ݺߣ

ݺߣShare a Scribd company logo
Kokeilun paikka
Lanseerauskampanja
Tavoite & kohderyhmät
•Tavoitteemme on kannustaa ihmisiä kokeilemaan, verkostoitumaan ja toteuttamaan ideansa. Kaiken keskus
on Kokeilun paikka. Kerromme selkokielisesti ja havainnollisesti mistä on kysymys.
•Kohderyhmät ovat:
•Kokeilijat. Erilaiset ihmiset ikään tai taustaan katsomatta. Ideoita riittää mutta toteutus saattaa jäädä
tekemättä. Kokeilija voi olla yksityinen, yritys tai julkinen taho.
•Kannustajat. Moni kannattaa kokeiluja ja tietää kenellä riittää ideoita. Kuitenkaan omat intressit tai
resurssit eivät riitä ideoiden eteenpäin viemiseen. Tärkeä ryhmä joka vie markkinointia eteenpäin. Myös
kannustaja voi olla yksityinen, yritys tai julkinen taho.
•Mahdollistajat. Heillä saattaa olla resursseja (esim hanke tai yritys) jossa ideaa voisi testata. Kokeilujen
mahdollistaja voi olla yksityinen, yritys tai julkinen taho, joka haluaa olla mukana kehittämässä
yhteiskuntaa. Sisältää myös rahoittajat (täsmentyy).
•Päättäjät. Alusta tukee yhteiskunnan muutosta ruohonjuuritason innovaatioiden avulla, parhaat kokeilut
kanavoidaan entistä enemmän isoja rakenteita muuttavaksi voimaksi.
•Media. Kokeilukulttuuri on vahva ilmiö. Yhteiskunnan eri sektoreilla kokeillaan enemmän kuin koskaan.
Kokeilun paikka on kiinnosta uusi paikka jossa eri tahot voivat löytää ensi kertaa toisensa.
Kokeilun paikka on alusta, joka auttaa synnyttämään ideoista
konkreettisia kokeiluja yhdistämällä ideoijat, toteuttajat,
mahdollistajat ja rahoittajat.
Kokeilun paikka – tarina
Onko idea hyvä? Se selviää kokeilemalla.
Kokeilun paikka on verkkopalvelu, joka auttaa synnyttämään ideoista konkreettisia ruohonjuuritason
kokeiluja. Yhteisöllinen Kokeilun paikka yhdistää ideoijat, kokeilijat, sparraajat, rahoittajat sekä palvelujen
ostajat.
Kerro ideasi, tee siitä ehdotus, saa palautetta ja etene konkreettiseen kokeiluun verkoston tukemana.
Osallistua voi myös jättämällä haasteen eli ratkaistavan ongelman yhteisön pureskeltavaksi.
Kokeilun paikan kautta voit löytää sopivat kumppanit, kokeilun toteuttajat sekä mahdolliset rahoittajat.
Kokeilun toteutumista ja sen oppeja seurataan palvelussa.
Palvelussa voit myös kommentoida muiden ideoita, vastata haasteeseen, löytää tietoa, keskustella ja
jakaa osaamista.
asiantunteva
uskottava
kannustava
toimeen tarttuva
mutkaton
innostava
käytännönläheinen
rento
aito
avoin
Puhetyyli
Rento, mutkaton ja asiallinen puhetyyli
Kokeilun paikka on kuin unelmien salaviisas talonmies: suorapuheinen ja
käytännönläheinen. Ja ennen kaikkea hyvä tyyppi, jonka kanssa voi pallotella niin
porraskäytävän valaistusta kuin maailman tilannettakin – ja jolla on asiaan aina
rakentavaa, konkreettista annettavaa.
Kokeilun paikan vaarana on sen valtionhallinnollinen tausta, jolloin puhekielestä tulee
helposti liian vaikeaselkoista. Kokeilun paikka puhuu kuitenkin selkeää kieltä, ihmisten
kieltä. Kun Kokeilu paikka puhuu, puhuu ihminen – ei hanke, virasto tai viranomainen.
