Ennakkotietoja vuoden 2014 työolobarometristä, Maija Lyly-YrjänäinenTyö- ja elinkeinoministeriöTyön ja työvoiman käytön muutostrendejä selvittäneen trendityöryhmän loppuraportti julkistettiin 23.1.2015. Maija Lyly-Yrjänäisen esitys julkistamistilaisuudessa.
Yhteiskuntatieteilijöiden korkeakouluharjoittelu 2014 -kyselyn tuloksetYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryTiivistys Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n tekemästä yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoiden korkeakouluharjoittelua käsittelevästä kyselystä. Kysely tehtiin alkuvuodesta 2014.
Opiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2015Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryJoulu-tammikuussa 2015-2016 toteutetun opiskelijoiden työssäkäyntikyselyn tuloskooste - keskeisinä aiheina kesätyöt sekä työskentely opintojen ohella.
Yhteiskuntatieteilijöiden korkeakouluharjoittelu 2015 kyselyn tuloksetYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryTiivistelmä Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n tekemästä yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoiden korkeakouluharjoittelua käsittelevästä kyselystä. Kysely tehtiin alkuvuodesta 2015.
Suomalaiset biopankit ja biopankkitoiminta -tunnettuuskyselyn tuloksetSuomen BiopankitSuomen Biopankkien yhteistyöverkosto BBMRI.fi toteutti biopankkiaiheisen Suomalaiset biopankit ja biopankkitoiminta -kyselyn yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Karoliina Snellin kanssa. Kyselyyn vastasi 1000 suomalaista koko maan väestöä edustavalla otannalla. Kyselyn tavoitteena oli selvittää sekä kansalaisten biopankkeja koskevan tietämyksen tasoa että asenteita biopankkitoimintaa ja siihen läheisesti liittyviä teemoja kohtaan.
Ensimmäinen työpaikka – milloin, mistä ja miten? NIVELVAIHETUTKIMUS 2013Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryMitä vuoden 2013 työmarkkinatutkimukseen vastanneet kertoivat ensimmäisen oman alan työpaikan saamisesta? Monentenako opiskeluvuotena, millaisella työkokemuksella, miltä työnantajasektorilta?
Kainuun lasten jan nuorten hyvinvointisuunnitelman seurantaindikaattoritMatti HeikkinenVisualisointi Kainuun alueen lasten ja nuorten hyvinvointi-indikaattoreista. Aineisto: Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, CC-BY-4.0, https://sotkanet.fi.
Ks. koko esitys Power BI-linkin avulla: http://bit.ly/3qVDGZ1
Opiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2014Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut rySyksyllä 2014 toteutetun opiskelijoiden työssäkäyntikyselyn tuloskooste - keskeisinä aiheina kesätyöt sekä työskentely opintojen ohella.
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassaTyö- ja elinkeinoministeriöTyöolobarometrin 2017 ennakkotiedot julkaistiin 8.2. ministeri Lindströmin tiedotustilaisuudessa. Palkansaajien kokemukset työelämästä olivat vuonna 2017 monilta osin viime vuosia myönteisempiä.
Jäsenkysely 2013 opiskelijatYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryKeväällä 2013 toteutetun jäsenkyselyn tuloksia opiskelijoiden osalta. Tietoa mm. jäsentyytyväisyydestä sekä opintojen etenemisestä ja alan arvostuksesta.
Työelämän osaaminen ja osaamistarpeet 2016Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryYhteiskunta-alan korkeakoulutetut toteutti valmistuneille jäsenilleen näiden osaamiseen ja osaamistarpeisiin liittyvän kyselyn keväällä 2016.
Ensimmäinen oman alan työpaikka - NIVELVAIHETUTKIMUS 2014Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryMitä vuoden 2014 työmarkkinatutkimukseen vastanneet kertoivat ensimmäisen oman alan työpaikan saamisesta? Monentenako opiskeluvuotena, millaisella työkokemuksella, miltä työnantajasektorilta? Mistä vastaajat kuulivat työpaikasta?
