Teknologiateollisuus ja yritysvastuu. Tilastotietoja ja yritysesimerkkej辰 Suomen merkitt辰vimm辰n vientialan taloudellisesta, sosiallisesta ja ymp辰rist旦llisest辰 vaikutuksesta.
Suomalaisen NGH Invest Oy konsernin liiketoiminnan tulos kehittyi erinomaisesti vuoden 2015 ensimm辰isell辰 puoliskolla. Arvopaperimarkkinoiden ja listaamattomien arvopapereiden suosion suotuisasta kehityksest辰 sek辰 onnistuneista liiketoimintap辰辰t旦ksist辰 ja toimenpiteist辰 johtuen konsernin tuloksentekokyky jatkui vahvana. Konsernin tyt辰ryhti旦, laajan sijoituspalveluyrityksen toimiluvan omaava Navi Group Oy onnistui my旦s tekem辰辰n selv辰sti voitollisen tuloksen.
Innovaatiojohtamisen pelikirjan ovat laatineet Tommi Lampikoski ja Heidi Blanz RAMSE Oy:st辰. Se on tarkoitettu yrityksille jatkuvan parantamisen ty旦kaluksi matkalla kohti v辰h辰hiilisyytt辰.
Mist辰 lis辰辰 tehoja kehitt辰misyhti旦iden palveluihin?Business Arena Oy
油
Business Arena Oy kokosi syksyll辰 2014 yhteen kokemuksiaan ja havaintojaan aluekehitt辰misen tiimoilta. Tarjoamme ne vapaaseen k辰ytt旦旦n.
- Korkeakoulujen ja kehitt辰misyhti旦iden yhteisty旦mahdollisuus: tutkimuksen kaupallistaminen
- Palvelua tuottavien verkostojen johtaminen
- Yhteis旦jen osalistaminen kokeilemalla kehitt辰miseen
Mik辰 on kasvun merkitys? Miten ennustaa startup-yritysten menestyst辰? Tekes seuraa tarkasti my旦nt辰m辰ns辰 innovaatiorahoituksen vaikutuksia kansantalouteen ja yritysten liiketoimintaan. N辰k旦kulma innovaatiorahoitukseen -katsaus tarkastelee muun muassa Tekesin asiakasyritysten kasvua ja startup-yritysten menestystekij旦it辰.
Miten johtaa yritys kannattavaan kasvuun? Mitk辰 ovat kasvuyrityksen johtajan t辰rkeimm辰t ominaisuudet ja taidot? Miten kannattavasti kasvavissa yrityksiss辰 johdetaan ihmisi辰? Tiivistelm辰 Kasvun johtajat Suomessa -tutkimuksen presentaatiosta Aamu Mercurissa tilaisuudessa 27.2. ja 20.3.2015 / Teppo Heikkinen.
Ensimm辰inen kysely Research Benefit -k辰rkihankerahoitusta saaneille projekteille osoittaa, ett辰 rahoitus on vahvistanut tutkimuksen ja elinkeinoel辰m辰n yhteisty旦t辰. Rahoituksella vauhditetaan tutkimusyhteis旦jen l辰hes valmiiden tutkimustulosten hy旦dynt辰mist辰 yritystoiminnassa.
Tekesin kansainv辰listymisen kasvupaketti koostuu kuudesta rahoituspalvelusta: Innovaatioseteli, Team Finland Explorer, Messuavustus, Digiboosti, Tempo ja Kiito. V辰liarvioinnin mukaan digiboosti, Innovaatioseteli ja Team Finland Explorer laajentavat Tekesin palvelutarjontaa uusille kohdeyrityksille
Oppimisratkaisut -ohjelmassa yhdistet辰辰n oppiminen kouluissa ja oppilaitoksissa, yritysten ratkaisut sek辰 tutkimuksen avulla tapahtuva osaamisen kehitt辰minen. Yritykset kehitt辰v辰t tutkimusryhmien kanssa uusia oppimiseen liittyvi辰 ratkaisuja, joita pilotoidaan k辰yt辰nn旦n kokeiluissa kouluissa ja oppilaitoksissa. Kansallisesti hyviksi todetuista oppimisen k辰yt辰nn旦ist辰, tuotteista ja palveluista kasvatetaan kansainv辰list辰 liiketoimintaa.