Haluamme innostaa ihmisiä kokeilemaan, laittamaan itsensä alttiiksi. Siksi meidän pitää
myös itse tehdä niin. Ollaan rohkeita, rentoja ja hyväntuulisia. Vältetään kiemuroita ja
sivulauseiden sivulauseita. Sanotaan asiat niin kuin ne on. Ollaan aitoja, erehtyväisiä,
kokeilevaisia ihmisiä.
Mitä ei ole
• byrokraattinen
• virastomainen
• vaikeaselkoinen
• labyrintti
• luontaantyöntävä
• kliininen
Lanseeraus: Se on kokeilun paikka!
Meillä ihmisillä on paljon ideoita ja oivalluksia. Jokin kuitenkin tuntuu pidättelevän
ihmisiä siirtämästä ajatuksiaan teoksi. Usein kyseessä ovat vain tekosyyt tai se, että
oikea ympäristö on puuttunut.
Ei enää. Kokeilun paikka kannustaa kokeilemaan, ketterästi ja kevyesti.
Kumotaan tekosyitä vitsikkäästi ja esimerkitetään niitä tilanteita, joissa jahkailu on
jätettävä ja ratkaisu on selkeästi Kokeilun paikkaan.
Lanseerauskampanjan sisältö
1. Tekosyy-videosarja
2. Yhden kuvan sarjakuva-stripit, joissa toistuu tekosyy-filmien maailma
3. Painetut materiaalit: flyer/esite, roll-up, juliste
4. Kokeilun paikan esittelyvideo, sisältää materiaaleja edellisistä mutta avaa palvelua
yksityiskohtaisemmin
5. Tapahtumien taltiointi: kuvat ja videot, tuodaan mukaan kuvia työpajoista ja käyttäjien kommentteja
6. Lanseerauskampanjan sosiaalisen mediasuunnitelma edellisiä hyödyntäen, tästä materiaalia myös
verkostoille
7. Ostettu media
8. Lanseeraustilaisuus
9. Tiedotteet ja PR
10. Aiheeseen liittyvä uutisointi, Suomesta ja maailmalta, jako
Tekosyy-filmit
Lanseerataan Kokeilun paikka videosarjalla, jossa käydään läpi älyttömiä ja pessimistisiä syitä
miksi ei kannata kokeilla: “Joku on varmaan keksinyt tän jo”, “Muiden ideat on varmasti paljon
parempia”, “Miks ketään kiinnostais tää mun idea”, “Mitä ihmisetkin ajattelee”, “Onks tää nyt
ees niin hyvä idea”, “En mä osaa” jne.
Spotit tuovat hauskalla (ja valitettavan tutulla) tavalla esille kaikki ne rajoitteet mitä yleensä
voimme keksiä, jotta emme lähtisi kokeilemaan.
Tekosyiden perään tuomme oikean asenteen ja ratkaisun:
”Mistä tietää toimiiko idea? Se selviää kokeilemalla. Kokeilun paikka tekee ideoista tekoja.”
Loppuun konkreettinen kiteytys ja ohjaus verkkosivustolle.
Still-kuvat & painetut materiaalit
Se on
Kokeilun
paikka!
Mitä jos olisi semmoinen paikka, jossa
voisi heittää ideoita, sparrailla niitä ja
tuottaa niistä konkreettisia kokeiluja?
Ja ehkä löytää rahoittajakin…?
• Videoiden lisäksi tuotamme informatiivisempaa
(mutta hauskaa) jakomateriaalia
• Hyödynnetään jo käytettyä piirrostyyliä
• Piirrätetään yhden kuvan strippejä, joissa
hauskuuden kautta viestitään samaa kuin
filmeissä: ihminen keksii vaikka mitä tekosyitä,
ja nyt näemme miten naurettavaa se on
• Ratkaisuna tarjoamme Kokeilun paikkaa
• Call to action: tbd
• Mitä tuotetaan? Flyer/esite, roll-up,
ilmoituspohjat? tbd
Kokeilevat dokkarit
• Lanseerauskampanjan jälkeen jatkamme markkinointia. Näytetään
selkeästi ja innostavasti miten palvelu toimii. Valitaan muutamia
entryn jättäviä dokumentin päähenkilöiksi ja seurataan heidän
ideansa muuntumista ehdotukseksi ja sparrailujen kautta oikeaksi
kokeiluksi.