Elintarvikesektori Itämeren alueen maissa (Csaba Jansik, Luke, 23.1.2017)Natural Resources Institute Finland (Luke) / Luonnonvarakeskus (Luke)Ruokaa ja puuta Itämerellä -seminaari Helsingissä 23.1.2017, Elintarvikesektori Itämeren alueen maissa – erikoistutkija Csaba Jansik, Luke

Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassaTyö- ja elinkeinoministeriöMiltä työmarkkinoiden tulevaisuus näyttää yleisesti ja sihteerien sekä assistenttien kohdalla?
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja työpaikan taloustilanneSuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAKKysely SAK:laisille luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksista ja työpaikan taloustilanteen vaikutuksesta tähän.
Opiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2016Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryMarraskuussa 2016 toteutetun opiskelijoiden työssäkäyntitutkimuksen tuloksia.
Perhe-etuudet ja tasa-arvoSuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAKKaavioita vanhempainvapaiden ja hoitorahan käytöstä sukupuolittain. Ekonomisti Ilkka Kaukoranta, SAK.
Lauri Virta: Mitä Kelan tilastot kertovat yksityissektorin lääkäripalveluista...Kelan tutkimus / Research at KelaLauri Virta: Mitä Kelan tilastot kertovat yksityissektorin lääkäripalveluista lapsilla? Esitys seminaarissa "Lasten terveyspalvelut julkisella ja yksityisellä – miten kahden kanavan palveluita käytetään ja miksi?" (23.9.2014 Kelan päätalo, Helsinki)
SAK:n työsuojelukysely 2007Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAKSAK:n julkaisusarja.
SAK on vuodesta 1992 lähtien tiedustellut luottamusmiehiltään työpaikkatason edunvalvonnasta. Maaliskuussa 2007 SAK kysyi työsuojeluvastaavilta työsuojelusta. Erkki Laukkanen.
Erkki Vauramo: Täytyy -hankeTHLProfessori Erkki Vauramon esitys Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihankkeen maakuntatilaisuudessa Järvenpäässä 1.12.2016.
Work&lifecafe uniikkiura oy_kaisavälivehmas_7.4.2016Tyoelama2020Work&Life Café 7.4.2016, Helsinki
Rohkeuden ja motivaation merkitys uran ja elämän kannalta – Kaisa Välivehmas
Work&Life Café on työn ja organisaation uudistumisen ja uudistamisen kohtaamispaikka, jonka järjestää kuukausittain Työelämä 2020 -hankkeen Uudenmaan alueverkosto. Huhtikuun Work&Life Cafén teemaan Omien vahvuuksien tunnistaminen – Rohkeuden ja motivaation merkitys uran ja elämän kannalta johdatteli Kaisa Välivehmas, UniikkiUra Oy:stä.
Työn ja joht_muutos_work_lifecafe 04022016_marja vilukselaTyoelama2020Work&Life Café 4.2.2016, Helsinki
Näkökulmia työn ja johtamisen muutokseen – Marja Viluksela
Work&Life Café on työn ja organisaation uudistumisen ja uudistamisen kohtaamispaikka, jonka järjestää kuukausittain Työelämä 2020- hankkeen Uudenmaan alueverkosto. Ensimmäisen Work&Life Cafén teemaan Näkökulmia työn ja johtamiseen muutokseen johdatteli Marja Viluksela.
Matti vartiainen tiedeverkosto040315Tyoelama2020Stanford University conducts research on work, technology, and their intersection through various centers. Some key areas of research include big data and analytics, engagement and virtual environments, and massive open online courses. Theories of interest include new institutionalism and sociomaterial theory. Hot topics include sensors, smart grids, sustainability, and quantified self using mobile devices to track health and wellbeing.
1. Työssä oppiminen
− työolobarometrin tulokset
Ministeri Ihalainen
1.10.2014
2. Suomalaisten perustaidot ovat
erinomaiset, joten pohja uuden
oppimiselle on vahva.
Suurimmalla osalla on mahdollisuus oppia
uutta työssä, mutta henkilöstöryhmien
väliset erot ovat suuria.
