suomalaisten oppilaiden ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa on parantamisen varaa joka mahdollistaa sen, että koulut voivat tahtomattaan pitää sisällään rakenteita, joissa väkivallalle luodaan otolliset puitteet. (Punamäki, et al., 2011, 23–24) Hiljaisuuden koodista kertoo myös että useat nuoret tiesivät väkivaltaisista iskuista ennen aikuisia (Kiilakoski 2009, 19 & Punamäki et al., 2011, 22). Tutkimuksien mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuu enemmän väkivaltaa kuin aikuisiin, ja vain pieni osa tapauksista tulee poliisin tietoon (Räsänen, et al., 2012, 16). Huomattavaa on, että tarkat luvut oppilaitoksissa tapahtuvista väkivallanteoista puuttuu. Osaltaan syynä siihen on, että poliisia ei kutsuta paikalle kuin vain vakavimmissa tapauksissa. Räsänen, et al., (2012, 16) mukaan eräissä kouluissa on kerätty tietoa väkivaltaan tai sen uhkaan liittyvistä tapahtumista, ja tapausten määrä on ollut huomattavan korkea. Päätelmiä voidaan tehdä myös kouluissa tapahtuvista tapaturmista. On arvioitu, että koulussa tapahtuvien, sairaalassa hoidettavien tapaturmien osuus 7-15-vuotiailla on noin 9 prosenttia kaikista tapahtumista. Myös kuolemaan johtavia koulutapahtumia arvioidaan tapahtuneen joitakin viime vuosien aikana. (Räsänen, et al., 2012, 16) Tilannetta on pyritty parantamaan kehittämällä tuleville vuosille oppilaitosten turvallisuustilanteen seurantaa seurantamenettelyllä, jolla kootaan tietoa uhkailu- ja väkivaltatilanteista oppilaitoksissa. (Räsänen, et al., 2012, 31)
  • 17.   Koulun nykyinen rooli väkivaltakasvatuksessa sotii osaltaan Suomen lainsäädäntö vastaan jonka mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön niin että hän ei joudu väkivallan, kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi. (Räsänen et al., 2012, 15) Säännökset velvoittavat koulutuksenjärjestäjää huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa. Tämän lisäksi koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus ohjata apua tarvitseva oppilas tarvitsemaansa hoitoon. (Opetusalan ammattijärjestö, 2013) Paikallisiin opetussuunnitelmiin on sisällytettävä tavoitteena kiusaamisen ja väkivallan torjuminen sekä koulutuksen järjestäjän päättämät keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Oppilaitoksen on pystyttävä osoittamaan opiskelijoille harmittoman ja yhteisön vastaisen toiminnan rajat jonka kautta oppilailla tulisi olla tiedossa säännöt ja niiden rikkomisesta tapahtuvat seuraamukset. (Opetusalan ammattijärjestö, 2013) Hallintaa katsotaan vaikeuttavan käsitteen laajuus, joka käsittää sekä koululaitoksen henkilökunnan että oppilaiden keskinäiset konfliktitilanteet, että oppilaitoksen rajalliset resurssit ja valvonta (Räsänen, et al., 2012, 16 & Opetusalan ammattijärjestö, 2013). On arvioitu, että yksi lapsi kymmenestä joutuu toistuvasti kiusaamisen kohteeksi, mutta siihen puuttuminen on yhä ongelmallista, koska vain jos kiusaaminen täyttää lainsäädännössä rikoksen tunnusmerkit kyse on rikoksesta. Todelliset puuttumiskeinot ovat tällöin rajalliset. Kiusaaminen voi rikosnimikkeenä täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen, laittoman uhkauksen ja fyysisen tai henkisen pahoinpitelyn merkit. Myös kiusaajan rikoskumppania voidaan syyttää avunannosta tai yllyttäjänä rangaistusvastuuseen. Räsänen, et al., mukaan jo pienten lasten häiriökäyttäytymiseen puuttuminen olisi tärkeää, sillä varhaislapsuudessa ilmenevä häiriökäyttäytyminen on tutkimusten mukaan yksi keskeinen tulevan rikollisen elämäntavan ennakoija. (Räsänen, et al., 2012, 16)