• Ollaan läsnä kun ajatus saa konkreettisen muodon ja annetaan
ideoijijien ja kokeilijoiden kertoa omalla suullaan mitä tapahtuu ja
miltä tuntuu
• Haastatellaan myös sidosryhmiä, niitä joita he kohtaavat Kokeilun
paikan kautta
• Ryhdytään dokumentoimaan suurta kokeilua nimeltä Kokeilun
paikka
• Julkaistaan parin minuutin minidokkarien episodeja sopivin
väliajoin
• Aloitus julkistustilaisuudessa 16.3.
• Dokumenttisarjasta jatkuvaa sisältöä ja kommunikoitavaa myös
lanseerauskampanjan jälkeen
Ideasta kokeiluksi -dokumenttisarja seuraa kolmen
idean matkaa ajatuksesta toteutukseksi. Miten käy
baarissa saadun oivalluksen, kun pitäisi vakuuttaa
rahoittajat? Entä miten käy Pekan keksinnön, kun
oikeat ihmiset pääsevät testaamaan sitä?
#kokeilunpaikka

More Related Content

Viewers also liked (9)

The making of an E-TEAM
The making of an E-TEAM The making of an E-TEAM
The making of an E-TEAM
The Enablers
Multimedia technology qb (1)
Multimedia technology qb (1)Multimedia technology qb (1)
Multimedia technology qb (1)
Purandhar Ferrari
Funcionalidad Dynamics NAV 2017Funcionalidad Dynamics NAV 2017
Funcionalidad Dynamics NAV 2017
Grupo IGN - Dynamics & Qlik
4 data compression
4 data compression4 data compression
4 data compression
Rejin Thomas
Intel DPDK - ALTEN Calsoft Lab's Expertise
Intel DPDK - ALTEN Calsoft Lab's ExpertiseIntel DPDK - ALTEN Calsoft Lab's Expertise
Intel DPDK - ALTEN Calsoft Lab's Expertise
ALTEN Calsoft Labs
500 Demo Day Batch 19: Mashvisor
500 Demo Day Batch 19: Mashvisor500 Demo Day Batch 19: Mashvisor
500 Demo Day Batch 19: Mashvisor
500 Startups
2015 Upload Campaigns Calendar - ݺߣShare
2015 Upload Campaigns Calendar - ݺߣShare2015 Upload Campaigns Calendar - ݺߣShare
2015 Upload Campaigns Calendar - ݺߣShare
ݺߣShare
What to Upload to ݺߣShare
What to Upload to ݺߣShareWhat to Upload to ݺߣShare
What to Upload to ݺߣShare
ݺߣShare
Getting Started With ݺߣShare
Getting Started With ݺߣShareGetting Started With ݺߣShare

Similar to Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja (20)

Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakoosteInspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Business Arena Oy
Askelia katsomusdialogiin
Askelia katsomusdialogiinAskelia katsomusdialogiin
Askelia katsomusdialogiin
Askelia katsomusdialogiin, Espoon kaupungin suomenkielinen opetus
925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut
925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut
925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut
925design
Johtamisen työkaluja 170413
Johtamisen työkaluja 170413Johtamisen työkaluja 170413
Johtamisen työkaluja 170413
Heikki Ervast
Karoliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminen
Karoliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminenKaroliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminen
Karoliina Kinnunen Mohr: Viestinnällä vaikuttaminen
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
De Bonon kuusi ajatteluhattua
De Bonon kuusi ajatteluhattuaDe Bonon kuusi ajatteluhattua
De Bonon kuusi ajatteluhattua
Matleena Laakso
Johtajuus, Karisma, Puhetaito
Johtajuus, Karisma, PuhetaitoJohtajuus, Karisma, Puhetaito
Johtajuus, Karisma, Puhetaito
CxO Professional Oy
Crowdsourcing somakoulutus soma4
Crowdsourcing somakoulutus soma4Crowdsourcing somakoulutus soma4
Crowdsourcing somakoulutus soma4
Tuija Aalto
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Sitra the Finnish Innovation Fund
Aktivoiva ja innostava kouluttaja
Aktivoiva ja innostava kouluttajaAktivoiva ja innostava kouluttaja
Aktivoiva ja innostava kouluttaja
Ideapakka
Menetelmiä projektityöskentelyyn
Menetelmiä projektityöskentelyynMenetelmiä projektityöskentelyyn
