Vuoden 2017 lopussa vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa 20172025 oli mukana 440 yrityst辰 ja niiden noin 2800 toimipaikkaa. Kunta-alan sopimuksessa oli vastaavasti 62 kuntaa ja kuntayhtym辰辰. Yritysten ja kuntien vuonna 2017 toteuttamien energians辰辰st旦toimien ansiosta toiminta on energia- ja kustannustehokkaampaa ja siit辰 syntyy v辰hemm辰n ilmastonmuutosta aiheuttavia hiilidioksidip辰辰st旦j辰.
Varman sijoitusten ilmastopolitiikassa on lyhyemm辰n aikav辰lin tavoitteena pienent辰辰 hiilijalanj辰lke辰 eri omaisuusluokissa vuoteen 2020 menness辰. T辰m辰 tavoite toteutui jo vuoden 2017 lopussa. Pidemm辰n aikav辰lin tavoitteena on muokata salkusta油Pariisin ilmastosopimuksen 2 asteen tavoitteen mukainen.
Varma on ensimm辰isen辰 suomalaisena ty旦el辰keyhti旦n辰 julkaissut sijoituksiaan ohjaavan ilmastopolitiikan. Se kattaa yhti旦n kaikki omaisuusluokat ja linjaa, miten Varma sijoitustoiminnassaan hillitsee ilmastonmuutosta mm. sijoitusten hiilijalanj辰lke辰 kevent辰m辰ll辰.
Mit辰 vastuullisuus tarkoittaa Varman sijoitussalkussa? Miksi ilmastonmuutos hetkauttaa suurta sijoittajaa niin paljon, ett辰 pit辰辰 laatia erillinen ilmastopolitiikka?
Johtava vastuullisuusasiantuntija Anna Hyrske: Sijoittamisen ilmastotavoittee...Suomen Pankki
油
Rahamuseon webinaari 26.10.2021
Vastuullisuus ja vastuullinen sijoittaminen kiinnostavat sijoittajia. My旦s keskuspankit ovat ryhtyneet kirjaamaan omia vastuullisen sijoittamisen periaatteitaan. Suomen Pankki on yksi ensimm辰isist辰 keskuspankeista, jotka ovat allekirjoittaneet YK:n tukemat vastuullisen sijoittamisen periaatteet.
Ilmastonmuutos on yksi keskeisimmist辰 vastuullisuusteemoista t辰ll辰 hetkell辰 ja monet sijoittajat ovat lis辰nneet ilmastotavoitteita osaksi omaa toimintaansa, Suomen Pankki mukaan lukien. Keskuspankkien joukossa n辰it辰 tavoitteita on asetettu viel辰 v辰h辰n. Johtava vastuullisuusasiantuntija Anna Hyrske kertoi mit辰 ilmastotavoitteita Suomen Pankki on asettanut omalle sijoitustoiminnalleen ja miten vastuullisuudesta huolehditaan omassa sijoitustoiminnassa.
Varma on arvioinut sijoitustensa hiilijalanj辰lke辰. Hiilijalanj辰lki laskettiin noteeratuista osakesijoituksista ja yrityslainoista sek辰 kiinteist旦ist辰. Laskenta kattaa 16 miljardia euroa eli 39 % Varman 41,3 miljardin euron sijoituksista ja kuvaa tilannetta vuoden 2015 lopussa.
FK:n asiantuntija Elina Kamppi kokoaa esityksess辰辰n yhteen, millaisia vastuullisen sijoittamisen hankkeita maailmalla on meneill辰辰n. Erilaisia, esimerkiksi ilmastonmuutosta ehk辰isevi辰 sijoituss辰辰ntelyhankkeita on meneill辰辰n mm. OECD:ss辰, G20-mailla ja FSB:ll辰.
Veritaksen sijoitukset tuottivat vuoden ensimm辰isell辰 nelj辰nneksell辰 1,6 prosenttia. Korkosijoitukset tuottivat 2,0 prosenttia, osakesijoitukset 2,4 prosenttia, kiinteist旦sijoitukset 1,1 prosenttia ja muut sijoitukset -0,6 prosenttia.

