ݺߣ

ݺߣShare a Scribd company logo
TERVEYSVIESTINTÄ	
  MURROKSESSA.	
  
MITEN	
  TERVEYSVIESTINTÄ	
  MUUTTUU	
  
INTERNETIN	
  JA	
  SOSIAALISEN	
  MEDIAN	
  
MYÖTÄ?	
  
Marja	
  Salminen	
  
Helsingin	
  yliopisto,	
  Koulutus-­‐	
  ja	
  
kehiJämiskeskus	
  Palmenia	
  
Lahden	
  (edepäivä	
  
	
  12.11.2013	
  
Terveysvies(ntä	
  vies(nnän	
  
näkökulmasta	
  
•  Tutkimusperinteessä	
  varsinaista	
  terveysvies(nnän	
  
paradigmaa	
  ei	
  ole	
  olemassa	
  (Torkkola	
  2008).	
  
•  Yhdysvalloissa	
  tutkiBu	
  paljon,	
  Suomessa	
  tutkimus	
  on	
  
toistaiseksi	
  ollut	
  vähäistä.	
  	
  
•  Tarkastelun	
  keskiössä	
  ovat	
  vies(ntä-­‐	
  ja	
  
vuorovaikutusprosessien	
  yhteydet	
  yksilön	
  ja	
  yhteisön	
  
hyvinvoin(in	
  (Mikkola	
  2006).	
  
•  Lisäksi	
  mm.	
  terveyskampanjoiden	
  vaikutukset,	
  
joukkovies(ntä	
  merkitysten	
  muodostajana	
  
•  Interne(n	
  näkökulma	
  terveysvies(ntään	
  kasvamassa	
  
•  Käsitetutkimusta	
  on	
  tehty	
  vähän.	
  
	
  
Terveydenhuollon	
  uudet	
  paradigmat	
  	
  
•  Muutos	
  sairauskeskeisyydestä	
  
po(laskeskeisyyteen,	
  jossa	
  yksilö	
  nähdään	
  
ak(ivisena	
  toimijana	
  passiivisen	
  
sairaudenkantajan	
  sijaan	
  (Sarvilinna	
  2012)	
  
•  Muutos	
  sairauden	
  ehkäisystä	
  terveyden	
  
edistämiseen	
  (Koskinen-­‐Ollonqvist	
  et	
  al.	
  
2007)	
  
	
  
	
  Suuntaus	
  koh(	
  yksilöiden	
   	
  
	
  
	
  
	
  voimaantumista	
  (empowerment)	
  
No	
  entä	
  se	
  internet	
  ja	
  sosiaalinen	
  
media?	
  
ü Pääsy	
  (edon	
  lähteille	
  helpoBunut	
  
ü Medialukutaitoa	
  ja	
  kriiRsyyBä	
  tarvitaan	
  
ü Vertaistuen	
  mahdollisuus	
  monipuolistunut	
  
Health	
  Vault	
  

SecondLife:	
  4G
oodLife-­‐sivust
o	
  

te
IRC-­‐Galleria:	
  Verkko

rkkarit	
  

PaOentsLikeMe-­‐verkkopalvelu	
  

Tiedosta	
  terveyJä	
  ja	
  hyvinvoinOa	
  -­‐blogi	
  
	
  

Dossia	
  	
  

You	
  Tube:	
  Dep
artm

ent	
  of	
  Health	
  	
  
Terveys(edon	
  hakija	
  interne(ssä	
  	
  
ü Korkeas(	
  kouluteBu	
  26-­‐45	
  -­‐vuo(as	
  nainen,	
  joka	
  kokee	
  
terveytensä	
  eriBäin	
  hyväksi	
  (Ek	
  &	
  Niemelä	
  2009)	
  
	
  
ü  Po(laiden	
  on	
  vaikea	
  löytää	
  oikeanlaisia	
  hakustrategioita	
  
löytääkseen	
  luoteBavaa	
  (etoa	
  interne(stä	
  ja	
  (etoa	
  
etsiBäessä	
  käytetään	
  vain	
  yhtä	
  tai	
  kahta	
  sanaa.	
  Tiedon	
  
löydeByään	
  po(laat	
  kuitenkin	
  luoBavat	
  omaan	
  kykyynsä	
  
arvioida	
  (edon	
  laatua	
  (Mustonen	
  2003).	
  