Menetelmiä projektityöskentelyyn
Capacitar
Robert Arpo - Työelämälähtöinen pedagogiikka ja avoimet oppimisympäristöt
Robert Arpo - Työelämälähtöinen pedagogiikka ja avoimet oppimisympäristötRobert Arpo - Työelämälähtöinen pedagogiikka ja avoimet oppimisympäristöt
Robert Arpo - Työelämälähtöinen pedagogiikka ja avoimet oppimisympäristöt
Reititin - opinnoista työelämään -hanke
Alumnit
AlumnitAlumnit
Alumnit
Kristiina Pääkkönen
Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2
Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2
Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2
CxO Professional Oy
Osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Osaamisen tunnistaminen ja markkinointiOsaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Osaamisen tunnistaminen ja markkinointi
Rekry - Turun yliopiston työelämäpalvelut
Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018
Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018
Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018
Kela
Karisma haaga helia 2016 09-12
Karisma haaga helia 2016 09-12Karisma haaga helia 2016 09-12
Karisma haaga helia 2016 09-12
CxO Professional Oy
21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa
21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa
21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa
ղöٱٴDz
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakoosteInspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Inspiraatiopäivä 5.2.2014 - tapahtumakooste
Business Arena Oy
925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut
925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut
925 Design - Kokeilukulttuurin aika on alkanut
925design
Johtamisen työkaluja 170413
Johtamisen työkaluja 170413Johtamisen työkaluja 170413
Johtamisen työkaluja 170413
Heikki Ervast
Crowdsourcing somakoulutus soma4
Crowdsourcing somakoulutus soma4Crowdsourcing somakoulutus soma4
Crowdsourcing somakoulutus soma4
Tuija Aalto
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Sitra the Finnish Innovation Fund
Aktivoiva ja innostava kouluttaja
Aktivoiva ja innostava kouluttajaAktivoiva ja innostava kouluttaja
Aktivoiva ja innostava kouluttaja
Ideapakka
Menetelmiä projektityöskentelyyn
Menetelmiä projektityöskentelyynMenetelmiä projektityöskentelyyn
Menetelmiä projektityöskentelyyn
Capacitar
Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2
Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2
Karisma master class veso2016 2016 10-01 v2
CxO Professional Oy
Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018
Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018
Viestinnän sidosryhmätilaisuus 2018
Kela
21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa
21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa
21.3.2018 Hyva vuorovaikutus tyoyhteisossa
ղöٱٴDz

More from Kokeileva Suomi (20)

Kokeilukulttuuri @ Oulu Design Days
Kokeilukulttuuri @ Oulu Design DaysKokeilukulttuuri @ Oulu Design Days
Kokeilukulttuuri @ Oulu Design Days
Kokeileva Suomi
Kiertotalous sopimuspohja
Kiertotalous sopimuspohjaKiertotalous sopimuspohja
Kiertotalous sopimuspohja
Kokeileva Suomi
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Kokeileva Suomi
Pirkko Melville: Kokeillen kohti resurssiviisautta
Pirkko Melville: Kokeillen kohti resurssiviisautta Pirkko Melville: Kokeillen kohti resurssiviisautta
Pirkko Melville: Kokeillen kohti resurssiviisautta
Kokeileva Suomi
Johanna Kotipelto : Kokeiluilla kohti uutta - Se on Kokeilun paikka!
Johanna Kotipelto : Kokeiluilla kohti uutta - Se on Kokeilun paikka!Johanna Kotipelto : Kokeiluilla kohti uutta - Se on Kokeilun paikka!
Johanna Kotipelto : Kokeiluilla kohti uutta - Se on Kokeilun paikka!