Veritaksen sijoitusten tuotto oli -3,5 prosenttia vuoden ensimm辰isell辰 nelj辰nneksell辰. Korkosijoitukset tuottivat -3,0 prosenttia, osakesijoitukset -6,8 prosenttia, kiinteist旦t 1,2 prosenttia ja muut sijoitukset 3,0 prosenttia. Viime vuoden enn辰tykselliset tuotot ja Veritaksen vahva vakavaraisuus turvaavat el辰kevaroja heikkenev辰ss辰 markkinaymp辰rist旦ss辰.
Varman sijoitukset tuottivat 2,8 (12,0) prosenttia eli 1,4 miljardia euroa vuonna 2020. Sijoitusten arvo nousi koronavuoden 2020 lopussa 50,2 (48,7) miljardiin euroon.
Varman sijoitukset toivat vuonna 2019 enn辰tyksellisen 5,2 miljardin euron eli 12,0 (-2,0) %:n tuoton. Sijoitusten markkina-arvo nousi vuoden lopussa 48,7 (44,0) miljardiin euroon. Varman el辰kevarat ovat kaksinkertaistuneet finanssikriisist辰. Tehokkuus s辰ilyi erinomaisella tasolla, mink辰 ansiosta Varma maksaa asiakkailleen historiansa korkeimmat asiakashyvitykset.
Varma's interim report for January to September 2023 shows a return on investments of 2.8% and a strong solvency capital of 13.3 billion. The report highlights a 5.5% increase in payroll growth among client companies and an increase in the number of new disability pensions, particularly among older age groups. Additionally, Varma has embraced sustainability initiatives, achieving high ratings in real estate sustainability assessments and setting ambitious emission reduction targets.

Varma's half-year results for January to June 2023 show a return on investments of 2.6% and a total investment value of 57.4 billion, with strong solvency capital of 13.5 billion. The report indicates ongoing growth in client companies' payrolls and an increase in new disability pension decisions, particularly related to mental health. Additionally, Varma displayed a commitment to sustainability, ranking third globally in responsible investing among 75 pension companies.
I b旦rjan av 奪ret gav de amerikanska noterade aktierna b辰st avkastning bland Varmas placeringar. Inflationen b旦rjade sjunka under sommaren och r辰ntorna toppade. Varma fick internationellt erk辰nnande genom att knipa en tredje plats i en j辰mf旦relse om transparens i ansvarsfullt placerande.
I januarijuni avkastade Varmas placeringar 2,6 (-4,3) procent. Placeringarnas v辰rde uppgick till 57,4 (56,2 vid 奪rets b旦rjan) miljarder euro.
Varman sijoituksista yhdysvaltalaiset osakkeet tuottivat parhaiten alkuvuonna. Kes辰ll辰 inflaatio k辰辰ntyi laskuun ja korot saavuttivat huippua. Varma sai kansainv辰list辰 tunnustusta sijoittumalla kolmanneksi vastuullisen sijoittamisen l辰pin辰kyvyytt辰 arvioivassa vertailussa.
Varman sijoitukset tuottivat tammikes辰kuussa 2,6 (-4,3) prosenttia. Varman sijoitusten arvo oli 57,4 (56,2 vuoden alussa) miljardia euroa.
Varma's interim report for January to March 2023 highlights a strong solvency of 13.1 billion and a solvency ratio of 129.6%. The return on investments for the period was 1.0%, with total investments valued at 56.6 billion. Key developments included growth in the TYEL payroll by 5.8% and an increase in new disability pensions granted to younger individuals.
Varma's financial statement for 2022 reported a return on investments of -4.9% and a solvency ratio of 130.5%, demonstrating a secure solvency level with solvency capital at 13.3 billion. The company paid out 6.5 billion in pensions, showing a 4.1% increase from the previous year, while also refunding 173 million in client bonuses for improved operational efficiency. Additionally, Varma's sustainability efforts included a commitment to reducing absolute emissions by 25% by 2025 and achieving a carbon-neutral investment portfolio by 2035.