  • 18. Puukon historia Suomessa   Lähdin tarkastelemaan koulupuukotuksia Suomen väkivaltahistorian kautta sillä Suomella on tunnetusti pitkä ja synkkä historia puukotusten osalta. Puukkojunkkarit tekivät 1800-luvulla kolmanneksen maan kaikista surmanteoista ja puukon symbolinen asema on yhä nähtävissä eripuolilla Suomen kunnissa. Tämä näkyy myös rikostilastoissa. Vuoden 2011 aikuisten tekemien henkirikosten perusteella Suomi sijoittui läntisen Euroopan rikollisimpien maiden ryhmään (Räsänen et al., 2012, 22). Yleisimmin tappelu tapahtuu Suomessa alkoholinalaisena yksityisasunnossa aseena keittiöveitsi. Tekijänä on yleensä alkoholisoitunut, työelämästä syrjäytynyt ja aiemmin väkivaltarikoksesta tuomittu mies. (Punamäki et al., 2011, 9)  Suomalaisella puukolla on historiallisesti katsottuna huono mutta laajalti levinnyt maine. Aikanaan ulkomailla puukkoa on kantavia suomalaisia pelätty tosissaan. Tästä kertoo suomalaisten kertomat vuosisadan alkuun sijoittuvat tarinat jossa puukoin varustetulla suomalaisvieraita pelättiin ruotsalaisissa taloissa. Maailmanmaineesta kertoo myös mystiset tarinat pohjolan väestä ja siihen liittyvästä pimeydestä, pakkasesta ja revontulista sekä tietenkin ”salaisesta aseesta” puukosta. (Pälsi 1955, 60–62)
  • 19.   Suomalaisten puukkoharrastus nousi erityisesti sotien aikaan ja taikauskon sijaan voidaankin puhua suomalaisten puukkouskosta. Puukko ei ole kuitenkaan ollut pelkkä tappoväline suomalaisille vaan symbolin asemaan noussut historiallinen perinne. Puukkoa on kunnioitettu ja vaalittu isältä pojalle. Tuppia on koristeltu ja sitä on pidetty yhtenä koruna muiden rinnalla niin miesten kuin naisten keskuudessa. Asetta on pidetty hengenvaarallisena jopa ampuma-aseeseen verrattavissa. Silti sitä on luonnehdittu köyhien kansojen uskolliseksi toveriksi ja toiminnaltaan rajattomaksi. Ennen puukko oli erämiehen ja maalla asuvan selviytymisen ehto. Sitä käytettiin muun muassa metsästykseen, ensiapuun ja suojan rakentamiseen. Erityisesti puukon kerrotaan pelastaneen monen miehen hengen heikoilla jäillä. Myös naisten kerrotaan käyttäneen veitsikynää napanuoran katkaisuun yllättävän synnytyksen sattuessa metsässä. Yleisyyden vuoksi ei ole ihme että puukon kerrotaan sujahtaneen ensimmäisenä suomalaisen käteen myös ratkaisevina vaaranhetkinä. (Pälsi 1955, 10–11, 62) Pälsiä (1955, 11) lainaten: ”Puukko on suomalaisen ensimmäinen apu ja viimeinen hengenturva. Sillä käydään myös vihollista vastaan, lyödään karhua ja isketään ihmistäkin tarpeen tullen. Puukolla puolustetaan miehen kunniaa, käydään kaksintaisteluja, jotka tosin ovat huonossa huudossa mutta vanhana kansantapana kuuluvat eräänlaiseen alkeelliseen ”oikeudenkäyttöön”.” Nämä pinttyneet tavat ovat muovautuneet suomalaisien mieliin vuosisatojen saatossa. Sotien aikana puukon kuva on vahvistunut ja sen luonnetta romantisoitu. (Pälsi 1955, 12)  Pälsiä arvostelee kovin sanoin teräaselakien tuloa Suomeen. Teräaseet oli huomioitu laissa pitkään, mutta puukonkantokielto iski moneen suomalaiseen.