Kokeileva Suomi
Jari Stenvall: Kokeiluklinikka
Jari Stenvall: Kokeiluklinikka Jari Stenvall: Kokeiluklinikka
Jari Stenvall: Kokeiluklinikka
Kokeileva Suomi
Antero Alenius: Kokeilut mahdollistava koulutus ja työaika
Antero Alenius: Kokeilut mahdollistava koulutus ja työaika Antero Alenius: Kokeilut mahdollistava koulutus ja työaika
Antero Alenius: Kokeilut mahdollistava koulutus ja työaika
Kokeileva Suomi
Kokeilun paikka Törmäämössä 21.4.2017
Kokeilun paikka Törmäämössä 21.4.2017Kokeilun paikka Törmäämössä 21.4.2017
Kokeilun paikka Törmäämössä 21.4.2017
Kokeileva Suomi
Johanna Kotipelto: Kokeilun paikka -esittely
Johanna Kotipelto: Kokeilun paikka -esittelyJohanna Kotipelto: Kokeilun paikka -esittely
Johanna Kotipelto: Kokeilun paikka -esittely
Kokeileva Suomi
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: InnovaatioseteliRisto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Kokeileva Suomi
Jari Stenvall: Johdatus arviointimalliin
Jari Stenvall: Johdatus arviointimalliinJari Stenvall: Johdatus arviointimalliin
Jari Stenvall: Johdatus arviointimalliin
Kokeileva Suomi
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu RovaniemelläTarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Kokeileva Suomi
Päivi Raukko: Hämeenlinna
Päivi Raukko: HämeenlinnaPäivi Raukko: Hämeenlinna
Päivi Raukko: Hämeenlinna
Kokeileva Suomi
Jonna Heliskoski: Focus on Scoping and Dare to Fail
Jonna Heliskoski: Focus on Scoping and Dare to FailJonna Heliskoski: Focus on Scoping and Dare to Fail
Jonna Heliskoski: Focus on Scoping and Dare to Fail
Kokeileva Suomi
Pia Polsa: Sovial marketing and Plural Identities
Pia Polsa: Sovial marketing and Plural IdentitiesPia Polsa: Sovial marketing and Plural Identities
Pia Polsa: Sovial marketing and Plural Identities
Kokeileva Suomi
Jeff French: Social Marketing Fostering Citizen Informed Experimentation 2017
Jeff French: Social Marketing Fostering Citizen Informed Experimentation 2017Jeff French: Social Marketing Fostering Citizen Informed Experimentation 2017
Jeff French: Social Marketing Fostering Citizen Informed Experimentation 2017
Kokeileva Suomi
Kokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakkiKokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakki
Kokeileva Suomi
Kokeileva Suomi -kärkihankkeen esittely
Kokeileva Suomi -kärkihankkeen esittelyKokeileva Suomi -kärkihankkeen esittely
Kokeileva Suomi -kärkihankkeen esittely
Kokeileva Suomi
Johanna Kotipelto: Kokeilun paikan hackathon ja ratkaisujen tilaajan muistilista
Johanna Kotipelto: Kokeilun paikan hackathon ja ratkaisujen tilaajan muistilistaJohanna Kotipelto: Kokeilun paikan hackathon ja ratkaisujen tilaajan muistilista
Johanna Kotipelto: Kokeilun paikan hackathon ja ratkaisujen tilaajan muistilista
Kokeileva Suomi
Pia Dolivo: Helsinki Challenge – alusta yhteistyölle
Pia Dolivo: Helsinki Challenge – alusta yhteistyöllePia Dolivo: Helsinki Challenge – alusta yhteistyölle

Kokeilun paikan työpaja 15.2.2017 - Lanseerauskampanja

  • 2. Tavoite & kohderyhmät •Tavoitteemme on kannustaa ihmisiä kokeilemaan, verkostoitumaan ja toteuttamaan ideansa. Kaiken keskus on Kokeilun paikka. Kerromme selkokielisesti ja havainnollisesti mistä on kysymys. •Kohderyhmät ovat: •Kokeilijat. Erilaiset ihmiset ikään tai taustaan katsomatta. Ideoita riittää mutta toteutus saattaa jäädä tekemättä. Kokeilija voi olla yksityinen, yritys tai julkinen taho. •Kannustajat. Moni kannattaa kokeiluja ja tietää kenellä riittää ideoita. Kuitenkaan omat intressit tai resurssit eivät riitä ideoiden eteenpäin viemiseen. Tärkeä ryhmä joka vie markkinointia eteenpäin. Myös kannustaja voi olla yksityinen, yritys tai julkinen taho. •Mahdollistajat. Heillä saattaa olla resursseja (esim hanke tai yritys) jossa ideaa voisi testata. Kokeilujen mahdollistaja voi olla yksityinen, yritys tai julkinen taho, joka haluaa olla mukana kehittämässä yhteiskuntaa. Sisältää myös rahoittajat (täsmentyy). •Päättäjät. Alusta tukee yhteiskunnan muutosta ruohonjuuritason innovaatioiden avulla, parhaat kokeilut kanavoidaan entistä enemmän isoja rakenteita muuttavaksi voimaksi. •Media. Kokeilukulttuuri on vahva ilmiö. Yhteiskunnan eri sektoreilla kokeillaan enemmän kuin koskaan. Kokeilun paikka on kiinnosta uusi paikka jossa eri tahot voivat löytää ensi kertaa toisensa.
