Vapaaehtoisten innostaminen mukaan selkeill辰 teht辰vill辰 ja kuinka se tehd辰辰n ...Lari Karreinen
油
"Jos se on noin pieni juttu, niin kyll辰 min辰 sitten voin..." Selke辰t kokonaisuudet houkuttelevat paremmin kuin ep辰m辰辰r辰inen "kyll辰 meill辰 hommia riitt辰辰". Teht辰vien paketoinnilla saadaan j辰rjestelm辰llisyytt辰 vapaaehtoistoiminnan kaareen aloituksesta lopetukseen. Sit辰 voi k辰ytt辰辰 niin lyhytaikaisissa kuin pitkiss辰kin teht辰viss辰 ja hallitustoiminnan ryhditt辰miseen.
Ent辰 jos kokouksissa kaikki pysyisiv辰t mukana, osallistuminen innostavaa ja kaikki tulisivat tasapuolisesti mukaan? T辰ss辰 on kevyit辰 ja nopeita osallistavia ty旦kaluja juuri t辰h辰n. Puheenjohtajille, ty旦ryhmien vet辰jille ja ryhmien j辰senille.
"T辰m辰h辰n ei ole vain fasilitaattorin asia, vaan n辰it辰 hy旦dynt辰m辰ll辰 kuka tahansa voi parantaa kokousten vuorovaikutusta", tiivisti yksi valmennuksen osallistuja havaintojaan.
Ent辰 jos kokoukset olisivatkin p辰iv辰n parhaita hetki辰?
T辰m辰 diasarja sis辰lt辰辰 Varkaudessa 10.-11.10.2015 pidetyn Perheily-koulutuksen aineiston.
Koulutuksen teemoja olivat:
Kuinka viestimme yhdistyksest辰mme houkuttelevasti
Kuinka houkuttelemme uutta v辰ke辰 mukaan
Lapsiperhetapahtuman j辰rjest辰minen
Kuinka kartoitamme lapsiperheiden toiveita?
Vapaaehtoistoiminnasta ja sen haastajista
Vapaaehtoisten rekrytointi, teht辰vien suunnittelu ja sitouttaminen
Vinkkej辰 oppilaitosyhteisty旦h旦n
Perusteet vertaistukiryhm辰n k辰ynnist辰misest辰
Otavan opiston ilmiot lukuvuonna 2015-16 ja kuinka niihin p辰辰st辰辰n?Aki Luostarinen
油
Otavan opiston kolmen ilmi旦n suunnittelua lukuvuodelle 2015-16. Kooste liikennevaloty旦skentelyst辰, jossa pohdittiin, kuinka voimme saavuttaa oppijaa mahdollisimman hyvin palvelevia ainerajat ylitt辰vi辰 ilmi旦kokonaisuuksia?
Materiaalin avulla ryhm辰nohjaaja voi k辰sitell辰 vastuulleen kuuluvia asiakokonaisuuksia tuoreella tavalla sukupuolin辰k旦kulmasta. Jokaiselle vuosiluokalle on kaksi puolen tunnin mittaista, itsen辰isen kokonaisuuden muodostavaa toiminnallista teht辰v辰辰 yksityiskohtaisine opettajan ohjeineen.
1. vuoden materiaalit keskittyv辰t ryhm辰ytymiseen ja opiskelun pelis辰辰nt旦ihin.
2. vuoden aiheina ovat mielikuvat ja kokemukset omalta alalta sek辰 TOP.
3. vuonna perehdyt辰辰n ty旦el辰m辰n pelis辰辰nt旦ihin ja kurkistetaan, miss辰 kukin on viiden vuoden p辰辰st辰.
Monet suomalaiset aikuiset kokevat vieraiden kielten ongelmat yhdeksi suurimmista vaikeuksista lukivaikeuksien yhteydess辰. Kaikki voivat kuitenkin oppia kieli辰 vaikeuksista huolimatta. Sopivan kokoiset tavoitteet, monipuoliset opetusmenetelm辰t ja hyv辰 ilmapiiri tukevat oppimista.