	
  
ü  Terveys(edon	
  hakijat	
  etsivät	
  verkosta	
  (etoa	
  tullakseen	
  
informoiduksi,	
  valmistautuakseen	
  vastaanotoille	
  ja	
  
lääke(eteellisiin	
  toimenpiteisiin,	
  jakaakseen	
  (etoa	
  sekä	
  
etsiäkseen	
  ja	
  antaakseen	
  tukea	
  (Fox	
  &	
  Fallows	
  2003).	
  
	
  
	
  
Toiminta	
  sosiaalisessa	
  mediassa	
  (1/2)	
  
ü  Vaikka	
  tukea	
  haetaan	
  ja	
  saadaan	
  läheisiltä,	
  haetaan	
  sitä	
  
myös	
  somen	
  vertaisryhmistä.	
  Vertaiset	
  ymmärtävät	
  mistä	
  
(sairaudessa)	
  on	
  kysymys	
  ja	
  auBavat,	
  muBa	
  he	
  pysyBelevät	
  
samalla	
  tunnetasolla	
  kauempana	
  (Colineau	
  &	
  Paris	
  2010).	
  
	
  
ü  Virtuaalisissa	
  yhteisöissä	
  on	
  löydeBävissä	
  samanlaiset	
  roolit	
  
(jopa	
  korostetus()	
  kuin	
  perinteisen	
  terveysdiskurssin	
  
mukaisessa	
  yhteiskunnassa:	
  (edonetsijät,	
  (edontarjoajat	
  ja	
  
(edon	
  auktoritee(t.	
  (Wikgren	
  2003)	
  
Toiminta	
  sosiaalisessa	
  mediassa	
  (2/2)	
  
ü  Oleellista	
  ei	
  pelkästään	
  (edon	
  tuoBaminen	
  eri	
  kanaviin	
  vaan	
  
myös	
  olemassa	
  olevan	
  sisällön	
  jakaminen	
  eteenpäin.	
  	
  
	
  
ü  Sosiaalisista	
  objek(t	
  ja	
  leiritulet	
  (Engeström	
  2005)	
  
	
  
ü  Internet	
  ja	
  sosiaalinen	
  media	
  muuBavat	
  vääjäämäBä	
  
terveysvies(ntää	
  koh(	
  vuorovaikuBeisempaa	
  ja	
  jokaiselle	
  
sopivinta	
  tapaa	
  hallita	
  omaa	
  terveyBään.	
  
Millainen	
  muutos	
  ?	
  
ü  Terveysvies(ntä	
  on	
  muuBunut	
  monitahoisemmaksi.	
  
Käytännössä	
  tämä	
  ei	
  näyBäisi	
  tarkoiBavan,	
  eBä	
  
terveydenhuollon	
  ammaRlaisiin	
  ei	
  enää	
  luoteBaisi	
  tai	
  eBä	
  
lääkärissä	
  käyn(ä	
  välteBäisiin,	
  vaan	
  eBä	
  internet	
  ja	
  
sosiaalinen	
  media	
  ovat	
  osaltaan	
  mahdollistamassa	
  yksilöiden	
  
voimaantumista	
  lisäämällä	
  itsehoidon	
  mahdollisuuksia	
  esim.	
  
helpoBuneen	
  (edonhaun	
  ja	
  vertaistuen	
  muodossa.	
  
Millainen	
  muutos	
  ?	
  