  • 3. Kokeilun paikka on alusta, joka auttaa synnyttämään ideoista konkreettisia kokeiluja yhdistämällä ideoijat, toteuttajat, mahdollistajat ja rahoittajat.
  • 4. Kokeilun paikka – tarina Onko idea hyvä? Se selviää kokeilemalla. Kokeilun paikka on verkkopalvelu, joka auttaa synnyttämään ideoista konkreettisia ruohonjuuritason kokeiluja. Yhteisöllinen Kokeilun paikka yhdistää ideoijat, kokeilijat, sparraajat, rahoittajat sekä palvelujen ostajat. Kerro ideasi, tee siitä ehdotus, saa palautetta ja etene konkreettiseen kokeiluun verkoston tukemana. Osallistua voi myös jättämällä haasteen eli ratkaistavan ongelman yhteisön pureskeltavaksi. Kokeilun paikan kautta voit löytää sopivat kumppanit, kokeilun toteuttajat sekä mahdolliset rahoittajat. Kokeilun toteutumista ja sen oppeja seurataan palvelussa. Palvelussa voit myös kommentoida muiden ideoita, vastata haasteeseen, löytää tietoa, keskustella ja jakaa osaamista.
  • 6. Puhetyyli Rento, mutkaton ja asiallinen puhetyyli Kokeilun paikka on kuin unelmien salaviisas talonmies: suorapuheinen ja käytännönläheinen. Ja ennen kaikkea hyvä tyyppi, jonka kanssa voi pallotella niin porraskäytävän valaistusta kuin maailman tilannettakin – ja jolla on asiaan aina rakentavaa, konkreettista annettavaa. Kokeilun paikan vaarana on sen valtionhallinnollinen tausta, jolloin puhekielestä tulee helposti liian vaikeaselkoista. Kokeilun paikka puhuu kuitenkin selkeää kieltä, ihmisten kieltä. Kun Kokeilu paikka puhuu, puhuu ihminen – ei hanke, virasto tai viranomainen. Haluamme innostaa ihmisiä kokeilemaan, laittamaan itsensä alttiiksi. Siksi meidän pitää myös itse tehdä niin. Ollaan rohkeita, rentoja ja hyväntuulisia. Vältetään kiemuroita ja sivulauseiden sivulauseita. Sanotaan asiat niin kuin ne on. Ollaan aitoja, erehtyväisiä, kokeilevaisia ihmisiä. Mitä ei ole • byrokraattinen • virastomainen • vaikeaselkoinen • labyrintti • luontaantyöntävä • kliininen
  • 7. Lanseeraus: Se on kokeilun paikka! Meillä ihmisillä on paljon ideoita ja oivalluksia. Jokin kuitenkin tuntuu pidättelevän ihmisiä siirtämästä ajatuksiaan teoksi. Usein kyseessä ovat vain tekosyyt tai se, että oikea ympäristö on puuttunut. Ei enää. Kokeilun paikka kannustaa kokeilemaan, ketterästi ja kevyesti. Kumotaan tekosyitä vitsikkäästi ja esimerkitetään niitä tilanteita, joissa jahkailu on jätettävä ja ratkaisu on selkeästi Kokeilun paikkaan.