Esityksen linkit l旦ytyv辰t suljetusta verkkoymp辰rist旦st辰, mutta ks. my旦s esim. https://www.matleenalaakso.fi/2023/05/opetusmenetelmia.html
Seuraavassa webinaarissa esill辰 ovat fasilitoijan ja kouluttajan digisovellukset. Niiden ohjeita: https://www.matleenalaakso.fi/p/koulutusdiat.html
Oil Gas Coal And Electricity Quarterly Statistics First Quarter 2011 Oecdlaisincoslam
油
Oil Gas Coal And Electricity Quarterly Statistics First Quarter 2011 Oecd
Oil Gas Coal And Electricity Quarterly Statistics First Quarter 2011 Oecd
Oil Gas Coal And Electricity Quarterly Statistics First Quarter 2011 Oecd
Health systems science Second Edition. Edition Jeffrey M. Borkan (Editor)kakzzmxm4272
油
Health systems science Second Edition. Edition Jeffrey M. Borkan (Editor)
Health systems science Second Edition. Edition Jeffrey M. Borkan (Editor)
Health systems science Second Edition. Edition Jeffrey M. Borkan (Editor)
More Related Content
Similar to Orientoituminen kuntoutumisen tukemiseen (20)

Service Availability First International Service Availability Symposium Isas ...varelleloyan
油
Service Availability First International Service Availability Symposium Isas 2004 Munich Germany May 1314 2004 Revised Selected Papers 1st Edition Sam Drake

Chemical and Synthetic Approaches in Membrane Biology 1st Edition Arun K. Shu...zbnrqgjhz369
油
Chemical and Synthetic Approaches in Membrane Biology 1st Edition Arun K. Shukla (Eds.)
Chemical and Synthetic Approaches in Membrane Biology 1st Edition Arun K. Shukla (Eds.)
Chemical and Synthetic Approaches in Membrane Biology 1st Edition Arun K. Shukla (Eds.)
Qualitative Methods for Practice Research 1st Edition Jeffrey Longhoferbhrigutomta72
油
Qualitative Methods for Practice Research 1st Edition Jeffrey Longhofer
Qualitative Methods for Practice Research 1st Edition Jeffrey Longhofer
Qualitative Methods for Practice Research 1st Edition Jeffrey Longhofer
High Dynamic Range Video Concepts Technologies and Applications Alan Chalmersucgjfxy952
油
High Dynamic Range Video Concepts Technologies and Applications Alan Chalmers
High Dynamic Range Video Concepts Technologies and Applications Alan Chalmers
High Dynamic Range Video Concepts Technologies and Applications Alan Chalmers
What is enough sufficiency justice and health 1st Edition Fouriedhjfqrlqur3831
油
What is enough sufficiency justice and health 1st Edition Fourie
What is enough sufficiency justice and health 1st Edition Fourie
What is enough sufficiency justice and health 1st Edition Fourie
Pro Tools 9 Music Production Recording Editing And Mixing 1st Mike Collinstouyemlobet63
油
Pro Tools 9 Music Production Recording Editing And Mixing 1st Mike Collins
Pro Tools 9 Music Production Recording Editing And Mixing 1st Mike Collins
Pro Tools 9 Music Production Recording Editing And Mixing 1st Mike Collins
I of the Vortex From Neurons to Self 1st Edition Rodolfo R. Llinasvwsictw808
油
I of the Vortex From Neurons to Self 1st Edition Rodolfo R. Llinas
I of the Vortex From Neurons to Self 1st Edition Rodolfo R. Llinas
I of the Vortex From Neurons to Self 1st Edition Rodolfo R. Llinas
Nanoparticles in analytical and medical devices Gang Fang (Editor)cfdvjmzt1132