01.10.2014 2
3. Aikuisten lukutaito (PIAAC 2012)
80 60 40 20 0 20 40 60 80
Japan
Finland
Netherlands
Australia
Sweden
Norway
Estonia
Flanders (Belgium)
Czech Republic
Slovak Republic
Canada
Average
Korea
England/NI (UK)
Denmark
Germany
United States
Austria
Poland
Ireland
France
Spain
Italy
Per cent
Level 2 Level 1 Below Level 1 Level 3 Level 4/5 No information
01.10.2014 3
4. Aikuisten numerotaito (PIAAC 2012)
80 60 40 20 0 20 40 60 80
Japan
Finland
Flanders (Belgium)
Netherlands
Sweden
Norway
Denmark
Slovak Republic
Czech Republic
Austria
Estonia
Germany
Average
Australia
Canada
Korea
England/NI (UK)
Poland
Ireland
France
United States
Italy
Spain
Per cent
Level 2 Level 1 Below Level 1 Level 3 Level 4/5 No information
01.10.2014 4
5. Taidot ja ikä (PIAAC 2012)
320
310
300
290
280
270
260
250
240
Taitojen keskiarvot ikäryhmittäin Suomessa ja OECD-maissa
16–19 v. 20–24 v. 25–29 v. 30–34 v. 35–39 v. 40–44 v. 45–49 v. 50–54 v. 55–59 v. 60–65 v.
Pistemäärän keskiarvo
Ikäryhmä
Lukutaito OECD-maat
Lukutaito Suomi
Numerotaito OECD-maat
Numerotaito Suomi
Ongelmanratkaisu OECD-maat
Ongelmanratkaisu Suomi
01.10.2014 5
7. Työpaikalla voi oppia uutta 2003−2013,
sosioekonominen asema (%)
2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0 %
yl. toim. - erittäin tai melko hyvin 90 % 90 % 87 % 88 % 90 % 90 % 90 % 90 % 91 % 94 % 90 %
al. toim. - erittäin tai melko hyvin 80 % 78 % 81 % 84 % 82 % 83 % 80 % 80 % 83 % 87 % 85 %
työnt. - erittäin tai melko hyvin 63 % 68 % 65 % 65 % 71 % 72 % 69 % 70 % 71 % 68 % 69 %
yl. toim. - erittäin hyvin 37 % 39 % 38 % 46 % 38 % 43 % 40 % 48 % 41 % 47 % 49 %
al. toim. - erittäin hyvin 28 % 29 % 31 % 31 % 28 % 27 % 31 % 31 % 29 % 35 % 36 %
työnt. - erittäin hyvin 20 % 23 % 18 % 22 % 22 % 22 % 20 % 21 % 22 % 22 % 22 %
01.10.2014 7
8. Työpaikalla voi oppia uutta 2003−2013,
sektorin mukaan (%)
01.10.2014 8
teoll. yks. palv. valtio kunnat
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0 %
sopii melko hyvin 42 % 47 % 37 % 48 %
sopii erittäin hyvin 30 % 35 % 52 % 39 %
9. Työnantajan maksamaan koulutukseen
osallistuminen (EWCS 2010)
51%
49%
44%
34%
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0 %
Suomi Ruotsi Tanska EU
01.10.2014 9
#4: OECD:n kehittämässä kansainvälisessä aikuistutkimuksessa on mitattu lukutaitoja, numerotaitoja ja tietotekniikkaan perustuvaa ongelmanratkaisua tehtävien avulla.
Kuvassa näkyy tulokset lukutaidossa. Tässä taitopistemäärät on jaoteltu luokkiin, jossa tasot 4/5 kuvaavat hyviä ja erinomaisia taitoja, kolme kohtalaisia taitoja ja luokka kaksi ja sen alle alkaa olla jo ongelmallinen tietoyhteiskunnassa pärjäämiselle.
Suomen osalta vertailu muihin maihin antaa todella hyvän kuvan. Ainoastaan japanilaisilla taidot ovat keskimäärin paremmat kuin suomalaisilla. Pohjoismaista ruotsalaiset ja norjalaisetkin sijoittuvat hyvin, mutta tanskalaiset ovat jo OECD-maiden keskiarvon tuntumassa.
#5: Numerotaidoissa näkyy aika sama kuva, tanskalaiset tosin sijoittuvat tässä paremmin kuin lukutaidot kohdalla.