This document provides a summary of Varma's interim report for the period of January 1 to September 30, 2022. Some key points:
- The return on Varma's investments was -4.9% and the value of investments was 56.4 billion. Solvency capital remained strong at 14.2 billion.
- New disability pension applications for mental health reasons increased among young women but decreased among young men. Rehabilitation applications overall declined 11% compared to the same period in 2021.
- Varma joined the Science Based Targets initiative to set emissions reduction targets and was ranked first in a study on responsible investment transparency.
Den snabba inflationen och r辰nteh旦jningarna under perioden januariseptember reflekterades 辰ven i Varmas placeringars utveckling. Trots kraftiga kursreaktioner fick Varma fortfarande positiv avkastning p奪 n辰stan h辰lften av bolagets placeringar.
Under perioden januariseptember var avkastningen p奪 Varmas placeringar -4,9 (13,5) procent. Placeringarnas v辰rde uppgick till 56,4 miljarder euro (59,0 vid 奪rets b旦rjan).
Kiihtynyt inflaatio ja korkojen nousu heijastuivat tammisyyskuussa Varman sijoitusten kehitykseen. Voimakkaista kurssireaktioista huolimatta edelleen l辰hes puolet Varman kaikista sijoituksista tuotti positiivisesti.
Sijoitusten tuotto oli tammisyyskuussa -4,9 (13,5) prosenttia. Varman sijoitusten arvo oli 56,4 (59,0 vuoden alussa) miljardia euroa.
Varma's half-year result for January to June 2022 reports a return on investments of -4.3% with a total investment value of 56.7 billion and a solvency capital of 14.8 billion, which is 1.8 times the solvency limit. The company experienced a 7.4% growth in tyel payroll and has implemented changes to tyel contributions affecting operational expenses. Additionally, Varma is focusing on sustainability goals, including reducing the investment portfolio's emissions by 50% by 2030.
Avkastningen p奪 Varmas placeringar under perioden januarijuni var -4,3 (10,4) procent. Vid utg奪ngen av juni uppgick placeringarnas v辰rde till 56,7 miljarder euro (59,0 vid 奪rets b旦rjan).
Varman sijoitusten tuotto oli tammi-kes辰kuussa -4,3 (10,4) prosenttia. Sijoitusten arvo oli kes辰kuun lopussa 56,7 (59,0 vuoden alussa) miljardia euroa.
Arbetspensionsbolaget Varmas solvens l奪g kvar p奪 en stark niv奪 under 奪rets f旦rsta kvartal. Varmas onoterade placeringar bidrog med positiv avkastning men totalavkastningen blev negativ till f旦ljd av kursnedg奪ngen i b旦rjan av 奪ret.
2. Hiilineutraali sijoitussalkku
2035 menness辰
2020
2035
Sijoitamme kohteisiin, jotka tuottavat
ratkaisuja p辰辰st旦jen v辰hent辰miseen ja
huomioivat toiminnassaan
ilmastonmuutoksen etenemisen.
Sijoitamme yrityksiin, jotka hy旦tyv辰t
ilmastonmuutoksen hillinn辰st辰 luomalla
fossiilisille polttoaineille korvaavia
tuotteita ja palveluja.
Edellytt辰en, ett辰 my旦s sijoitusymp辰rist旦ss辰 tapahtuu muutoksia, jotka mahdollistavat
hiilineutraaliuden toteuttamisen.
3. Ilmastoallokaatio 20 %
salkusta 2025 menness辰
Sijoitamme eri omaisuuslajeihin,
joiden liiketoiminta hy旦tyy
ilmastonmuutoksen hillinn辰n toimista
joiden toiminta on v辰h辰p辰辰st旦ist辰
joilla on selke辰 strateginen ja tieteellisesti
vahvistettu tavoite v辰hent辰辰
kasvihuonep辰辰st旦j辰
joiden toiminta tarjoaa hiilinieluja.
2020
2025