油
Nanoparticles in analytical and medical devices Gang Fang (Editor)
Nanoparticles in analytical and medical devices Gang Fang (Editor)
Nanoparticles in analytical and medical devices Gang Fang (Editor)
Auditing 7E 7th Edition Audrey A. Gramling & Larry E. Rittenberg & Karla M. J...ajoffyyc353
油
Auditing 7E 7th Edition Audrey A. Gramling & Larry E. Rittenberg & Karla M. Johnstone
Auditing 7E 7th Edition Audrey A. Gramling & Larry E. Rittenberg & Karla M. Johnstone
Auditing 7E 7th Edition Audrey A. Gramling & Larry E. Rittenberg & Karla M. Johnstone
Information and Communications Security 17th International Conference ICICS 2...llcmkowv222
油
Information and Communications Security 17th International Conference ICICS 2015 Beijing China December 9 11 2015 Revised Selected Papers 1st Edition Sihan Qing

Imperial Gullies Soil Erosion and Conservation in Lesotho Ecology History 1st...vraqkpskoc8429
油
Imperial Gullies Soil Erosion and Conservation in Lesotho Ecology History 1st Edition Showers
Imperial Gullies Soil Erosion and Conservation in Lesotho Ecology History 1st Edition Showers
Imperial Gullies Soil Erosion and Conservation in Lesotho Ecology History 1st Edition Showers
Management Preliminary Edition 1st Edition Gulati Test Bankkkfjsdnlz7664
油
Management Preliminary Edition 1st Edition Gulati Test Bank
Management Preliminary Edition 1st Edition Gulati Test Bank
Management Preliminary Edition 1st Edition Gulati Test Bank
Organizational Behavior and Management 11th Edition Konopaske Test Bankscoudhb6295
油
Organizational Behavior and Management 11th Edition Konopaske Test Bank
Organizational Behavior and Management 11th Edition Konopaske Test Bank
Organizational Behavior and Management 11th Edition Konopaske Test Bank
Big Data Analytics for Sensor Network Collected Intelligence A volume in Inte...ucgjfxy952
油
Big Data Analytics for Sensor Network Collected Intelligence A volume in Intelligent Data Centric Systems Hui-Huang Hsu

Solution Manual for Managerial Accounting, 2nd Canadian Edition, Karen W. Bra...pbihcaij436
油
Solution Manual for Managerial Accounting, 2nd Canadian Edition, Karen W. Braun, Wendy M. Tietz Rhonda Pyper

Ad
Orientoituminen kuntoutumisen tukemiseen
1. Pirkanmaan Sotereppu Kuntoutumisen tukemisen opintokokonaisuus Virroilla 10.11.08-18.5.09 Hankeryhm辰; Nina Eskola, Anu Turunen, Hannes Ik辰heimo, Anna Maija Nupponen ja ammatillisten aineiden opettajat (erityisesti Tuula Pajum辰ki opiskelijoiden ryhm辰nohjaaja ja terveydenhuollon opettaja sek辰 Marjatta Lehtovirta)
2. Suunnittelua ja yhteisty旦t辰: ty旦el辰m辰palaveri ja opiskelijoiden toiveiden kartoittaminen Yhteisty旦n tavoitteen selkiytt辰minen ja yhteisen ymm辰rryksen luominen Aikataulusta sopiminen 1.12.08-21.2.09 ajalle Kuntoutumisen tukemisen opetussuunnitelman l辰pik辰yminen Opiskeltavat teemat ja teht辰v辰t Sotereppu-hankkeen esittely ja toimijat