ü  Internet	
  ja	
  sosiaalinen	
  media	
  ovat	
  osaltaan	
  
myötävaikuBamassa	
  siihen,	
  eBä	
  omasta	
  terveydestä	
  
huoleh(minen	
  arjessa	
  on	
  helpoBunut.	
  
	
  
ü  Terveydenhuollon	
  eri	
  tahojen	
  tulisikin	
  mieRä	
  uusia	
  
ratkaisuja	
  haluBujen	
  kohderyhmien	
  tavoiBamiseksi	
  ja	
  
vuorovaikutuksen	
  lisäämiseksi.	
  
KandidaaOn	
  tutkielmani	
  
liiJyi	
  LiikeJä!	
  -­‐hankkeen	
  
osaprojekOin:	
  	
  
TerveysviesOnnän	
  kehiJäminen	
  (EAKR)	
  
	
  

LIIKETTÄ!	
  -­‐hanke	
  on	
  Päijät-­‐Hämeen	
  liiton	
  
ja	
  Euroopan	
  aluekehitysrahaston	
  (EAKR)	
  
rahoiBama	
  kolmen	
  maakunnan	
  yhteishanke.	
  

KIITOS!	
  
KYSYMYKSIÄ?	
  

More Related Content

Marja salminen terveysviestintä_murroksessa_12112013_final.