  • 20.   ja vaatimattomampia. (Pälsiä 1955, 63) Puukon vaarallisuutta ei kuitenkaan tule vähätellä. Puukkorikoksien suuren määrän pystyi huomaamaan jo 50-luvulla seuraamalla uutisointia. Pälsiä kummastelee puukkorikoksien lieviä tuomioita ja nimeää ilmiötä ”puukkoa helliväksi kansalliseksi joukkopsykoosiksi” joka on päässyt tuomareidenkin mieliin. Asiaa hän ei kuitenkaan katso tavattomaksi sillä kuuluvathan nämä virkamiehetkin hänen mielestään puukkoheimoon. Puukkorikoksia Pälsiän aikoihin luonnehti rehellinen isku edestäpäin. Iskuja salaa takaapäin tuli harvemmin. Hän muistuttaa, että puukko harvoin sattui syyttömään. Puukkotappelujen tavallisia aiheita kerrottiin olevan vanha viha, verikosto, kärsityn vääryyden kostaminen ja kuittaamattomat kalavelat. Esikuvallisena pidettiin puukkosankareiden puukkokaksintaisteluita, joista esimerkkejä on useita. Heidän maineeseen liittyi sankarillisuutta ja Pälsiän mukaan sotien ansiosta puukko korotettiin suorastaan kansalliseksi idoliksi. (Pälsiä 1955, 64, 76–78, 82) Kerrotaan myös että aikoinaan kylätappelut olivat tavallisia kansanhuveja kaikkialla Suomessa. (Pälsiä 1955, 85) Historian säilymisestä kielii nykyaikaisen termin selkäänpuukotus negatiivinen merkitys toisen pettämisestä tai pelkurimaisesta teosta.  Puukonasema suomalaisessa perinnössä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään puukkojunkkareihin. Puukkoja ja veitsiä on kuvailtu ylevästi jo Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa sekä useissa 1600–1800 luvun taideteoksissa (Ruusuvuori 2009, 76, 116). Ruusuvuoren mukaan puukkokulttuurin elpyminen alkoi jälleen 1990-luvulla jolloin vuonna 1988 julkaistiin Timo Hytisen Suuri Puukkokirja ja vuonna 1995 perustettiin Suomen Puukkoseura. Edellä mainittu kirjan sanotaan antaneen kasvot suomalaisille perinnepuukoille ensimmäisenä kattavana puukkokirjana. Suomen Puukkoseura puolestaan nosti jälleen puukontekotaidot esille järjestämällä alan koulutusta sekä erinäisiä kilpailuja. (Ruusuvuori 2009, 127
  • 21. Media ja puukotukset   Koulupuukotukset mielletään mediassa kouluissa tapahtuviksi uhkaaviksi tilanteeksi jossa tapahtuu puukotus tai sen yritys. Suhtautuminen tapahtumiin vaihtelee mediassa suuresti. Eräät mediat uutisoivat koulupuukotuksesta pelkästään naarmuun johtavasta tilanteesta kun toiset eivät uutisoi tällaisesta lainkaan. Pienemmissä tapauksissa uutisoinnin hoitaa paikallislehti. Uutisoinnin käsittelyyn näyttää useissa tapauksissa vaikuttavan vahvasti vain lukijoiden kiinnostuksen määrä. Jos uutinen saa paljon lukijoita, uutisointia jatketaan ja levitetään. Epäsuositut jätetään tarkentamatta. Yhtenäistä uutisoinnissa on tekovälineen kuvailu teräaseeksi. Tämä myötäilee Suomen teräaselakia. Suomen Teräaselaki 1§ (108/1977) määrittelee teräaseen seuraavasti: ”Vaarallisella teräaseella tarkoitetaan tässä laissa tikaria, stilettiä ja pistintä. Tämän lain säännöksiä vaarallisesta teräaseesta on sovellettava myös jousipatukkaan ja nyrkkirautaan. Asetuksella voidaan säätää, että tämän lain säännöksiä vaarallisesta teräaseesta on sovellettava myös muuhun 1 ja 2 momentissa tarkoitettua terä- tai lyömäasetta vastaavaan aseeseen, joka on tarkoitettu käytettäväksi toisen vahingoittamiseen.” Laki kieltää 3§ teräaseen hallussapidon yleisellä paikalla tai yleisessä kokouksessa taikka muussa julkisessa tilaisuudessa, ellei hallussa pitämiseen ole hyväksyttävää perustetta. Myös työvälineeksi tai muuhun hyväksyttävään käyttöön tarkoitettujen puukkojen hallussapito yleisillä paikoilla, yleisessä kokouksessa ja julkisessa tilaisuudessa on kiellettyä 4§ mukaan, ellei se ole välttämätöntä työn vuoksi tai hallussa pitämiseen ei ole muuta hyväksyttävää perustetta. Teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla voidaan tuomita 7§ mukaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (Finlex.fi, Teräaselaki, 1977)