3. Oppimisymp辰rist旦t L辰hiopetusta Virtain toimipisteess辰 Ohjattua opiskelua Moodle oppimisalustalla Opetuksen havainnollistamisen tukena k辰ytettiin interaktiivista taulua (SmartBoard) Opettajien v辰list辰 keskustelua ja suunnittelua tapahtui webkonferenssiohjelman avulla, lis辰ksi ty旦el辰m辰palaverit ja opiskelijoiden orientoiminen Opintok辰yntej辰 Virroilla ja Tampereella Ohjattua ty旦paikalla tapahtuvaa oppimista Virtain kehitysvammaisten asuntolassa ja toimintakeskuksessa sek辰 mielenterveystoimiston kuntoutuskodissa Nelj辰 kahdenkeskist辰, teemoihin kytketty辰 tapaamista edell辰 mainittujen toimipisteiden asiakkaiden kanssa Kuntoutumisen tukemisen ty旦paikat, joissa toteutuu ty旦ss辰oppiminen ja ammattiosaamisen n辰ytt旦
4. Opetuksen rakenne ja ymp辰rist旦t Ammattiaineiden opettajat pitiv辰t yhdess辰 suunnitellen ja toteuttaen l辰hiopetusta Virtain toimipisteess辰. Osa opetuksesta tapahtui ohjatusti verkkoymp辰rist旦ss辰 tieto- ja viestint辰tekniikkaa hy旦dynt辰en. Kehitysvammaisuuteen ja mielenterveysongelmiin liittyvi辰 erityiskysymyksi辰, asiakkaiden kohtaamista ja erilaisen arjen ymm辰rt辰mist辰 sek辰 toiminnallisia menetelmi辰 kuntoutumisen tukemisessa harjoiteltiin aidoissa toimintaymp辰rist旦iss辰 ja kohtaamisia painottaen ty旦el辰m辰n edustajien ja opettajien ohjauksessa.
5. Opetuksen rakenne ja ymp辰rist旦t Opittavien ilmi旦iden teoreettinen tietoperusta opiskeltiin l辰hiopetuksessa, verkko-opetuksen keinoin sek辰 itsen辰isesti opiskellen ja vertaisoppien. L辰hihoitoty旦ntaitoja harjoiteltiin alustavasti oppilaitoksessa. L辰hihoitoty旦ntaitoja ja asiakkaan kohtaamista harjaannutettiin aidossa toimintaymp辰rist旦ss辰 Opiskelijat tekiv辰t ty旦ss辰oppimissopimukset Virtain kehitysvammaisten asuntolassa ja toimintakeskuksessa sek辰 mielenterveystoimiston kuntoutuskodissa kyseisist辰 p辰ivist辰 yhdess辰 opettajan ja ty旦el辰m辰n edustajan kanssa Opiskelu tapahtui opettajan ja ty旦el辰m辰n edustajien ohjaamana. Lis辰ksi annettiin suullista palautetta.
6. Opetuksen rakenne ja ymp辰rist旦t Ennen harjoittelua kuntoutumisen perusk辰sitteit辰 ja -kysymyksi辰 opiskeltiin teoriassa. Tuleviin toiminnallisen harjoittelun ymp辰rist旦ihin tutustuttiin koko ryhm辰n辰 ennen jakson alkamista joulukuussa 2008. Lis辰ksi tutustuttiin opintok辰ynneill辰 tammikuussa 2009 Kotikartano-kuntoutuskoti/A-killan, Parkinson liiton ja AVH-yhdistyksen toimintaan Tampereella. Lis辰ksi Virroilla selvitettiin paikallisyhdistysten toimintaa.
7. Tammikuun tapaamiset yleisohjeita opiskelijoiden orientoimisessa Kullakin opiskelijalla oli nelj辰 tapaamista, kukin n. 2t = yht. 8 tuntia (itsen辰ist辰 ty旦skentely辰, ei oppituntien aikaan) Tapaamiset alkoivat viikolla 3, niist辰 sovittiin to 8.1.09 kuntoutuskodilla sek辰 toimintakeskuksella . Tarkempia ohjeita opiskelijat saivat eri tapaamiskerroille keskustelufoorumeissa. Ennakolta keskusteltiin eettisiin kysymyksiin liittyvist辰 asioista: asiakastapaamisissa puhuttujen asioiden luottamuksellisuudesta. Sovittiin, ett辰 opiskelija voi tarpeen mukaan keskustella kaikesta ty旦paikan yhteyshenkil旦n ja opettajien kanssa, mutta opiskelijat ovat vaitiolovelvollisia eteenp辰in. Yksin ei tarvinnut j辰辰d辰 asioita pohtimaan. Lis辰ksi sovittiin, ett辰 pohdintateemoista kirjoitetaan Moodleen, joita k辰sitell辰辰n opetustunneilla perjantaisin. N辰iss辰 kirjoituksissa ei k辰ytet辰 oikeita nimi辰 eik辰 tunnistettavia yksityiskohtia. Lis辰ksi keskusteltiin sitoutumisesta tapaamisiin ja ammatillisesta k辰ytt辰ytymisest辰 sek辰 vuorovaikutuksesta.