  • 8. Lanseerauskampanjan sisältö 1. Tekosyy-videosarja 2. Yhden kuvan sarjakuva-stripit, joissa toistuu tekosyy-filmien maailma 3. Painetut materiaalit: flyer/esite, roll-up, juliste 4. Kokeilun paikan esittelyvideo, sisältää materiaaleja edellisistä mutta avaa palvelua yksityiskohtaisemmin 5. Tapahtumien taltiointi: kuvat ja videot, tuodaan mukaan kuvia työpajoista ja käyttäjien kommentteja 6. Lanseerauskampanjan sosiaalisen mediasuunnitelma edellisiä hyödyntäen, tästä materiaalia myös verkostoille 7. Ostettu media 8. Lanseeraustilaisuus 9. Tiedotteet ja PR 10. Aiheeseen liittyvä uutisointi, Suomesta ja maailmalta, jako
  • 9. Tekosyy-filmit Lanseerataan Kokeilun paikka videosarjalla, jossa käydään läpi älyttömiä ja pessimistisiä syitä miksi ei kannata kokeilla: “Joku on varmaan keksinyt tän jo”, “Muiden ideat on varmasti paljon parempia”, “Miks ketään kiinnostais tää mun idea”, “Mitä ihmisetkin ajattelee”, “Onks tää nyt ees niin hyvä idea”, “En mä osaa” jne. Spotit tuovat hauskalla (ja valitettavan tutulla) tavalla esille kaikki ne rajoitteet mitä yleensä voimme keksiä, jotta emme lähtisi kokeilemaan. Tekosyiden perään tuomme oikean asenteen ja ratkaisun: ”Mistä tietää toimiiko idea? Se selviää kokeilemalla. Kokeilun paikka tekee ideoista tekoja.” Loppuun konkreettinen kiteytys ja ohjaus verkkosivustolle.
  • 10. Still-kuvat & painetut materiaalit Se on Kokeilun paikka! Mitä jos olisi semmoinen paikka, jossa voisi heittää ideoita, sparrailla niitä ja tuottaa niistä konkreettisia kokeiluja? Ja ehkä löytää rahoittajakin…? • Videoiden lisäksi tuotamme informatiivisempaa (mutta hauskaa) jakomateriaalia • Hyödynnetään jo käytettyä piirrostyyliä • Piirrätetään yhden kuvan strippejä, joissa hauskuuden kautta viestitään samaa kuin filmeissä: ihminen keksii vaikka mitä tekosyitä, ja nyt näemme miten naurettavaa se on • Ratkaisuna tarjoamme Kokeilun paikkaa • Call to action: tbd • Mitä tuotetaan? Flyer/esite, roll-up, ilmoituspohjat? tbd
  • 11. Kokeilevat dokkarit • Lanseerauskampanjan jälkeen jatkamme markkinointia. Näytetään selkeästi ja innostavasti miten palvelu toimii. Valitaan muutamia entryn jättäviä dokumentin päähenkilöiksi ja seurataan heidän ideansa muuntumista ehdotukseksi ja sparrailujen kautta oikeaksi kokeiluksi. • Ollaan läsnä kun ajatus saa konkreettisen muodon ja annetaan ideoijijien ja kokeilijoiden kertoa omalla suullaan mitä tapahtuu ja miltä tuntuu • Haastatellaan myös sidosryhmiä, niitä joita he kohtaavat Kokeilun paikan kautta • Ryhdytään dokumentoimaan suurta kokeilua nimeltä Kokeilun paikka • Julkaistaan parin minuutin minidokkarien episodeja sopivin väliajoin • Aloitus julkistustilaisuudessa 16.3. • Dokumenttisarjasta jatkuvaa sisältöä ja kommunikoitavaa myös lanseerauskampanjan jälkeen Ideasta kokeiluksi -dokumenttisarja seuraa kolmen idean matkaa ajatuksesta toteutukseksi. Miten käy baarissa saadun oivalluksen, kun pitäisi vakuuttaa rahoittajat? Entä miten käy Pekan keksinnön, kun oikeat ihmiset pääsevät testaamaan sitä?