Oppimisratkaisut on kumppanuusohjelma, jossa keskeiset yhteisty旦kumppanit ovat opetus- ja kultturiministeri旦 (OKM), Opetushallitus (OPH) ja Finpron Future Learning Finland kansallinen koulutusklusteriohjelma (FLF).

Kworkin Innovaatioseteliopas kertoo mik辰 Innovaatioseteli on ja miten sit辰 haetaan.
Innovaatiosetelin avulla voit ostaa tuotteiden, palvelujen ja prosessien kehitt辰mispalveluja 6200 euron arvosta. Valtion virasto Tekes kuittaa laskun.
Kwork Innovaatiot on palveluntarjoaja digitalisaatioon liittyviss辰 hankkeissa. Kysy lis辰辰 info@kwork.me tai www.kwork.fi
Digitalisaation uutisia l旦yd辰t my旦s www.digiosaajat.fi
CxO webinaari 2017 04-07 rm kokonaisarkkitehtuuri johtamisessaCxO Professional Oy
油
Kokonaisarkkitehtuuri (EA) miellet辰辰n usein virheellisesti vain IT:n asiaksi. Sopivasti k辰ytettyn辰 EA toimii johtamisen v辰lineen辰 yrityst辰 tai yhteis旦辰 kehitett辰ess辰. Keskityn tekniikoiden sijaan kokonaisarkkitehtuurin k辰ytt旦旦n johtamisessa. Kokonaisarkkitehtuuri kehitt辰misen v辰lineen辰. Selkiintym辰tt旦m辰n liiketoiminta- tai toiminta-arkkitehtuurin k辰yt旦n mahdollisuudet. Fiskarsin sakset ja kokonaisarkkitehtuuri. Kokonaisarkkitehtuuri muutosjohtamisessa.
Joros Oy Invites to 24h Industrial HackathonKimmo Haapea
油
Joros Oy is hosting a 24-hour industrial hackathon in Punkaharju, Finland from September 23-24, 2016 for coders, designers, engineers and others to develop solutions to improve productivity, recycling, employee wellness and knowledge of recent technical developments at Joros Oy and other participating small- and medium-sized enterprises (SMEs). The hackathon challenges include optimizing manufacturing processes, material flows, quality control, environmental and safety systems, and designing new products. Participants can sign up on the event website and are encouraged to spread the invitation. More information is available from the listed contact.
Since 2014. J辰rjestyksess辰辰n 3. 3D-tulostuksen ty旦paja Mikkeliss辰 Miktechin ja Mikkelin Kehitysyhi旦 Miksein j辰rjest辰m辰n辰. Yhteisty旦ss辰 MAMK, Prenta, Maker 3D, AM Finland.
This document provides an overview of project management definitions, history, purpose and types. It begins with definitions of a project, including that a project is a temporary endeavor to create a unique product or service. It then discusses the history of project management from ancient constructions like the pyramids to the modern development of techniques by Henry Gantt. The purpose of project management is then defined as planning, leading and monitoring resources to achieve project goals within budget and schedule. Finally, some common project types are identified such as internal development projects, delivery projects, research and development projects, and technical implementation projects.
The document discusses Results-Based Management (RBM) and the Logical Framework Approach (LFA), which is a tool used in RBM for project planning, implementation, monitoring, and evaluation. The LFA involves key steps like stakeholder analysis, SWOT analysis, problem tree analysis, objective tree analysis, and developing a logical framework matrix. The logical framework matrix presents project objectives, outputs, activities and assumptions in a systematic way. It also includes indicators and means of verification for measuring whether objectives are achieved. Monitoring and evaluation are important components for strengthening accountability and learning what works well or requires improvement in a project. The LFA provides a logical and structured approach for project design and management using RBM principles.
This document discusses future forecasting and its importance for project management. It defines future forecasting as not predicting the future, but rather systematically collecting information to prepare for optional futures. It discusses various forecasting methods like identifying weak signals, trends, and megatrends. Megatrends in particular shape the big picture of the future over 10-15 years. Scenarios are described as tools to help strategic decision making by outlining possible futures. The document emphasizes imagination and flexible thinking to deal with an uncertain future.
