Ensimmäinen työpaikka – milloin, mistä ja miten? NIVELVAIHETUTKIMUS 2013Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryMitä vuoden 2013 työmarkkinatutkimukseen vastanneet kertoivat ensimmäisen oman alan työpaikan saamisesta? Monentenako opiskeluvuotena, millaisella työkokemuksella, miltä työnantajasektorilta?
Jäsenkysely 2013 opiskelijatYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryKeväällä 2013 toteutetun jäsenkyselyn tuloksia opiskelijoiden osalta. Tietoa mm. jäsentyytyväisyydestä sekä opintojen etenemisestä ja alan arvostuksesta.
Yhteiskuntatieteilijöiden korkeakouluharjoittelu 2015 kyselyn tuloksetYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryTiivistelmä Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n tekemästä yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoiden korkeakouluharjoittelua käsittelevästä kyselystä. Kysely tehtiin alkuvuodesta 2015.
Opiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2015Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryJoulu-tammikuussa 2015-2016 toteutetun opiskelijoiden työssäkäyntikyselyn tuloskooste - keskeisinä aiheina kesätyöt sekä työskentely opintojen ohella.
Työelämän osaaminen ja osaamistarpeet 2016Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryYhteiskunta-alan korkeakoulutetut toteutti valmistuneille jäsenilleen näiden osaamiseen ja osaamistarpeisiin liittyvän kyselyn keväällä 2016.
Ensimmäinen oman alan työpaikka - NIVELVAIHETUTKIMUS 2014Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryMitä vuoden 2014 työmarkkinatutkimukseen vastanneet kertoivat ensimmäisen oman alan työpaikan saamisesta? Monentenako opiskeluvuotena, millaisella työkokemuksella, miltä työnantajasektorilta? Mistä vastaajat kuulivat työpaikasta?
Opiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2016Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryMarraskuussa 2016 toteutetun opiskelijoiden työssäkäyntitutkimuksen tuloksia.
Yhteiskuntatieteilijöiden korkeakouluharjoittelu 2014 -kyselyn tuloksetYhteiskunta-alan korkeakoulutetut ryTiivistys Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n tekemästä yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoiden korkeakouluharjoittelua käsittelevästä kyselystä. Kysely tehtiin alkuvuodesta 2014.
Opiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2013Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut rySyksyllä 2013 toteutetun opiskelijoiden työssäkäyntikyselyn tulosten kooste. Asiaa mm. kesätöistä, opintojen työelämävastaavuudesta ja kiinnostavista työskentelyaloista.
ITK 2014 Tutkijatapaamisen esitys: Opetusteknologian käytön trenditHeikki SairanenHeikki Sairanen / Mikko Vuorinen: Opetusteknologian käytön trendit, esitetty ITK 2014 Tutkijatapaamisessa 9.4.2014
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassaTyö- ja elinkeinoministeriöTyöolobarometrin 2017 ennakkotiedot julkaistiin 8.2. ministeri Lindströmin tiedotustilaisuudessa. Palkansaajien kokemukset työelämästä olivat vuonna 2017 monilta osin viime vuosia myönteisempiä.
Suomalaiset biopankit ja biopankkitoiminta -tunnettuuskyselyn tuloksetSuomen BiopankitSuomen Biopankkien yhteistyöverkosto BBMRI.fi toteutti biopankkiaiheisen Suomalaiset biopankit ja biopankkitoiminta -kyselyn yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Karoliina Snellin kanssa. Kyselyyn vastasi 1000 suomalaista koko maan väestöä edustavalla otannalla. Kyselyn tavoitteena oli selvittää sekä kansalaisten biopankkeja koskevan tietämyksen tasoa että asenteita biopankkitoimintaa ja siihen läheisesti liittyviä teemoja kohtaan.

2013 Löytöretkiä tuntemattomalle mantereelle: Yliopisto-opiskelijoiden opiske...Research Foundation for Studies and Education OtusLöytöretkiä tuntemattomalle mantereelle: Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluaikainen työssäkäynti ja tulevaisuusodotukset. Juhani Saari, Janne Mikkonen, Atte Vieno. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
Opintojen aikainen ja jälkeinen työllistyminen, Heikki RäisänenTyö- ja elinkeinoministeriöTEM:n tutkimusjohtaja Heikki Räisäsen esitys Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Työelämän Kontaktipäivässä, 27.1.2015
Kun koulu loppuu 2015 - tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista (tiivis...Millennial BoardMitä nuoret odottavat työelämältä ja jatkokoulutukselta? T-Median Taloudellinen tiedotustoimisto TATille vuosittain tekemään tutkimukseen vastasi tänä vuonna ennätysmäiset yli 7 200 nuorta.
Ennakkotietoja vuoden 2014 työolobarometristä, Maija Lyly-YrjänäinenTyö- ja elinkeinoministeriöTyön ja työvoiman käytön muutostrendejä selvittäneen trendityöryhmän loppuraportti julkistettiin 23.1.2015. Maija Lyly-Yrjänäisen esitys julkistamistilaisuudessa.
