Niko Suhonen: Rahapelit - viihdettä ja ongelmia Esitys jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskitytään yleisesti suomalaisten rahapelikäyttäytymiseen. Suurin osa suomalaisista pelaa rahapelejä tai on pelannut rahapelejä viimeisen vuoden aikana. Tämän lisäksi suomalaiset käyttävät rahaa verrattain paljon kansainvälisesti verrattuna. Suomalaiset näyttävätkin nauttivan pelaamisesta. Pelaaminen aiheuttaa kuitenkin osalle ongelmia: noin kolme prosenttia kärsii jonkin asteisesta rahapeliongelmasta. Ongelmapelaajat käyttävät myös nettipelejä hieman enemmän muihin verrattuna. Toisessa osassa tarkastellaan hevosvedonlyöjien nettipelaamista Suomessa. Erityisesti esitetään alustavia tuloksia meneillään olevasta rahapelitutkimushankkeesta, jossa aineistona käytetään Fintoton (Suomen hevosvedonlyönnin järjestäjän) verkkopelaaja-aineistoa kuukauden ajalta vuodelta 2012. Aineisto kattaa noin 19.000 pelaajan verkkopelitapahtumat. Aineistosta voidaan havaita muun muassa, että kunnissa joissa on ravirata, pelataan suhteellisesti enemmän muihin verrattuna kuntiin. Lisäksi suurimmat pelivolyymit tulevat verrattain pieneltä joukolta pelaajista. Toisin sanoen, peleihin osallistuu suuri joukko pelaajia, jotka pelaavat harvoin pienillä panoksilla, ja pieni aktiivinen joukko suuremmilla panoksilla pelaavia.