Monkey Busineksen Hugo & Ville pelasivat oheisen esityksen mukaisesti Mielenmallipeli辰 Keski-Suomen Kauppakamarin Vientikillan kanssa 22.11. Taulun Kartanossa. Pelin kesto n. 1,5h ja kysymykset kevyit辰 ja muutama vakavampikin.
Muutoshalu menestystekij辰n辰 - Viisi tapaa tehd辰 organisaatiostasi rohkeampiAku Varam辰ki
油
Como Helsingin Kirsi Juva ja Enthusiastain Aku Varam辰ki kertovat siit辰, miten muutos- tai parannushalu on menestyksen ytimess辰. Mutta parannushalu kysyy rohkeutta! Kirsi ja Aku antavat esityksess辰辰n viisi vinkki辰, joilla jokainen voi tehd辰 itsest辰辰n rohkeamman.
Kolahduksia JES-lounaalta: Tuulenm辰ki lupa toimia eri lailla 25.3.2013Ville Keranen
油
Aalto-yliopiston MIND tutkimusryhm辰n vet辰j辰, Yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenm辰ki heitti hyv辰 luennon 25.3.2013 pidetyss辰 Jyv辰skyl辰 Entrepreneurship Society:n tilaisuudessa.
Nappasin lauseita muistikirjaani muistin virkist辰miseksi. Suodatin ajatuksia oman maailmani l辰pi, ja osa lauseista on voinut muuttua hieman matkalla Anssin suusta Ilokiven lavalta 辰辰nentoiston kautta korviini, ja siit辰 k辰teni ja kyn辰n kautta paperille, ja siit辰 viimein t辰h辰n tietokoneelle. Kannattaa suhtautua pienell辰 varauksella.
Kolahdusten kirjaaja ja fonttipl辰j辰yksen tekij辰n辰 toimi Monkey Busineksen luovuusjohtaja, Ville Keksij辰 Ker辰nen.
The document outlines a networking event for Hub JKL, discussing participant engagement and collaborative marketing strategies. It includes proposed themes for pop-up programs focused on societal changes, entrepreneurship, and personal development. Key topics include the hub's identity, business sustainability, and innovative networking approaches.
Tiimiakatemia Workshop in Tokyo, Japan, 17.5.15Ville Keranen
油
Tiimiakatemia is an educational program in Finland that focuses on experiential learning through team-based projects rather than traditional classrooms. Students work in self-managed teams on real-life business projects for real customers. They learn skills like self-leadership, teamwork, marketing, and presentation skills. The program is run through several universities of applied sciences in Finland and follows Finnish and EU standards, with no tuition fees for students. It began in 1993 and has over 500 graduates.
Monkeyssa olemme kehitelleet viime vuosien aikana Einsteinin hengess辰 muutaman tunnin ty旦pajan, joka toimii erinomaisesti kun on t辰rke辰辰 kaivaa pintaa syvemm辰lt辰 ja l旦yt辰辰 oikeat kysymykset.
Oppimissopimus on mainio ty旦kalu itsens辰 kehitt辰miseen. Lataa t辰st辰 diat ja vastaa kysymyksiin, jaa kavereittesi kanssa ja tee kovasti t旦it辰, sek辰 muista reflektoida v辰lill辰 mentorin ja tiimikavereiden kanssa niin oppimista tapahtuu varmasti.
Aika: Keskiviikko klo 14:00 - 17:00
Kouluttajat:
Markku T辰htinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Pauliina M辰kel辰, Kinda Oy
Organisaatio: Metropolia Ammattikorkeakoulu
Avainsanat: yhteis旦llisyys, sosiaalinen media, yhteis旦llinen oppiminen, s辰hk旦inen oppimisymp辰rist旦, yhteis旦llinen toimintakulttuuri
Kohderyhm辰: Yliopiston- / korkeakoulun opettajat
Esitykseen liittyv辰 linkki: http://reititin.metropolia.fi, http://proksi.metropolia.fi
Sis辰lt旦:
Ty旦pajan on keskustelupainotteinen ja sen tarkoitus on pohtia miten verkko-opetusta voitaisiin kehitt辰辰. Onko opettajilla opittavaa yhteis旦managereiden ty旦st辰?