  • 1. TERVEYSVIESTINTÄ  MURROKSESSA.   MITEN  TERVEYSVIESTINTÄ  MUUTTUU   INTERNETIN  JA  SOSIAALISEN  MEDIAN   MYÖTÄ?   Marja  Salminen   Helsingin  yliopisto,  Koulutus-­‐  ja   kehiJämiskeskus  Palmenia   Lahden  (edepäivä    12.11.2013  
  • 2. Terveysvies(ntä  vies(nnän   näkökulmasta   •  Tutkimusperinteessä  varsinaista  terveysvies(nnän   paradigmaa  ei  ole  olemassa  (Torkkola  2008).   •  Yhdysvalloissa  tutkiBu  paljon,  Suomessa  tutkimus  on   toistaiseksi  ollut  vähäistä.     •  Tarkastelun  keskiössä  ovat  vies(ntä-­‐  ja   vuorovaikutusprosessien  yhteydet  yksilön  ja  yhteisön   hyvinvoin(in  (Mikkola  2006).   •  Lisäksi  mm.  terveyskampanjoiden  vaikutukset,   joukkovies(ntä  merkitysten  muodostajana   •  Interne(n  näkökulma  terveysvies(ntään  kasvamassa   •  Käsitetutkimusta  on  tehty  vähän.    
  • 3. Terveydenhuollon  uudet  paradigmat     •  Muutos  sairauskeskeisyydestä   po(laskeskeisyyteen,  jossa  yksilö  nähdään   ak(ivisena  toimijana  passiivisen   sairaudenkantajan  sijaan  (Sarvilinna  2012)   •  Muutos  sairauden  ehkäisystä  terveyden   edistämiseen  (Koskinen-­‐Ollonqvist  et  al.   2007)      Suuntaus  koh(  yksilöiden          voimaantumista  (empowerment)  
  • 4. No  entä  se  internet  ja  sosiaalinen   media?   ü Pääsy  (edon  lähteille  helpoBunut   ü Medialukutaitoa  ja  kriiRsyyBä  tarvitaan   ü Vertaistuen  mahdollisuus  monipuolistunut   Health  Vault   SecondLife:  4G oodLife-­‐sivust o   te IRC-­‐Galleria:  Verkko rkkarit   PaOentsLikeMe-­‐verkkopalvelu   Tiedosta  terveyJä  ja  hyvinvoinOa  -­‐blogi     Dossia     You  Tube:  Dep artm ent  of  Health    
  • 5. Terveys(edon  hakija  interne(ssä     ü Korkeas(  kouluteBu  26-­‐45  -­‐vuo(as  nainen,  joka  kokee   terveytensä  eriBäin  hyväksi  (Ek  &  Niemelä  2009)     ü  Po(laiden  on  vaikea  löytää  oikeanlaisia  hakustrategioita   löytääkseen  luoteBavaa  (etoa  interne(stä  ja  (etoa   etsiBäessä  käytetään  vain  yhtä  tai  kahta  sanaa.  Tiedon   löydeByään  po(laat  kuitenkin  luoBavat  omaan  kykyynsä   arvioida  (edon  laatua  (Mustonen  2003).     ü  Terveys(edon  hakijat  etsivät  verkosta  (etoa  tullakseen   informoiduksi,  valmistautuakseen  vastaanotoille  ja   lääke(eteellisiin  toimenpiteisiin,  jakaakseen  (etoa  sekä   etsiäkseen  ja  antaakseen  tukea  (Fox  &  Fallows  2003).      
  • 6. Toiminta  sosiaalisessa  mediassa  (1/2)   ü  Vaikka  tukea  haetaan  ja  saadaan  läheisiltä,  haetaan  sitä   myös  somen  vertaisryhmistä.  Vertaiset  ymmärtävät  mistä   (sairaudessa)  on  kysymys  ja  auBavat,  muBa  he  pysyBelevät   samalla  tunnetasolla  kauempana  (Colineau  &  Paris  2010).     ü  Virtuaalisissa  yhteisöissä  on  löydeBävissä  samanlaiset  roolit   (jopa  korostetus()  kuin  perinteisen  terveysdiskurssin   mukaisessa  yhteiskunnassa:  (edonetsijät,  (edontarjoajat  ja   (edon  auktoritee(t.  (Wikgren  2003)  
  • 7. Toiminta  sosiaalisessa  mediassa  (2/2)   ü  Oleellista  ei  pelkästään  (edon  tuoBaminen  eri  kanaviin  vaan   myös  olemassa  olevan  sisällön  jakaminen  eteenpäin.       ü  Sosiaalisista  objek(t  ja  leiritulet  (Engeström  2005)     ü  Internet  ja  sosiaalinen  media  muuBavat  vääjäämäBä   terveysvies(ntää  koh(  vuorovaikuBeisempaa  ja  jokaiselle   sopivinta  tapaa  hallita  omaa  terveyBään.  
  • 8. Millainen  muutos  ?   ü  Terveysvies(ntä  on  muuBunut  monitahoisemmaksi.   Käytännössä  tämä  ei  näyBäisi  tarkoiBavan,  eBä   terveydenhuollon  ammaRlaisiin  ei  enää  luoteBaisi  tai  eBä   lääkärissä  käyn(ä  välteBäisiin,  vaan  eBä  internet  ja   sosiaalinen  media  ovat  osaltaan  mahdollistamassa  yksilöiden   voimaantumista  lisäämällä  itsehoidon  mahdollisuuksia  esim.   helpoBuneen  (edonhaun  ja  vertaistuen  muodossa.  
  • 9. Millainen  muutos  ?   ü  Internet  ja  sosiaalinen  media  ovat  osaltaan   myötävaikuBamassa  siihen,  eBä  omasta  terveydestä   huoleh(minen  arjessa  on  helpoBunut.     ü  Terveydenhuollon  eri  tahojen  tulisikin  mieRä  uusia   ratkaisuja  haluBujen  kohderyhmien  tavoiBamiseksi  ja   vuorovaikutuksen  lisäämiseksi.  
  • 10. KandidaaOn  tutkielmani   liiJyi  LiikeJä!  -­‐hankkeen   osaprojekOin:     TerveysviesOnnän  kehiJäminen  (EAKR)     LIIKETTÄ!  -­‐hanke  on  Päijät-­‐Hämeen  liiton   ja  Euroopan  aluekehitysrahaston  (EAKR)   rahoiBama  kolmen  maakunnan  yhteishanke.   KIITOS!   KYSYMYKSIÄ?