8. Asuntola-, toimintakeskus- ja kuntoutuskotiymp辰rist旦iss辰 opittavat teemat Ensimm辰isen kerran teema: Tutustuminen ja arki; millainen on p辰iv辰si /viikkosi, miten yleens辰 arki sujuu, miten el辰m辰ss辰 selvi辰辰? Toisen tapaamiskerran teema: Harrastaminen ja sen merkitys; mit辰 teet (tai mit辰 haluaisit tehd辰)? Kolmannen tammikuun tapaamisen teema: Verkostot ja tukipalvelut; mist辰 saat apuja? Viimeisen tapaamisen teema: Kuntoutujana ja tukijana; omat tuntemukset ja asenteet
9. Tammikuun tapaamiset kuntoutujan kanssa kaksin Vapaamuotoista yhdess辰oloa; k辰velyj辰, kahvittelua, keskustelua, harrastamista
10. Tammikuun tapaaminen: Tutustuminen ja arki Ohjeita ensimm辰iselle tapaamiselle: sovi tapaamisaika ajoissa etuk辰teen ja varaa siihen油my旦s油itsellesi油kiireet旦n油parituntinen. Tavattaessa ensimm辰ist辰 kertaa esittele itsesi ja tapaamisten luonne ja merkitys . 1) Kerro ett辰 opiskelet l辰hihoitajaksi, ja ett辰 n辰m辰 tapaamiset kuuluvat opintoihisi. Kerro tapaamisten lukum辰辰r辰 ja rytmi (mahdollisuuksien mukaan viikoittain). 2) Kerro, ett辰 voitte yhdess辰 sopia, mit辰 teette tapaamisissanne 3) Kerro, ett辰 tapaamisiin liittyy sinulle teht辰vi辰 , joista nyt ensimm辰isell辰 kerralla teht辰v辰n辰 on vain tutustua h辰neen ja h辰nen "arkeensa"; siihen miten h辰n tavallisesti p辰iv辰ns辰 viett辰辰. 4) Kerro, ett辰 tapaamisista jutellaan muiden opiskelijoiden ja opettajan kanssa, mutta ilman (oikeita) nimi辰. Muistuta, ett辰 h辰n voi aina sanoa, jos toivoo, ettet kerro jostain asiasta ollenkaan .Jutelkaa, keitelk辰辰 kahvit, k辰yk辰辰 k辰velyll辰 tms. (yrit辰 saada ehdotukset asiakkaalta )- muista sopia seuraava tapaaminen (tai jos mahdollista, kerralla kaikki loput). HUOM! Voitte my旦s sopia油valmiiksi油tekemist辰 seuraavaksi kerraksi.油 Kirjoita Moodleen: Esittele tapaamiskaverisi ja kuvaa h辰nen arkeaan: millaisen ihmisen tapasit, miten h辰n asuu,油miten viett辰辰油aikansa ym ym.油muistutus viel辰 erikseen luottamuksellisuudesta: - 辰l辰 k辰yt辰 oikeita nimi辰,油辰l辰k辰 sellaisia tietoja, joista ulkopuolinen voisi tunnistaa - jos lukijana tunnistat henkil旦n, mit辰辰n t辰辰ll辰(k辰辰n) lukemaasi tai kuulemaasi et油kerro eteenp辰in)油
11. Tammikuun tapaaminen: Harrastaminen ja sen merkitys Ohjeita toiselle tapaamiselle: valmistaudu miettim辰ll辰 omia harrastuksiasi ja ilon ja virkistyksen l辰hteit辰si; mit辰 erilaiset asiat ja tekeminen油antavat sinulle? Mieti my旦s yleisesti, mit辰 ajattelet ihmisten yleens辰 kaipaavan el辰m辰辰ns辰 (n辰in harrastus-/virkistysmieless辰) - muistele tunneilla puhuttua ota puheeksi kaverin mahdolliset harrastukset