Ty旦pajassa on case-esimerkkin辰 Metropolia Ammattikorkeakoulun Reititin-hankkeen kehitt辰m辰 PROksi-alusta. Osallistujilla on mahdollisuus keskustella omista kokemuksistaan s辰hk旦isiss辰 oppimmisymp辰rist旦iss辰 yhteis旦managerin辰k旦kulmasta. Ty旦pajan vet辰j辰n辰 toimii yhteis旦manageri-ammattilainen.
yhteis旦llinen tekeminen - mit辰, miss辰, milloin?
miten saadaan ihmiset mukaan
yhteis旦llinen ty旦skentely verkossa
miten voidaan k辰ytt辰辰 yhteis旦llisi辰 prosesseja s辰hk旦isiss辰 oppimisymp辰rist旦iss辰
Aikataulu:
Teoriaosuus
Yhteis旦llisen tekemisen tausta
Miten saadaan ihmiset mukaan
Yhteis旦llinen ty旦skentely verkossa
PROksi-palvelun esittely
Pienryhm辰ty旦skentely辰
Valtiokonttori
Muutoshankkeet ja inhimillinen p辰辰oma miten hy旦dynt辰辰 Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman IPO-ty旦kaluja?
Yksik旦njohtaja Helena Tammi, Valtiokonttori
Valtio Expo 20.5.2014
Johdatus yhteis旦managerin / Community Managerin ty旦h旦n 021014 ProComPauliina M辰kel辰
油
Toiveuusinta! Johdatus yhteis旦managerin / Community Managerin ty旦h旦n
Aika: to 2.10.2014 klo 9.00-16.30
Paikka: ProComin koulutustilat, Helsinki
Verkostojen johtajan tai omistajan toimenkuvat, teht辰v辰t ja tittelit odottavat viel辰 selkeytymist辰辰n. Yh辰 yleisemmin k辰yt旦ss辰 oleva nimike on yhteis旦manageri, Community Manager. Millaisia teht辰vi辰 hoitaa Community Manager? Millaiseksi toimenkuva tulevaisuudessa muotoutuu? T辰m辰 koulutus on sinulle, joka ty旦skentelet tai aiot ty旦skennell辰 verkkoyhteis旦jen parissa ja tahdot saada kattavan yleiskuvan ja esimerkkej辰 Community Managerin ty旦st辰. Koulutuksessa saat kattavan tietopaketin siit辰, kuinka hy旦dynt辰辰 seuraavia asioita yhteis旦managerin ty旦ss辰:
* oma verkkopersoona,
* oman osaamisen n辰kyv辰ksi tekeminen,
* verkkoon rakennettu henkil旦kohtainen oppimisymp辰rist旦,
* verkkok辰ytt辰ytymisen kymmenen kultaista s辰辰nt旦辰,
* erilaisten sosiaalisen median palveluiden k辰ytt旦 sis辰ll旦ntuotannossa,
* jaettu asiantuntijuus ja joukkoistaminen sek辰
* yhteisomanagerien verkostot ja tapahtumat.
Lis辰ksi saat:
* tietoa siit辰, miten sosiaalisen median suunnitelma luodaan,
* tietoa, kuinka sosiaalisen median toimintaa mitataan,
* kuulla case-esimerkkej辰, kuinka yhteis旦managerit toimivat markkinoinnin, viestinn辰n ja asiakaspalvelun parissa organisaation edustajina,
* k辰yd辰 muiden koulutuksen osallistujien kanssa avointa keskustelua, mit辰 ajatuksia p辰iv辰n aihe her辰tt辰辰 ja kuinka edet辰 koulutuksen j辰lkeen,
* vastauksia p辰iv辰n aiheesta nouseviin kysymyksiin sek辰
* koulutuksen materiaalit s辰hk旦isesti.
Yhteis旦managerikoulutusp辰iv辰n ohjelma sis辰lt辰辰 innostavan ja aktivoivan asiantuntijaluennon, ohjattua keskustelua ja ryhm辰t旦it辰.
08.45-9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
09.00-09.10 Tervetuloa!
Laura Kaustinen, johtaja, viestint辰 ja koulutus, ProCom Oy
09.10-09.30 Tutustuminen p辰iv辰n teemaan ja osallistujiin
Pauliina M辰kel辰, kouluttaja, Kinda Oy
09.30-11.30 Yhteis旦managerin taidot ja verkkopersoona sek辰 ty旦skentely ja oppiminen verkossa
11.30-12.30 Lounas
12.30-14.00 Ty旦skentely yhteis旦ss辰, verkostot sek辰 tapahtumat
14.00-14.15 Kahvitauko
14.15-15.30 Somesuunnitelma sek辰 k辰ytett辰v辰t ty旦kalut
15.30-16.15 Case: Yammer-yhteis旦n manageeraus Alma Mediassa
Jane Toikka, Community Manager, Alma Media Oyj
16.15-16.30 Yhteenveto
P辰iv辰n innostajana toimii Kinda Oy:n sosiaalisen median kiltteyden l辰hettil辰s ja Suomen ensimm辰inen Twitter-kuningatar, Pauliina M辰kel辰.