  • 22.   Kun median tietoon tulee vain rajallinen määrä tapauksia joista mielenkiintoisimmat julkaistaan, voidaan pohtia mitkä ovat kiinnostuksen tasot. Ongelmallista mediatekstin analyysissa on, että osa tapauksista ei täytä tiukkaa määritelmää, jolloin tapausten määrä jää vähäisemmäksi, jos puolestaan käytettäisiin laajoja määritelmiä, ongelman laajuus kasvaisi (Kiilakoski 2009, 15). Suomen journalistiliitto on julkaissut Journalistin ohjeet 2011 jossa annetaan pelisäännöt millaisten eettisten periaatteiden mukaan journalistien haluttaisiin toimivan. Alaikäisyydestä mainitaan erityisesti Yksityinen ja julkinen -osiossa seuraavasti: ”30. Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.” sekä kohdassa 33: ”..Alaikäisen tai syyntakeettomana tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa on oltava erityisen pidättyväinen.” (Suomenjournalistiliitto, 2013) Tämä näkyy sähköisen median uutisoinnissa siten että huomioon otetaan yleensä vain ja ainoastaan koulun sisällä tehdyt tapahtumat unohtaen mahdolliset taustatekijät ja yksityiskohdat kuten yksittäinen kiusaaja. Langmanin (2011, 20) mukaan varsinkin koulusurmissa on yleistä että tapausten alussa tiedotusvälineillä on suuri kiinnostus joka kuitenkin tarjoaa epätarkkoja tietoja ja unohtaa tapauksen ennen tarkempien tietojen saamista. Tämä on myös nähtävissä suomalaisessa mediassa. Uutisia ei tulisi sen takia Langmanin mukaan uskoa suoraan vaan tapausta tulisi tarkastella uutisten toiselta puolelta (Langman 2011, 20). Tämän takia median tuomat tapaukset antavat vain viitteitä todellisista syistä. Määrittelemäni koulupuukotuksista perustuu median esittämään kuvaan ja poliisin raportteihin. Lukijan tulisi muistaa tekstiä lukiessaan kriittisyys totuutta kohtaan koska uutiset kertovat usein vain sen osan minkä haluamme kuulla. Tekijöiden todelliset motiivit tulevat esille lopullisissa pöytäkirjoissa.
  • 23. Tapauksia…      4.2.1 Vuosina 1984–2007 tapahtuneet teot Vanhin sähköisestä mediasta löytyvin koulupuukotus sijoittuu vuodelle 1984. Tällöin Kuusankoskella yläasteella 14-vuotias oppilas puukotti kuoliaaksi naispuolisen opettajan kesken koetilaisuuden. Motiiviksi kerrottiin opettajan ja oppilaan tulehtuneet välit. (Ojansivu, 11.2007) Sen jälkeen vuosina 1999–2007 uutisoitiin kolme koulussa tapahtunutta teräaseella tapahtunutta koulupuukotusta. Tekijät olivat kaikki 15–16 -vuotiaita koulukiusattuja poikia. Ensimmäinen puukotus 1999 huhtikuussa tapahtui Eurajoen yläasteella kun 15-vuotias oppilas puukotti vuotta vanhempaa luokkatoveriaan. Hollolassa 2001 Tammikuussa 15-vuotias löi toista saman ikäistä poikaa linkkuveitsellä. Tekijä kertoi poliiseille joutuneensa kiusatuksi henkisesti ja fyysisesti. (STT, 11.2007) Vuonna 2003 Porin lyseossa 15-vuotias yläasteen poikaoppilas puukotti 13-vuotiasta koulutoveriaan hengenvaarallisesti keuhkoon kesken oppitunnin. Puukotettu selvisi teosta hengissä. Teon taustalla uutisoitiin olevan pitkään jatkunut koulukiusaaminen. Poika tuomittiin nuorena henkilönä ja täyttä ymmärrystä vailla tehdystä törkeästä pahoinpitelystä vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon. (Turun Sanomat 24.10.2003) Samainen poika pääsi neljä vuotta myöhemmin otsikkoihin tapon yrityksestä. Tällöin hän oli karkumatkalla Harjavallan sairaalasta, jossa hän oli ollut pakkohoidossa vakavan masennuksen ja vaikea-asteisen skitsofrenian vuoksi. (STTIS, 8.2007) Samana vuonna, 2007, Tampereella tapahtui lukiossa kesken koulupäivän koulupuukotus. 