Miktech Oy:n hallinnoima Pooliplus -hanke teetti Intosome Oy:ll辰 kartoituksen etel辰savolaisten teknologiayritysten tilanteesta ja asenteista digitalisaation suhteen. Tulokset olivat hyvi辰, asenne on kohdallaan.
Ket-Met Oy is a manufacturing partner that specializes in demanding parts and small installations. They have modern CNC machinery and take part in research and development projects with technology companies. Established in 1966 with a turnover of 1.5 million euros and 15 employees, they focus on flexible and quick deliveries while continuously upgrading their equipment. Major customers include Andritz, Metso Paper, and Sandvik Mining.
3. TRIOplussan faktat
Yritysten ja yhteisty旦kumppanien pyynn旦st辰
Teknologiateollisuus ry:n mandaatilla
Laaja kumppaniverkosto
Hankkeeseen on koottu paras joukko, joka t辰ss辰 tilanteessa voi auttaa
Ty旦- ja elinkeinoministeri旦 (TEM), ELY-keskukset
Tekel, teknologiakeskukset, alueelliset kehitt辰misyhti旦t
TMA Finland, terveytt辰miskonsultit
Finnvera
Finpro
Suomen Laatukeskus
Sitran Koneteollisuuden kasvuohjelma
Metallity旦v辰en Liitto
Yritysl辰ht旦inen aktivointihanke
Kaksijakoinen
Aktivointiprosessi, jota toistetaan
Viestit tilanteesta ja mahdollisuuksista, esimerkkej辰 (TRIOplus-lehti, seminaarit)
4. Muutos on v辰ltt辰m辰t旦n toimenpiteit辰
tarvitaan
Hankkeen tavoitteena on
Varmistaa, ett辰 suuri joukko yrityksi辰
n辰kee toimintaymp辰rist旦n ja toimialan muutoksen koskettavan my旦s
itse辰辰n
ymm辰rt辰辰 uhat ja mahdollisuudet
pystyy uudistamaan visionsa, strategiansa ja toimintamallinsa
turvaa yrityksen toiminnan jatkumisen ja mahdollistaa kasvun
toteuttaa pitk辰j辰nteisen kehityshankkeen tai terveytt辰mistoimenpiteet
yritysten kasvu- ja kehityshalun tukeminen ja lis辰辰minen
Osoittaa kasvun tai selvi辰misen keinoja
Auttaa hankkeita k辰yntiin (ulkopuoliset asiantuntijat ja rahoitus)
5. Alueelliset TRIOplus -yhteisty旦verkostot
Yhteisty旦verkostot kattavat
ELY-keskusalueet (15)
Yhteisty旦verkosto
J辰seni辰 aihealueen kehitysty旦t辰
tekevist辰 ja tukevista
Yrityskehitt辰j辰t
organisaatioista
TEKEL (vetovastuu)
Paikalliset kehitt辰misyhti旦t
Etel辰-Savo: MIKTECH OY
TMA Finland ry
Finpro
Finnvera
ELY-keskus
Teknologiateollisuus ry
Metalliliitto ry
Muut
7. Ty旦kaluna Progress-j辰rjestelm辰
Progress-j辰rjestelm辰 on k辰yt旦ss辰 TRIOplus-hankkeessa.
J辰rjestelm辰 on suunniteltu yritysten liiketoiminnan analysointiin ja
kehitt辰miseen.
Progress-j辰rjestelm辰 on internetin v辰lityksell辰 toimiva
tietokantasovellutus.
J辰rjestelm辰辰n tallentuvien tietojen tietoturvasuojauksessa
hy旦dynnet辰辰n SSL-suojausta ja kaikki yritystiedot ovat ehdottoman
luottamuksellisia.
J辰rjestelm辰n avulla yrityskehitt辰j辰 laatii yhdess辰 yrityksen
avainhenkil旦iden kanssa liiketoiminnan kehitt辰miseen tarvittavat
suunnitelmat
10. 3. Liiketoimintaprosessien analysointi
Liiketoimintaprosessien analysoinnissa yrityksen johto k辰y
j辰rjestelm辰llisesti l辰pi yrityksen kaikki liiketoimintaprosessit arvioiden
kunkin prosessin osalta:
nykytilanteen ja kehitt辰mistarpeet
toiminnallisen nykytason ja tavoitetason
Yrityskehitt辰j辰 mentoroi keskustelua ja kirjaa esille nousevat asiat
Progress-j辰rjestelm辰辰n.