Pauliina M辰kel辰n koulutuksista sanottua:
* Sis辰lt旦 oli mielenkiintoinen, vetaj辰 oli kerrassaan kerrassaan loistava ja kurssi oli erittain hyv辰 ja antoisa!
* Hyv辰 koulutus, tiivis tietopaketti. Vet辰j辰 innostava ja kannustava, n辰in vasta-alkajallekin.
* Pauliina oli mahdottoman innostava ja kannustava opettaja. Opetuksesta sai hyvin perusteet haltuun.
* Pauliina osaa faktat ja saa kuulijan innostumaan.
Arvostavassa haastattelussa keskityt辰辰n siihen, mik辰 toimii, ja antaa voimaa. Jokaisessa yhteis旦ss辰, ryhm辰ss辰 tai henkil旦ss辰 jokin toimii hyvin. Luomme todellisuutta ja mahdollisuuksia puheillamme. Ratkaisut ja aiempien hyvien kokemusten hy旦dynt辰minen kantaa meit辰 pidemm辰lle kuin ongelmiin keskittyminen. T辰st辰 saat ohjeet arvostavan haastattelun k辰ytt旦旦n. ja MS Soste -risteilyn ty旦pajassa p辰辰set kokeilemaan menetelm辰辰 k辰yt辰nn旦ss辰 torstaina 9.10. klo 10.30 - 12.
Esitteen kuvitukset on tehnyt Mielikuvituksia.com ja ty旦pajan pit辰辰 vapaaehtoisjohtamisen valmentaja, fasilitaattori Lari Karreinen Karreinen.org

Monkey Busineksen速 - referenssicase muutosagenttien valmennuksesta suuressa suomalaisessa el辰kevakuuttajayrityksess辰.
Monkey Business - http://www.banana.fi
Maailman parhaat opit ja ty旦kalut kehittymisen tueksiLionSteps Oy
油
www.leijonaksi.fi-sivuston kehitt辰minen aloitettiin vuonna 1989 Tampereen teknillisess辰 korkeakoulussa. 25 vuotta kest辰neen kehoitysty旦n tulokset julkistetaan 際際滷Sharessa ja YouTubessa alkaen marraskuusta 2014.
Johdatus yhteis旦managerin/ Community Managerin ty旦h旦n
Verkostojen johtajan tai omistajan toimenkuvat, teht辰v辰t ja tittelit odottavat viel辰 selkeytymist辰辰n. Yh辰 yleisemmin k辰yt旦ss辰 oleva nimike on Community Manager / yhteis旦manageri. Koulutuksessa oli tarjolla kattavan tietopaketin siit辰, kuinka hy旦dynt辰辰 seuraavia asioita yhteis旦managerin ty旦ss辰:

Lis辰ksi:

Yhteis旦managerikoulutusp辰iv辰n ohjelma sis辰lsi innostavan ja aktivoivan asiantuntijaluennon, ohjattua keskustelua ja ryhm辰t旦it辰.
08.45-09.00 Ilmoittautuminen, aamukahvi
09.00-09.10 Tervetuloa! Laura Kaustinen, johtaja, viestint辰 ja koulutus, ProCom Oy

15.30-16.15 Case: Yhteis旦managerin ty旦 Finnairilla/Aku Varam辰ki, Social media manager, Finnair Oyj
16.15-16.30 Yhteenveto
P辰iv辰n innostajana toimi Kinda Oy:n sosiaalisen median kiltteyden l辰hettil辰s ja Suomen ensimm辰inen Twitter-kuningatar, Pauliina M辰kel辰. H辰n on erikoistunut sosiaalisen median, viestinn辰n, osaamisen hallinnan, robotiikan, tapahtumaj辰rjest辰misen sek辰 yhteis旦manageroinnin alueisiin. Han on kouluttanut ja konsultoinut vuodesta 2010 l辰htien yli 3000 henkiloa yli 100 koulutustilaisuudessa ymp辰ri Suomen. H辰n toimii useiden verkostojen yhteis旦managerina, jonka ty旦teht辰viin kuuluu mm. j辰rjest辰辰 tapahtumia, opastaa uusia j辰seni辰, osallistaa verkoston toimijoita, tehd辰 sis辰ll旦ntuotantoa sek辰 antaa vierihoitoa sosiaalisen median k辰ytt旦旦n. Aiemmin Pauliina ty旦skenteli 11 vuotta Nokia Networksin/Nokia Siemens Networks Oy:n palveluksessa. Viimeisin ty旦nimike oli maailmanlaajuisen kommunikoinnin ja muutoksenhallinnan asiantuntija. Pauliina M辰kel辰 on sosiaalisen median innovatiivinen k辰yttaj辰 ja erilaisten verkostojen aktiivinen j辰sen. H辰nen p辰ivitt辰isiin ty旦rutiineihinsa kuuluvat sosiaalisen median palveluiden k辰yttaminen jaetun asiantuntijuuden nakyvaksi tekemiseen ja nettifasilitointi.