16-vuotias poika oli tuonut teräaseen mukanaan kouluun. Uhrin hän oli valinnut jo etukäteen, sillä tekijä oli etsinyt ruokatunnin jälkeen vanhan koulukaverinsa ja iskenyt tätä suoraan vatsaan. Teon motiivia ei kommentoitu, mutta teon myönnettiin olevan harkittu ja taustalla olevan koulukiusaamista. Uhri joutui leikkaukseen. Tapausta alettiin tutkia alustavasti törkeän pahoinpitelynä. (Matilainen, 11.2007) Oppilailla uutisoitiin teon jälkeen olevan mahdollisuus keskustella asiasta luokissa, kouluterveydenhoitajan tai -psykologin kanssa (Aamulehti, 2007). JNE JNE…
  • 24. Tuloksia…   Kolmessa ensimmäisessä luvussa olen käsitellyt erilaisia kouluväkivallan muotoja. Suomen tasolla aihe on kohtalaisen vähän tutkittu ja tarkkoja tilastoja ei ole löydettävissä. Tämä hidastaa tutkimista ja vaikeuttaa johtopäätelmien tekoa. Sähköisestä mediasta löytyvien tapauksien pohjalta voidaan kuitenkin löytää yhteneväisiä piirteitä. Tutkimuksessani syvennyin Suomen tapauksiin. Näiden pohjalta voidaan tehdä seuraavia luvun sisältämiä päätelmiä.   Motiivit puukotuksiin vaihtelevat vakavista mielenterveysongelmista koulukiusaamiseen. Ongelmallista tarkassa määrittelyssä on teräaseen kaltaisen välineen helppo saatavuus, joka saattaa muuttaa nopeasti vaikka luokasta löytyvillä saksilla impulsiivisen vihastuksen tapoksi. Aiheeseen ei ole aiemmin keskitytty omana aiheenaan vaan sitä on pikemminkin sivuttu puhuttaessa kouluväkivallasta Suomen vahvasta teräaserikoshistoriasta huolimatta. Tutkijat kuten Kiilakoski (2009, 17) ovat aiemmin verranneet koulupuukotuksia koulusurmiin. Määritelmässäni yritän kuitenkin kumota ajatukset koulupuukotuksista impulsiivisina tekoina ja että koulupuukotuksissa henkilö valikoituisi kohteeksi pelkästään kiistojen tai vihanpidon vuoksi. Koulupuukotuksen määritelmän täyttävät tekijät olivat kaikki kouluampumisien kaltaisesti nuoria miehiä. Tekohetkellä tekijät olivat 14–18 –vuotta. Puukottajat voidaan jakaa aineiston vastaanoton mukaan kolmeen osaan: itsensä puolustajiin, kostajiin ja psyykkisesti sairaisiin. Varsinkin pitkästä tai uhkaavasta koulukiusaamisesta kertoneet tekijät otetaan kommenttiosuuksissa ymmärtäväisemmin vastaan. Tämä viestii oikeutetun koston hyväksynnästä. Teoista voidaan löytää myös toistuva kaava. Tekijä toimii yksin ja teko tapahtuu koulutilassa kesken koulupäivän. Kohteet vaihtelevat yksittäisestä henkilöstä useisiin ihmisiin riippuen muiden reaktiosta tapahtumiin. Usein opettajan aikainen puuttuminen tilanteeseen on estänyt kuolonuhrit.     
  • 25.   Koulupuukotuksista ja kouluampumisista on löydettävissä yhteisiä tekijöitä. Tekoja vertaillessa tekijöiden ja uhrien iät sekä sukupuolijakaumat, arvottomuuden tunne sekä mahdollinen yritys nostattaa statustaan kohtaavat. Koulupuukotuksen tunnusmerkit voidaan jakaa viiteen osaan. 1. Tapahtumapaikkana toimii oppilaitos tai sen pihapiiri, 2. Tekijä on yhä kirjoilla oleva opiskelija, 3. Aseena toimii Suomen Teräaselain määrittelemä teräase 4. Teko on harkittu ja se järkyttää koulupiiriä 5. Teossa vahingoittuu vähintään yksi ihminen. Neljä ensimmäistä kriteeriä täyttäessään tekoa voidaan kuvata uhkaavana koulupuukotustapauksena. Näin saadaan eriteltyä vahinkotilanteet todellisista uhkatilanteista sekä impulsiiviset teot suunnitelluista. Kaikkien muiden paitsi uhrimäärän täyttyessä tapausta voidaan pitää uhkaavana koulupuukotustapauksena. Uhkauksen tai teon kohteena voi toimia oppilaitoksen opiskelijat, opettajat että henkilökunta.