tai muu tekeminen, mist辰 h辰n pit辰辰 (jos t辰st辰 on puhuttu jo edellisell辰 kerralla, ei haittaa, aiheesta voi jatkaa). Muista, ett辰 my旦s arkiset askareet vaikkapa油tiskaamisesta vaatekaapin inventaariin voivat olla t辰llaista tekemist辰. tehk辰辰 jotain mukavaa! (muista, ett辰 usein on my旦s helpointa油jutella, jos samalla tekee jotain) Kirjoita Moodleen: mit辰 tapaamiskaverisi harrastaa, mist辰 h辰n pit辰辰 ja mik辰 h辰nt辰 ilahduttaa/virkist辰辰? mit辰 teitte (tai suunnittelitte tekev辰nne seuraavalla kerralla)? pohdi lyhyesti; mit辰 itsens辰 toteuttaminen merkitsee kuntoutujalle ja miss辰/miten油voi "itse辰辰n toteuttaa"?
12. Tammikuun tapaaminen: Verkostot ja tukipalvelut Ohjeita kolmannelle tapaamiselle: valmistaudu selvitt辰m辰ll辰 tai kertaamalla mielenterveys- tai kehitysvammaispalvelut sek辰 vertais- ja tukij辰rjest旦t ja mit辰 ja millaista tukea ja toimintaa on? selvit辰, mit辰 kaveri tiet辰辰 edell辰mainituista ja niiden toiminnasta mit辰 kokemuksia h辰nell辰 on palveluista ja toiminnasta (kaikki ovat v辰hint辰辰nkin kuntoutuskodin tai asuntolan/toimintakeskuksen asiakkaita...); ruusuja ja risuja, mit辰 muuta h辰n itse kaipaisi, tai mit辰 pit辰isi muuten hyv辰n辰 kerro kaverille油omista tiedoistasi tehk辰辰 jotain mukavaa ja sopikaa jotain mukavaa my旦s viimeiseksi kerraksi! Kirjoita Moodleen: mit辰 teitte? tiivistelm辰 keskusteluistanne; erityisesti kaverin kokemuksista ja ajatuksista
13. Tammikuun tapaaminen: Kuntoutujana ja tukijana: asenteet Ohjeita viimeiselle tapaamiselle: valmistaudu miettim辰ll辰 a) omia asenteitasi: ajattelitko aiemmin "mielenterveyskuntoutujasta" tai "kehitysvammaisesta" samalla tavalla kuin nyt, tutustuttuasi paremmin油yhteen (ja v辰h辰n muihinkin ryhm辰toiminnassa) b) muiden ihmisten asenteiden vaikutusta kuntoutujan el辰m辰辰n (muista tunneilta "sosiaalinen haitta") c) kuntoutujan omien asenteiden vaikutusta油h辰nen el辰m辰辰ns辰 tehk辰辰 jotain mukavaa (viimeisen tapaamisen juhlistaminenkin on paikallaan) ota puheeksi tapaamiskaverisi kanssa: Miten h辰n toivoisi "tavallisten ihmisten" suhtautuvan mielenterveyskuntoutujiin tai kehitysvammaisiin - millaisia "terveisi辰" voisit vied辰 t辰st辰 aiheesta maailmalle? Kirjoita Moodleen: mit辰 teitte tapaamiskaverin "terveisist辰" lyhyesti: a) omista asenteistasi: ajattelitko aiemmin "mielenterveyskuntoutujasta" tai "kehitysvammaisesta" samalla tavalla kuin nyt, tutustuttuasi paremmin油yhteen (ja v辰h辰n muihinkin ryhm辰toiminnassa) b) ajatuksistasi muiden ihmisten asenteiden vaikutuksesta kuntoutujan el辰m辰辰n (muista tunneilta "sosiaalinen haitta") c) ajatuksistasi油kuntoutujan omien asenteiden vaikutuksesta油h辰nen el辰m辰辰ns辰