Yhteis旦llinen media yrityksen sis辰isess辰 k辰yt旦ss辰Pauliina M辰kel辰
油
Yhteis旦llinen media yrityksen sis辰isess辰 k辰yt旦ss辰 13.10.2010 Helsingin yliopiston koulutus- ja kehitt辰miskeskus Palmenia sosiaalisen median seminaarisarjassa Sosiaalinen media ty旦yhteis旦jen ja osaamisen kehitt辰misess辰 p辰iv辰
Rautalammin ja Suonenjoen Tyota osuuskunnasta -hanke - Markkinointikoulutus...Ville Keranen
油
Vedin pitk辰st辰 aikaa koulutuksen liittyen markkinointiin. Oli mukava pohtia mist辰 omat markkinointiajatukset ovat per辰isin. T辰ss辰 hieman minun inspiraation l辰hteit辰 sek辰 kevytt辰 dokumentointia siit辰 miten me Monkeyssa olemme markkinointia tehneet.
Konttikiertokoulu Idea - Ville Keranen - 2016Ville Keranen
油
Konttikiertokoulun ideasta kertova esitys. Unelmana tuoda kiertokoulun tavoin k辰ytt辰j辰keskeisen suunnittelun ja yritt辰jyyden koulutusta my旦s paikkoihin miss辰 yhteis旦n kehitt辰miseen perustuvaa k辰yt辰nn旦nl辰heist辰 muotoilu- tai yritt辰jyyskoulutusta ei viel辰 tarjota. Esitys p辰ivitetty 29.2.2016.
J辰rjest辰mme yhdess辰 Otavan Opiston kanssa aPaja -yhteis旦n ensimm辰inen kohtaamisen The Hub Helsingiss辰 31.10. - 1.11.2013. Kaksip辰iv辰isen tapahtuman teemana on ep辰varmuus. Luovaa toimintaa ei ole ilman ep辰varmuutta. Ep辰varmuus on l辰sn辰 oppimisessa, vaikuttamisessa ja uusien asioiden luomisessa, mutta sit辰 on vaikea siet辰辰. aPaja-tapahtumassa opetellaan k辰sittelem辰辰n ep辰varmuutta yhdess辰.
Tapahtuma on suunnattu vilkkusilm辰isille ja tulisieluisille edell辰k辰vij旦ille tai sellaisiksi haluaville. Tarkoitus on oppia ja innostua yhdess辰 sek辰 synnytt辰辰 uusia alkuja, jotain uutta, mit辰 emme viel辰 osaa edes kuvitella.
Varaa p辰iv辰t 31.10. - 1.11.2013 kalenteristasi, ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://apaja.otavanopisto.fi/kohtaaminen tai voit olla my旦s yhteydess辰 suoraan allekirjoittaneseen. Yst. t. Ville
Invitation Learning Journey to Finland September 2013Ville Keranen
油
The document outlines an intrapreneurship and innovation learning journey in Finland from September 10th to 14th, 2013, focusing on self-reflection, transformation, and fostering intrapreneurial activity within organizations. Participants will engage in workshops, reflective sessions, and company visits, encouraging a holistic and immersive learning experience in both personal and professional growth. Organized by Monkey Business and Red Kiwi, the journey emphasizes enjoying the learning process, open-mindedness, and actionable insights for future implementation.
Ajattelin kirjoittaa teesit luovuudesta, mutta t辰ss辰 on lopputulos. Ajatuksia luovuudesta ja ideoista kuvien kanssa. Tarkoitus dokumentoida omaa ajattelua ja sen kehittely辰. T辰ss辰 kev辰辰n 2013 versio miss辰 menn辰辰n. Lis辰tietoja webiss辰 http://labs.banana.fi
Insights about Service Business in Emerging MarketsVille Keranen
油
The document provides insights into launching service businesses in China and India, emphasizing the need for tailored strategies that differ from Western approaches. It discusses the importance of understanding local cultures, mental models, and the unique dynamics of emerging markets, advocating for question-based learning and innovation. The authors, Tatu Tuohimets辰 and Ville Ker辰nen, draw from their experiences in these regions to highlight the potential for radical innovation and the necessity of building trust in business relationships.