Eväitä hyvän työuran rakentamiseen, Aarresaari-verkoston maisteriuraseuranta ...AkateemistenUraseurantaYliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston uraseurannan tuloksia. 2016 toteutetussa kyselyssä selvitettiin vuonna 2011 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhaopettajan tutkinnon suorittaneiden työllistymistä. Mukana kyselyssä olivat kaikki yliopistot, Maanpuolustuskorkeakoulua lukuun ottamatta.
2. Tutkimuksen taustatiedot ja edustavuus
• Tutkimuskutsu lähetetty Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen
opiskelijajäsenille loka-marraskuussa 2014
• Vastaajia 380 (16,3 % koko liiton opiskelijajäsenistöstä)
• Vastaajajoukko edustaa hyvin koko liiton opiskelijajäsenistöä,
ainoastaan iän osalta selkeitä eroja
– Nuoremmat opiskelijat vastanneet ahkerammin
18. Kuinka hyvin pystyi hyödyntämään koulutusta
kesätyössä
Erittäin hyvin
15.0 %
Hyvin
13.1 %
Jonkin verran
25.0 %
En lainkaan
46.9 %
19. Työtehtävien menestykselliseen hoitamiseen tarvittiin
yhteiskunta-alan koulutusta tai alalle tyypillisiä valmiuksia ja
ajattelutapaa
Täysin samaa mieltä
13.1 %
Osin samaa mieltä
23.1 %
Ei samaa eikä eri
mieltä
4.4 %
Osin eri mieltä
18.1 %
Täysin eri mieltä, 41.3
%
21. Opiskelun ja työskentelyn välinen tilanne
syyslukukauden 2014 aikana
Opiskelen
päätoimisesti
27.1 %
Opiskelen
päätoimisesti, mutta
työskentelen opintojen
ohella
36.1 %
Olen päätoimisesti
töissä, mutta opiskelen
töiden ohella
25.3 %
Toimin opiskelun
ohella yrittäjänä /
freelancerina
1.3 %
Muu
10.3 %
30. Kuinka tärkeitä syitä työssäkäynnille
4.3 %
8.3 %
0.4 %
5.6 %
2.2 %
19.7 %
13.5 %
30.0 %
2.1 %
18.6 %
14.7 %
39.5 %
28.7 %
32.2 %
19.3 %
45.5 %
48.5 %
32.0 %
53.5 %
29.6 %
78.1 %
30.3 %
34.6 %
8.8 %
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Työkokemuksen hankkiminen
Kontaktien luominen
Toimeentulon turvaaminen
Työn mielekkyys
Mukavan elintason saavuttaminen
Vastapaino opiskelulle
ei lainkaan tärkeä melko vähän tärkeä melko tärkeä hyvin tärkeä
31. Kuinka hyvin pystyi hyödyntämään koulutusta
opiskelun ohella tehtävissä töissä
Erittäin hyvin
15.0 %
Hyvin
20.2 %
Jonkin verran
29.2 %
En lainkaan
35.6 %
32. Kuinka hyvin pystyi hyödyntämään koulutusta
opintojen aikaisessa työssä
Verrattuna opintopisteisiin
6.1 %
5.3 %
20.0 %
23.1 %
17.9 %
15.2 %
13.2 %
15.6 %
29.2 %
28.2 %
15.4 %
45.5 %
34.2 %
31.1 %
20.0 %
28.2 %
84.6 %
33.3 %
47.4 %
33.3 %
27.7 %
25.6 %
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
0-60
(N=13)
61-120
(N=33)
121-180
(N=38)
181-240
(N=45)
240-300
(N=65)
yli 300
(N=39)
Erittäin hyvin Hyvin Jonkin verran En lainkaan
33. Työtehtävien menestykselliseen hoitamiseen tarvittiin
yhteiskunta-alan koulutusta tai alalle tyypillisiä valmiuksia ja
ajattelutapaa
Täysin samaa mieltä,
16.3 %
Osin samaa mieltä,
25.3 %
Ei samaa eikä eri
mieltä, 3.4 %Osin eri mieltä, 17.2 %
Täysin eri mieltä, 37.8
%
34. … menestykselliseen hoitamiseen tarvittiin yhteiskunta-/valtio-/
hallintotieteellistä koulutusta tai alalle tyypillisiä valmiuksia tai ajattelutapaa
Verrattuna opintopisteisiin
9.1 %
7.9 %
17.8 %
27.7 %
15.4 %
15.2 %
21.1 %
31.1 %
24.6 %
41.0 %
7.7 %
6.1 %
2.6 %
6.7 %
2.6 %
23.1 %
24.2 %
21.1 %
13.3 %
13.8 %
15.4 %
69.2 %
45.5 %
47.4 %
31.1 %
33.8 %
25.6 %
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
0-60
(N=13)
61-120
(N=33)
121-180
(N=38)
181-240
(N=45)
240-300
(N=65)
yli 300
(N=39)
Täysin samaa mieltä Osin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Osin eri mieltä Täysin eri mieltä