1. Poliisin teht辰v辰n辰 on yleisen
j辰rjestyksen ja turvallisuuden
yll辰pit辰minen yhteiskunnassa
sek辰 rikosten ennalta
est辰minen, selvitt辰minen ja
syyteharkintaan saattaminen.
Poliisi on sek辰 valtion ja
laillisen yhteiskunnan edustaja
ett辰 yleis旦n palvelija ja
suojelija. Poliisiin
turvaudutaan erityisesti rikos-,
vaara- ja
onnettomuustilanteissa. Poliisi
huolehtii my旦s useista
turvallisuuteen liittyvist辰
lupahallinnon teht辰vist辰.
2. Suomen kansalaisuus
Hakijan tulee olla suorittanut v辰hint辰辰n jokin seuraavista: lukion oppim辰辰r辰 tai
ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto tai aikuiskoulutuslain mukainen
ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto tai ulkomainen
koulutus, joka antaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin.
Hakijalla ei saa olla sellaista sairautta tai vammaa, joka est辰辰 toimimisen poliisina.
Esimerkiksi diabetesta tai epilepsiaa sairastava ei voi tulla valituksi poliisikoulutukseen.
N辰旦ntarkkuuden tulee olla ilman silm辰laseja tai piilolinssej辰 kummallakin silm辰ll辰
erikseen v辰hint辰辰n 0.2 sek辰 laseilla tai piilolinsseill辰 korjattuna v辰hint辰辰n 1.0.
Kuuloaistin tulee olla normaali ilman apuv辰lineit辰. Hakijan pit辰辰 kuulla molemmilla
korvilla tavallinen puhe辰辰ni nelj辰n metrin et辰isyydelt辰 ilman apuv辰lineit辰.
Rehellisyys ja luotettavuus
Hakijan el辰m辰ntapojen tulee olla poliisin ammatin vaatimusten mukaiset.
Suojelupoliisi tekee koulutukseen valittaville turvallisuusselvityksen. Suojelupoliisin
lausuntoon vaikuttavat muun muassa sakot ja tuomiot, p辰ihtymyspid辰tykset sek辰
rasistiset asenteet. Tieliikennelain rikkomisesta tai muusta v辰h辰isest辰 rikoksesta
tuomittu rangaistus ei v辰ltt辰m辰tt辰 ole este valinnalle, jos hakijaa voidaan muuten pit辰辰
el辰m辰ntavoiltaan poliisin ammattiin sopivana. Lausunnossa otetaan huomioon rikosten
laatu, m辰辰r辰 ja ajankohta.
B-luokan ajokortti
3. Min辰 haluan poliisiksi koska olen aina
halunnut auttaa ihmisi辰. Olla sellainen
ihminen, joka on muille turvana.
Uskon ett辰 minusta on siihen koska olen
tarpeeksi vahva sis辰lt辰 ett辰 ulkoa