Ideas'n'Quotes Tuulenmaki License To Act Differently 25.3.2013 by JESVille Keranen
油
Anssi Tuulenm辰ki, an innovation activist from Aalto University, delivered an inspiring talk at the Jyv辰skyl辰 Entrepreneurship Society on March 25, 2013. The talk emphasized the importance of iterative development in creating truly new ideas and strategies for innovation. Key takeaways included the idea that new concepts often arise from understanding users who currently do not engage with services and the notion that failure is part of the development process.
Mental Models Game Prototype Presentation May 2013 updateVille Keranen
油
The Mental Models Game is designed to help individuals understand their own and their teammates' mental frameworks, which can enhance communication and collaboration within teams. Developed from Peter Senge's concepts, it encourages players to explore their assumptions and beliefs through structured dialogue and questions. The game is open-source, scalable, and suitable for various group sizes, making it a versatile tool for improving workplace dynamics.
Banana.fi Website Statistics April 2012 UpdateVille Keranen
油
The document presents website statistics for the banana.fi domain operated by Monkey Business from 2008 to 2012, detailing unique visitors, visits, page views, hits, and bandwidth usage each month. It highlights a significant increase in traffic over the years, achieving nearly 4,000 unique visitors by March 2012, close to the goal set in May 2011. The organization plans to double its visitor count within a year and emphasizes the importance of utilizing visitor data for future improvements.
T辰m辰 on ensimm辰inen version Monkeyn Credosta. Kyse on subjektiivisista ajatuksista liittyen johtamiseen, oppimiseen, tekemiseen, dialogiiin ja systeemi辰lyyn. Kertokaa mit辰 mielt辰 olette! http://www.banana.fi
The document summarizes website statistics for Monkey Business' website banana.fi from April 2008 to January 2011. It shows metrics like unique visitors, number of visits, pages viewed, hits, and bandwidth on a monthly basis. Some key findings are that unique visitors grew from around 100 in early 2008 to over 1,000 per month by late 2009. The goals of doubling unique visitors by September 2009 and reaching 4,000 unique visitors per month within a year are also mentioned.
My rough notes in Finnish from a seminar speech by Alf Rehn in Tulimyrsky 6.4.2011. Not to be used as an official reference. But I am happy to talk in more detail about them.
Muistiinpanoni Alf Rehnin luennosta Tulimyrskyss辰 6.4.2011. Ei virallista kamaa, vaan henkil旦kohtaista filtter旦inti辰 ja reflektointia. Keskustelen teemoista mielell辰ni lis辰辰. Kiitos Alf! Kiitos Tulimyrsky!
Monkey Busineksen junavalmennus! Nyt suomeksi diat ja valmennukset onnistuu mm. JKL-HKI-JKL, HKI-JKL-HKI sek辰 JKL-KNI-JKL v辰lill辰. My旦s muut matkat mahdollisia, kysy!
Pit辰k辰辰 keltaista!
This document provides information about a summer event taking place from August 17-19 in Uurainen, Finland. The event will include activities like drawing monkeys, listening to music, beatbox battles, coffee breaks, and sharing meals. Participants are encouraged to bring towels, swimwear, sleeping bags, and a small basket or money for food. Transportation help and confirmation of participation is requested through the Facebook event page. The document lists contact information for program details, accommodations, and general inquiries.
2. MIK IHMEEN MONKEY?
Toimittu yhdess辰 vuodesta 2008.
Auttaa organisaatioita innovoimaan* ja
ratkomaan visaisia haasteita.
Supersankarien matkatoimisto
Tavoitteena: Tuottavampia, hyvinvoivia
ja innostuneempia ty旦ntekij旦it辰
* Innovointi = Innovaatioiden synnytt辰mist辰.
Innovaatio = K辰yt辰nt旦旦n viety idea, joka tuottaa arvoa.
3. MIELENMALLIPELI
1. Mik辰 on mielenmalli?
2. Tarinat
3. L辰mmittely kysymys
4. Muutama kysymyskierros
5. Omia kysymyksi辰
6. Loppuyhteenveto
4. MIELENMALLI?
Totuusk辰sitys
Pohjautuu kokemuksiin, arvoihin,
odotuksiin, uskomuksiin jne
Ohjaa meid辰n toimintaa
Posi- ja negatiivisia
Ei oikeaa tai v辰辰r辰辰
5. CHECK IN
Kuka olet?
Mik辰 鍖ilis?
Tarina mielenmalleista?