Kimmo Haapea
11. 4. Kehitt辰misohjelman laatiminen
Yrityksess辰 k辰ydyn keskustelun ja dokumentoinnin perusteella
laaditaan alustava kehitt辰misohjelma. Kustakin tunnistetusta
kehitt辰mistarpeesta tehd辰辰n projektisuunnitelma.
Projektisuunnitelmista tehd辰辰n yritykselle aikataulutettu
kehitt辰misohjelma, jossa huomioidaan yrityksen omat resurssit ja
osaaminen.
Kehitt辰misohjelmalla t辰hd辰t辰辰n perusanalyysiss辰 asetettujen
tavoitemittarien saavuttamiseen.
Kimmo Haapea
12. Asiakashy旦dyt
Tehokas, johdettu ja osallistava keskustelu liiketoiminnan
kehitt辰misest辰 yrityksen avainhenkil旦iden kesken
Yhteisen ymm辰rryksen saavuttaminen yrityksen keskeisist辰
tavoitteista ja kehitt辰mistarpeista
Systemaattisen analysoinnin perusteella laadittu liiketoiminnan
kehitt辰misohjelma sis辰lt辰en:
mittarit
kehitt辰missuunnitelmat
aikataulut
budjetti Kimmo Haapea
13. Rip-Pro Engineering
Kelauskonetoimitusten kiinnostavin kumppani
Progress-ty旦kalua hy旦dynt辰m辰ll辰 olemme voineet pureutua olennaiseen ja
priorisoida kehitt辰miskohteita. Samalla my旦s budjetointi on tarkentunut.
Osaamme aiempaa paremmin hy旦dynt辰辰 ELY-keskuksen tarjoamia
kansainv辰listymispalveluja.
Potkua toimintaan Etel辰-Savon POOLIplus-
aktivointihankkeesta.
Tavoite: vuoteen 2015 menness辰 kansainv辰lisesti
tunnetuin ja halutuin yhteisty旦kumppani
kelausprosesseihin pohjautuvissa
kokonaistoimituksissa.
POOLIplus-koordinaattori sparrasi kansainv辰listymisen
haasteissa ja uuden liiketoimintakokonaisuuden
omaksumisessa.
Progress-ty旦kalulla tehty suunnittelu auttoi v辰ltt辰m辰辰n
kansainv辰listymisen sudenkuopat.
Yritt辰j辰 Markku Ripatti (Rip-Pro Engineering) ja
kehitysp辰辰llikk旦 Niko Halonen (Miktech Oy)
L辰hde: TRIOplus-lehti 1/2011
14. Pelaser Oy
Investoinnit kasvun mahdollistajana
Sein辰t tulivat esteeksi kasvullemme. Tavoitteenamme on nostaa tuotannon automaatioastetta sek辰 tehostaa
tilaus- ja toimitusprosessia kymmenell辰 prosentilla p辰ivitt辰isen logistiikan j辰rkeist辰misen tuella.
Noin kahden miljoonan liikevaihtoa tekev辰 yritys investoi
uuteen halliin ja koneistoon liikevaihtonsa kokoisen
summan.
Aktiivinen yhteydenpito asiakkaisiin ja palvelujen hyv辰 laatu
takaavat toiminnan jatkuvuuden ja uudet tilaukset. Koko
verkostolla halu kasvaa nykytilasta eteenp辰in.
Progress-jatkoanalyysin avulla tunnistettu liiketoiminnan
kasvua edist辰vi辰 kehitt辰miskohteita. Tuotantoprosesseissa
havaittuja pullonkauloja ratkaistaan uusissa tiloissa.
Osaamisen kehitt辰minen, niin yrityksen oman, asiakkaiden
kuin yhteisty旦verkostonkin, tehostaa prosesseja.
Yritt辰j辰 Pekka Larkala
L辰hde: TRIOplus-lehti 2/2011