Tietotekniikkaan perustuvassa ongelmanratkaisussa ruotsalaiset ovat parhaita ja Suomi sijoittuu siinäkin toiseksi. Tietotekniikkataitojen vertaaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä niin moni vastaaja kieltäytyi eri syistä tekemästä tätä taitomittauksen osa-aluetta.
#6: Hyvistä keskimääräisistä tuloksista huolimatta, meilläkin on ryhmiä, joiden taidot ovat heikot. Ikääntyneet herättivät huomiota ensitulosten julkaisun yhteydessä, sillä yli viisikymppisten taidot ovat jo lähellä OECD-maiden keskiarvoa. Tämä kertoo osaltaan siitä, että peruskoulu on tuottanut hyvä tuloksia. Toisaalta kaikista nuorimman ryhmän lukutaito on hieman heikentynyt aikaisemmasta mittaamiskerrasta ja PISA-tuloksetkin ovat aikaisempaa heikommat, joten ikääntyvät ja nuoret ovat nyt huomion kohteena.
Toisaalta taidot heikkenevät osin jo biologisen vanhenemisen myötä, mutta etenkin, jos niitä ei aktiivisesti käytä työssä ja vapaa-ajalla.
#7: Eli meillä on todella hyvä pohja myös ammatillisen osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Työssä oppiminen on yksi tärkeä osa osaamisen kehittämistä.
Suurin osa palkansaajista arvioi, että oma työpaikka on sellainen, jossa voi jatkuvasti oppia uutta. Vuonna 2013 korkeimmillaan 36 % sanoi, että luonnehdinta sopii omaan työpaikkaan erittäin hyvin.
#8: Työssä oppimisessa on suuret erot sosioekonomisen aseman mukaan ja erot etenkin toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä ovat säilyneet suurina reilun kymmenen vuoden ajan.
Kuvioissa on katkoviivoilla kuvattu niiden osuudet, jotka ovat vahvasti sitä mieltä, että työssä oppii uutta ja tässä osuudet ovat toimihenkilöillä nousseet parin viime vuoden aikana – ja ero työntekijöihin on kasvanut.
#10: Tässä on taas vuoden 2010 eurooppalaiseen työolotutkimukseen perustuvaa tietoa:
Pohjoisissa maissa koulutukseen osallistuminen on EU:n keskiarvon yläpuolella selvästi. EU27-maiden keskiarvo on 34 prosenttia. (Eurofound 2010.)
Eri tutkimuksissa sen sijaan pohjoisten maiden järjestys vähän vaihtelee koulutukseen osallistumisessa sen mukaan, mikä tutkimus on kyseessä ja miten asiaa on kysytty.
#11: Työnantajan tarjoamaan koulutukseen osallistumisessakin Suomi on kansainvälisesti niiden maiden joukossa, joissa koulutuksessa käydään eniten. Barometrin mukaan kahtena viime vuotena 57 % palkansaajista on osallistunut koulutukseen – osuus on noussut 2000-luvun alusta noin kymmenellä prosenttiyksiköllä. Koulutuspäivien lukumäärä on sen sijaan vähentynyt.
Naiset osallistuvat koulutukseen hieman miehiä useammin. Vuonna 2013 miltei 60 prosenttia naisista ja 54 prosenttia miehistä sanoi olleensa koulutuksessa viimeisen vuoden aikana.
#12: Kuten työssä oppimisessa myös koulutukseen osallistumisessa on suuret erot toimihenkiöiden ja työntekijöiden välillä – ja erot ovat säilyneet suurina läpi 2000-luvun. Vuonna 2013 ylemmät toimihenkilöt osallistuivat työnantajan tarjoamaan koulutukseen liki kaksi kertaa useammin kuin työntekijät. Ylemmistä toimihenkilöistä 71 % oli ollut koulutuksessa, työntekijöistä vain 36 %. Erot näkyvät myös koulutuksen pituudessa, ylempien toimihenkilöiden koulutus kestää kauimmin ja työntekijöiden lyhyimmän aikaa (5,8; 4,8 ja 3,3 pv).
#13: Koulutukseen osallistumisessa on selkeät erot myös yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Valtiolla ja kunnissa liki 70 prosenttia oli ollut koulutuksessa. Yksityisissä palveluissa osuus on reilu puolet ja teollisuudessa vain 43 %.