14. Ryhm辰toimintaa kuntoutuskodissa ja toimintakeskuksessa: yleisohjeita opiskelijoiden orientoimisessa (Ryhm辰)toimintaa kuntoutuskodissa ja toimintakeskuksessa: kolme k辰ynti辰/aamup辰iv辰辰, kukin 3t = yht. 9 tuntia (opetustunteja: Kuntoutuksen asiakasryhm辰t, Kuntoutuksen osa-alueet ja tukimuodot) toteutui油viikoilla 3, 5 ja 6; aamup辰iv辰 toimipaikoilla,油lounaan j辰lkeen opistolla opettajan kanssa油perjantaisin (kahden opettajan sosiaalialan ja terveydenhuollon opettajan ty旦parity旦skentely ja opiskelijoiden ohjaus) nelj辰 opiskelijaa kuntoutuskodilla sek辰 toimintakeskuksella tavoitteina tutustua ja osallistua toimintaan sek辰 olla iloksi ja hy旦dyksi油 pohdintateemoja k辰siteltiin yhteisiss辰 keskusteluissa perjantai-iltap辰ivisin oppilaitoksella.
15. Ryhm辰toimintaa kuntoutuskodissa ja toimintakeskuksessa Toimintaan liittyv辰t teemat: - tutustuminen toimintaan; mit辰 t辰辰ll辰 tehd辰辰n ja miten? - toimintakyky; asiakkaiden toimintakyky ja miten se m辰辰ritt辰辰 toimintaa? - mit辰 on kuntoutumisen tukemisen kokonaisuus n辰iss辰 toimintaymp辰rist旦iss辰; mit辰 yleisesti?
19. Toiminta/tapahtumap辰iv辰 16.2.09 Toimintakeskuksessa ja Kuntoutuskodilla Aamup辰iv辰 vietettiin Toimintakeskuksessa ja iltap辰iv辰 Kuntoutuskodilla. Kokoontuminen tapahtui oppilaitoksella klo 9.00 ja siit辰 l辰hdettiin yhdess辰 Toimintakeskukselle. Ryhm辰toiminnassa paikkaan tutustunut nelikko vastasi oman toiminnan toteutuksesta suunnitelmansa pohjalta. Ryhm辰n muut opiskelijat olivat mukana avustamassa vastuuopiskelijoiden ohjaamana toiminnallisessa ja luovassa toiminnassa (mm. kukkaruukun maalausta ja kasvien kylv辰mist辰). Opiskelijat palauttivat itsearviointinsa Moodleen. Itsearviointi tehtiin liittyen Toimintap辰iv辰n suunnitteluun ja toteutukseen. Pohdi itseksesi油ohjeen mukaisia油asioita ja palauta arviointi kirjallisena viimeist辰辰n perjantaina 20.2.2009. Itsearviointi: Miten valmistautuminen ryhm辰ss辰 sujui? Mik辰 oli oma roolisi valmisteluissa? Millaisia kehitysideoita valmisteluihin liittyen tuli mieleesi? Miten toteutus ryhm辰ll辰si sujui? Mik辰 oli oma roolisi toteutuksessa? Millaisia kehitysideoita toteutukseen liittyen tuli mieleesi? Mit辰 uutta opit suunnittelusta ja toteutuksesta sek辰 toisen ryhm辰n toiminnan seuraamisesta? Muita mieleen tulleita asioita?
20. Palautteet ja yhteenveto Ty旦el辰m辰n kanssa sovitaan yhteisty旦palaveri elokuulle 2009 ja tulevan yhteisty旦n sopiminen. Opiskelijapalautteet ker辰ttiin huhtikuussa 2009.